Viime keskiviikkona käytiin vihdoin treffaamassa mun työkaverin rhodesiankoirapentu Myytä. Myyllä taisi olla ikää 17 viikkoa, mutta se oli kyllä jo huvittavasti Kurua suurempi. Sekä senttejä että kiloja oli pikkulikalla muutama enemmän kuin Kurulla, mutta sellainen hassu pieni pentu se silti vielä oli. Hilveät koivet ja kolvat, ja ihan mielettömän suloinen tyyppi! Valitettavasti se oli sitä Kurustakin - Kuru nimittäin ei pysynyt sitten millään irti Myyn takapuolesta. En tajua tota saamarin piskiä! Myyhän on pikkupentu, ja Kuru liimasi nenänsä sen takalistoon ja yritti nylkytellä jatkuvalla syötöllä. Ja mikä pahinta, siihen ei tepsinyt sitten mikään. Ei, vaikka otin sen useamman kerran niskapersotteella pois Myyn päältä, puhuttelin poskivilloista kiinni pitäen ja odotin, että se oli rauhoittunut ennen kuin päästin taas irti. Ei, vaikka ajoin sen pois huutaen ja huitoen, kun se tunki taas päätään Myyn takapuoleen. Mikään ei auttanut. Puoli lenkkiä pidinkin sitten Kurua vaan hihnassa, koska se oli niin mahdoton. Ja kerrankin Haltialassa olis ollut ihmeellisen vähän porukkaa ja vastaantulijoita, vaikka ilma oli mielettömän nätti. Kuru ei vaan kuunnellut tippaakaan, ja sain olla koko ajan komentamassa. En tajua, miksi jotkut nartut (ja pennut) vetävät sen noin kierroksille, toisia se ei sitten edes yritä. Tosi rentouttavaa lenkkeilyä ja silleen, onneksi Myy oli tosi reipas pentu, eikä häiriintynyt pahemmin Kurun lähentelystä, eikä välittänyt siitäkään, että mä karjuin Kurulle. Myyn mielestä mä vaan osallistuin niiden leikkiin. ;)

Viikonloppuna mentiin pitkästä aikaa Karjalohjalle mökille, ja hetken meidän perästä mökille tulivat myös Riston vanhemmat Riston veljen Tikru-staffin kanssa. Vielä pojat tulivat toimeen, mutta koko ajan mä olin vähän niin kuin hälytysvalmiudessa, ja pojat pidettiin pois ahtaista paikoista. Yksi ärähdystilanne viikonlopun aikana tuli, kun Tikru ponkaisi hirveää vauhtia appiukon ja Riston väliin sohvalle, ja Kuru oli siinä vieressä. Kuru näytti hampaita Tikrulle, ja Tikru ärähti takaisin. Tilanne oli onneksi ohi heti, ja molemmat koirat komennettiin taas hiljaiseksi, mitään ei ehtinyt sattua. Olipahan vaan taas hyvä muistutus siitä, että täytyy olla varovainen - Kuru on mustasukkainen meistä, ja Tikru vastaa sen uhkailuun. Muuten kaikki meni kivasti, ja Kuru oli onnellinen, kun sillä oli leikkikaveri pitkästä aikaa. Ne juoksivat taas päättömästi lenkeillä, hirveä murina ja örinä, tosin Tikru oli vähän vaisu välillä - taisi kuitenkin vähän pelätä Kurua, vaikka pääosin leikkikin reippaasti. Mökin terassilla se kyllä yritti haastaa Kurua jatkuvasti leikkiin, on vissiin turvallisempaa sen mielestä siinä. Koirat saivat myös olla pari kertaa irti mökin pihassa, kun me poimittiin siitä mustikoita. Yllättävän hyvin ne pysyivät lähellä, vaikka niillä olikin ihan älyttömästi vauhtia. Kerran ne kuitenkin juoksivat tielle, mutta meikäläisen karjaisu sai pojat kääntymään aika äkkiä oikeaan suuntaan (sen tosin kuulivat varmaan naapuritkin).

Kotona Kurun kanssa on tokoiltu vaan hyvin vähän, mutta toisaalta, intoa sillä ainakin taas on, kun ei olla tehty juuri mitään. Eteneminen vaan on vähän hidasta, kun ei olla oikein treenattu, ja kaikki liikkeet tietty ottavat takapakkia. Eihän tässä pitkää treenitaukoa ole ollut, mutta kuitenkin. Jostain pitäis kuitenkin kaivaa se koiraan se kunnollinen into, joka sillä oli keväällä meidän treenatessa. Nyt pidemmät seuraamiset yms. ovat puuduttaneet sen selvästi, vaikka treenejä aloitellessa se onkin innokas. No, tietty sen suorituksiin vaikuttaa vähän sekin, että nyt on ilmeisesti jotain hyväntuoksuisia narttuja liikenteessä tässä lähiympäristössä, sellaisia jojoja ja kiskomista on esiintynyt parina viime päivänä lenkkeillessä..

Tiina