Emännän tenttiinlukukiireiden takia blogin päivitys on taas vähän jäänyt. Eipä tässä viime aikoina samojen kiireiden takia olla mitään kovin ihmeellistä tosin tehtykään. Toissaviikolla käytiin mammojen kanssa torstaina lenkillä. Kirsun, Tiin ja Beanan lisäksi mukana oli myös Pyrtsi-veikan entinen oma ihminen Minna. Kuru oli aivan innoissaan nähdessään tutun ihmisen parkkipaikalla, ja tervehtikin omalla tyylillään "kovaa ja korkealta". Väyväy, hauhau ja hirveät hännänvispaukset päälle. Saman tervehdyksen saivat tietysti myös Kirsu ja mammat. Käveltiin samaa tuttua lenkkiä pelloille, ladut olivat jo sentään alkaneet sulaa ja kauniista säästä huolimatta tilaakin riitti ainakin aluksi sen verran, että koirat saivat juosta irti. Kuru ja Tiitu ottivat juoksukisaa rinnakkaisilla kaistoilla, toinen juoksi vanhalla ladunpohjalla ja toinen tallautuneella polulla. Ja kovaa ne menivätkin! Päivän huumorit irtosivat meikäläisestä, kun käytiin myös siinä koirapuiston puolella. Lumet olivat sulaneet sen verran, että ojassa virtasi vesi, ja sen yli oli hypättävä jotta päästäisiin koirapuistoon. Kirsu, Minna ja koirat pääsivät ojasta ihan tyylillä yli, mutta luonnollisestikaan jäiset penkat eivät kestäneet enää mun painoa ja kastelin molemmat jalkani ojassa. :D Niin, mitä mä sanoin. Mutta eihän se oo lenkki eikä mikään, jos ei ryvetä ojassa, kahlata umpihangessa, eksytä tai tehdä jotain muuta yhtä järkevää. Hauskaa siis oli, kiitos Kirsulle ja Minnalle! Oli hauska nähdä pitkästä aikaa.

Seuraavana maanantaina mun oli tarkoitus lähteä mätsäriin harjoittelemaan Kurun kanssa kehäesiintymistä, mutta ne samat kiireet pakottivat jäämään kotiin tenttikirjan kanssa. Sen sijaan Kuru-parka joutui oikein kunnon pesulle. Joka päivähän sen tassut ja mahanalus huuhtaistaan näillä rapasäillä joka pissalenkinkin jälkeen, mutta nyt tyyppi pestiin kokonaan. Sen selkä haisi niin härskiltä (puskeeko se testosteroni sieltäkin läpi?), etten viitsinyt enää haistella sitä vaan Kuru sai kunnon shampookäsittelyn. Vähän kärsivältä se näytti, mutta seisoi kiltisti paikallaan koko pesutoimituksen ajan. Eikä sieltä karvan alta edes enää paljastunut niin kauhean pieni ja laiha tyyppi! Ehkä se on vähän äijistynyt. Tai sitten mä vaan osasin odottaa sitä näkyä jo.. No, pesun jälkeen Kuru päätti sitten vissiin tiputtaa karvansa, tyyppi vain pöllähteli ravistellessaan ja joka paikka oli täynnä pohjavillaa. Saas nähdä, mitä sen turkista on Katselmuksessa jäljellä.

Perjantaina käytiin sitten taas Kirsun ja mammojen kanssa lenkillä. Ensimmäistä kertaa tänä keväänä uskaltauduttiin Torppiksen ja Haltialan pelloille, kun lumet ovat jo sulaneet sen verran, että latuja ei enää ole. Tai niinhän me luultiin.. Haltialassa nimittäin nähtiin joku hullu hiihtämässä! Pelloilla seisoi vesi, koirat olivat savessa korviaan myöten ja se yksi kahjo hiihtää siellä. Eikä se edes ollut mikään näköharha, Kirsu sen näki ensin, ja minäkin näin. :D Kurun mielestä oli ihanaa rallata savipellolla, mammat eivät ihan yhtä paljon innostuneet. Tii tosin halusi käydä pölläyttämässä varikset ilmaan, mutta Kuru ei ollenkaan tajunnut, miksi se mamma juoksee muttei leiki sen kanssa. Ihan hyvä vaan, ettei Kuru tajua noiden lintujen perään. Hyvin rauhassa saatiin olla, yksi koirallinen vastaantulija ohitettiin läheltä, mutta muuten tyypit saivat rallatella irti.

Paluumatkalla saatiin taas huumoripläjäys - jälleen mun vuoro viihdyttää kanssaihmisiä. Mä olin jo "hieman" uupunut sohjossa ja savessa raahustamisesta, ja päätettiin oikaista pellolta suorempaa tietä. Kuulostaako jo nyt hyvältä? Jep. Pellon reunassa menee tietysti oja, jonka yli me kuviteltiin pääsevämme kävelemällä, olihan siinä ainakin metri lunta päällä ja se tuntui pitävän. Pitihän se Kirsun ja mun toisen jalan - kunnes ponnistin toiselle jalalle ja koko vasen jalka upposi sinne lumen keskelle ojaan. :D Siinähän olin, enkä muuta voinut, kun jalka haroi tyhjää eikä toisen ponnistusvoima riittänyt siitä linkusta nousemaan. Kirsu joutui kiskomaan mut ylös sieltä, ensimmäisenä menin tietysti rähmälleni ojan viereen nauramaan ja seuraavaksi tarkistin, ettei kukaan nähnyt. :D Oijoi, siinä on mahtanut olla näky! Mutta kyllä mun näillä uppoamisilla kannattaisi varmaan harkita uutta uraa, kyllä musta vielä kaivonkatsoja saadaan. Mähän löydän vettä ihan mistä vaan näköjään! Vieläkin vähän repeilyttää tätä muistellessa, kylläpä sitä on taitava.

Ensi viikolla alkavat taas meidän ohjatut tokotreenit Lauttasaaressa, samassa ryhmässä ollaan jälleen (oliskohan tää neljäs kerta tai jotain.. :D), mutta vetäjä on valitettavasti vaihtunut. Toivottavasti tää uusi vetäjä on yhtä hyvä kuin edellinen, jolta me on kyllä opittu tosi paljon, vaikka tää edistyminen onkin aika hidasta. Ensi viikolla on myös meidän Katselmusreissu, jota en millään malttais odottaa! Loma-Koli, here we come!

Tiina