Hiukan hiljaista on ollut blogin päivitys, kun olen muka yrittänyt keskittyä tenttiin lukemiseen. Jotain on silti ehditty Kurunkin kanssa tehdä. Viime lauantaina innostuin tokoilemaan Kurun kanssa pitkästä aikaa ulkonakin kunnolla, kun ei ollut niin hirveitä lukemia pakkasta. Käytiin taas sillä parkkiksella, joka on viikonloppuisin tyhjänä eikä siellä ole ohikulkijoitakaan pahemmin, joten uskalsin pitää Kurua irti. Seuraamiset olivat aika jäässä, huomaa että ei olla pahemmin treenattu, kun kotona sisällä ei kahta askelta enempää mahdu tekemään. Lähti se kuitenkin edes jotenkin sujumaan, mutta selkeesti tarvitaan lisätreeniä. Liikkeestä maahanmenot olivat kuitenkin sentään ok, ja paikallamakuu sujui hienosti vaikka otin välimatkaa reilut 20 metriä, kun häiriötä ei tosiaan ollut. Sitten treenattiin liikkeestä seisomista, jota en olekaan jaksanut pitkään aikaan edes yrittää. Tauko oli tainnut tehdä hyvää, varsinkin kun mä otin taas käyttöön takapalkan. Näytin Kurulle, että palkka jäi tähän, seuruutin muutaman metrin ja pysäytin seisomiskäskyllä. Ja tyyppihän pysähtyi kuin seinään! Pääsin kävelemään muutaman metrin vielä Kurusta eteenpäin ja palaamaan takaisin, ja vapautin sitten palkalle. Kurusta oli ihan huippuhauskaa, kun sai juosta mun kanssa kilpaa palkalle. Lopulta parin toiston jälkeen se pölli myös palkan alustana olleen rukkasen ja rallaili aivan täysiä ympäri parkkista sen kanssa. En mä ees yrittänyt kieltää, kun arvasin kyllä että se jossain vaiheessa tekee niin. Sillä oli ihan superhauskaa, saipahan ainakin kunnollisen palkan! Loppuun otettiin vielä yksi luoksetulo, ei parhaasta päästä, mutta odotti kuitenkin nätisti ja lompsotteli ravilla luokse.

Viikolla Kuru sai tyytyä vain normaalipituisiin lenkkeihin, jäälle en ole viitsinyt viime aikoina mennä, kun siihen päälle on tullut kerros vettä, ja musta tuntuu aina vähän ilkeältä kun jalka humpsahtaa lumikerroksen läpi veteen.. vaikka tiedänkin, että siellä alla on jää ja jatkuvasti tuolla liikkuu porukkaa ja tota retkiluistelubaanaakin aurataan koneilla, mua jännittää silti vähän turhan paljon. Mutta koska lunta on kuitenkin paljon ja näkyvyys sen takia hyvä, Kuru on kuitenkin saanut juosta irtikin joka päivä. Lumipallojen perässä se kahlaa hangessa ihan onnessaan vaikka kuinka pitkään, toivottavasti sillä konstilla pysyy lihaskunto hyvänä.

Torstaina se pääsi sitten kunnon lenkillekin mammojen kanssa. Tällä kertaa suunnattiin vähän eri paikkaan kuin yleensä, ja käveltiinkin yksi peltoalue pari kertaa päästä päähän, kun oli niin hyvä näkyvyys että Kuruakin uskalsi pitää aika huoletta irti. Ja kyllähän ne Tiin kanssa rallasivatkin! Beana-reppanaa kakarat yrittivät myös rääkätä, mutta mummo ei ihan innostunut leikkimään pikkuriiviöiden kanssa. Pellon laidassa oli koirapuisto, jossa tällä kertaa olikin koiria. Kuru huomasi sen ekalla ohituskerralla ja jämähti paikalleen ja haukkui. Kutsuin tietenkin luokse, ettei se menisi aidan taakse rähjäämään, mutta Kuru ei tullut. Se kuitenkin jäi nätisti paikalleen eikä lähtenyt juoksemaan aidalle, kun menin ottamaan sitä kiinni. Jes! Toiseen suuntaan koirapuisto sitten ohitettiinkin kontaktissa. Koirapuistosta huutelikin meille mies kuullessaan meidän kutsuvan koiria, että onko meiltä koira hukassa. No ei ollut, mutta mies kertoi että puistossa oli ylimääräinen koira ilman omistajaansa. Pannassa ilmeisesti luki nimi, mutta ei puhelinnumeroa. Hieman erikoista... ei tulis mieleenkään jättää koiraa yksinään koirapuistoon.

Tän kerran huumoripläjäyksen tarjosi taas sekä mun että Kirsun näköharha - katsottiin, että peltoa kohti oli kävelemässä joku korsto, ja otettiin koirat kiinni kohtaamisen ajaksi etteivät saisi mieleensä lähteä huutelemaan korstolle. Tässä vaiheessa naureskeltiin jo keskenämme, että se on kuitenkin joku pieni mummo, jota me luullaan korstoksi. Ja kun "korsto" tuli kohdalle - kyseessä todella oli mummo, joka halusi moikata meidän koiria. :D Mutta kun kävelytyyli oli niin korstomainen! Kuru oli vielä ihan kierroksilla, kun oli saanut riehua Kirsun kanssa ihanalla vinkupatukalla, ja tervehti mummoa haukkumalla ja yritti hyppiä, tosi kiva. Mummo vähän pelkäsi, mutta onneksi fiksut mammakoirat pelastivat tilanteen. Sain Kurunkin sitten rauhoittumaan ja moikkaamaan nätisti. Kiva selitellä, että juu, se on vaan vähän innoissaan eikä yhtään vihainen - no näinhän asia on, mutta ei se vähän aran oloinen mummo sitä voi tietää. No, lopulta Kuru tosiaan moikkasi nätisti ja hiljaa. Loppulenkki sujui rauhallisemmin, kun koirat tajusivat että ollaan jo menossa autolle ja keskittyivät syömään keppejä (myös Beana) ja putsaamaan tassujaan.

Tiina