Kurun viikko on ollut aika jännä monellakin tapaa. Tiistai-iltana meillä kävi ekaa kertaa vierailulla Villi-Joikhu Unelma, jonka kanssa Kurulla oli treffit ihan tositarkoituksella. Kuru hyppäsi heti Unnan nähtyään selkään ja oli kyllä omaan tapaansa hyvin, hyvin innokas. Oli vaan vielä vähän liian aikaista, ja Unna jodlaili ja vähän yritti muristakin Kurulle. Niinpä sovittiin uusi yritys seuraavalle päivälle.

Keskiviikkoaamupäivänä käytiin Kirsun, Janikan ja Kurun siskon Kuuran omistajan Katjan kanssa metsälenkillä Paloheinässä. Tällä reissulla aikaa vierähti kolme tuntia, kun me taitavat onnistuttiin jälleen kerran eksymään - ihan tutuissa metsissä siis. :D Koiria ei näyttänyt haittaavan, Kuru paineli menemään Tiitun kanssa, Beanakaan ei näyttänyt väsyneeltä, ja Haltilla ja Nopalla oli tietty keskenään kivat painit. Ensin päädyttiin ihan eri puolelle metsää kuin kuviteltiin, sitten löydettiin takaisin omille jäljillemme ja lähdettiin kiertämään uutta kierrosta metsään (ööh, millähän logiikalla.. mut silloin se oli ihan hyvä idea!). Lopulta eksyttiin taas ja piinattiin hiihtäjäparkoja, jotka saivat opastaa meidät takaisin ulkoilumajalle. Voidaan syyttää vaikka säätä (aivan järkyttävä tuuli ja kunnon lumipyry), tai jotain, mutta suunnistajissahan ei tietenkään ollut mitään vikaa. Metsässä onnistuttiin löytämään myös kuollut päästäinen (jonka Halti olis mielellään syönyt) ja ihan läheltä vielä kuollut kontiainen... jälkimmäinen aiheutti vähän väristyksiä, kun löytyi oikein kunnon verilammikosta. Koirat olivat kyllä siitäkin ihan innoissaan. Kiitos Kirsulle, Janikalle ja Katjalle loistavasta seurasta! Hauskaa ainakin oli! 

Keskiviikkoiltana Unna tuli siis toisen kerran vierailulle, ja Kuru oli jälleen innokkaana puuhissa. Nyt Unnallakin oli selkeästi parempi päivä, ja kovasti Kuru yritti ja yritti. Lopetti vaan sitten jossain vaiheessa aina kesken ja mä totesin, että mun on varmaan parempi poistua paikalta, kun se näytti reagoivan mun läsnäoloon. Kun siitä nylkyttämispuuhasta on aina kielletty. Niinpä soitin Riston paikalle ja menin itse sisään. Ei mennyt kuin ehkä 5-10 minuuttia kun Ristolta tuli puhelu, että nyt ne ovat nalkissa. :D Reilun kymmenen minuuttia ne olivat kiinni toisissaan, toivottavasti nyt sitten tärppäsi. Vähän mua nauratti, kun tyypit olivat sitten keskellä kävelytietä tässä meidän asuintalon nurkalla, Kurua eivät siis ohikulkijat pahemmi häirinneet, mutta akan silmien alla ei voi niitä hommia hoitaa.

Torstaille sovittiin vielä "varmistuskäynti", ja Risto olikin pitelemässä narun päästä kiinni mun ollessa muualla sinä iltana. Mutta meidän yllätykseksi Kuru ei ollutkaan enää niin kiinnostunut. Oli se yrittänyt alkuun ihan ahkerasti, mutta lopettanut aina kesken, kun Unna oli vähän kiljahtanut tms. (Ei mitään murinoita, mutta Kuru-herkkis ilmeisesti otti vähän itseensä noista ihan normaaleista ääntelyistä.) Lopulta se oli ilmeisesti väsähtänyt (jossain tunnin kohdalla) ja lakannut kokonaan yrittämästä ja keskittynyt vaan muihin hajuihin, ohikulkijoihin, keppeihin yms.. Melkoisen ihmeellistä. Tän takia sitten sovittiin vielä uudet treffit perjantaille ja mentiin vähän syrjäisemmälle paikalle yhdelle valaistulle parkkikselle. Siellä ei tosiaankaan ollut porukkaa liikkeellä, mutta Kuru olis vaan halunnut leikkiä Unnan kanssa, kaks kertaa kävi muodon vuoksi selässä ja tuli heti alas nolon näköisenä, ei ees siis yrittänyt mitään. Ja mä olin hämmästynyt.. Pakattiin koirat autoon ja ajettiin vielä tähän kotitalon nurkalle, Kuru oli sentään vähän kiinnostuneempi Unnan hännänalusen hajuista, muttei ees yrittänyt mitään. Vaikka Unnalla oli ihmissilmään todellakin varsin oikeat päivät. Minkäs teet, mutta se näytti tosiaan täysin mielenkiinnottomalta koko hommaan. Mä en voi käsittää, kun kyseessä on se koira, jonka kanssa on tosiaan saanut hakata päätä seinään kun se nylkyttää tiettyjä narttuja ja joitain leikattuja uroksiakin ihan estoitta vaikka kuinka ronskisti on kielletty.. En vaan tajua. Harmin paikka ja kurjuus sentään. :( Toivottavasti se nyt sitten olis tärpännyt ihan sillä yhdellä kerralla vaan.

Kuru oli silloin keskiviikkona onnistuneen astumisen jälkeen vähän vingahtanut, kun se oli kääntynyt nalkkiin jäätyään. Ilmeisesti siinä on sitten sattunut sen verran joko vehkeisiin tai johonkin muualle, ettei homma oikein enää maistunut. Just sitä takatassua Unnan selän yli nostaessaan se oli ilmeisesti vingahtanut, joten voihan olla, että sillä on taas se revähtänyt lihas tai selkä kipeänä. Täytyy yrittää saada sille fyssariaika nyt mahdollisimman pian, että ainakin nää jalka- ja selkäjutut voitaisiin poissulkea. Tosi hämmästyttävää kyllä, jos tällä puuhalla saa itsensä niin kipeäksi. :( Voi helkkari, kunpa tää nyt olis vaan jotain ohimenevää. Vaikka ei Kurulle kyllä mitään naisia oo muutenkaan tiedossa tän jälkeen, mutta onhan se nyt kurjaa jos se noin kovasti otti itseensä. En ois ehkä tätäkään uskonut, ellei sitä tosiaan olis just luonnetestissä pehmeäksi todettu. Mun aiheuttamasta epämukavuudesta se ei välitä, mutta ilmeisesti sitä sitten sattui sen verran että jäi mieleen. Ääh.

Perjantaipäivä me oltiin Elma-messuilla klo 12-15 esittelemässä paimensukuisia lapinkoiria. Kuru oli Tiitu-emon ja Beana-mummon kanssa samassa aitauksessa "malliesimerkkinä". Paimensukuinen lapinkoira valittiinkin vuoden maatiaiseläimeksi. :) Kuru ja Tiitu olivat kiltisti aidan takana siliteltävinä ja rapsuteltavina, ja jopa Kuru, joka ei niin rapsutuksista välitä (vaikka ihmisistä kovasti tykkääkin), meni itse aidan viereen hakemaan rapsutuksia ja huomiota. Beana oli suurimman osan ajasta aitauksen ulkopuolella, että ihmiset pääsivät lähemmäs rapsuttelemaan. Beana on kyllä ehkä maailman kultaisin pieni koira, ja sillä on ihan uskomaton turnauskestävyys noiden silittelyjen ja rapsuttelujen suhteen. Kuru ja Tiitu olivat jo ihan väsähtäneitä joskus 2,5 tunnin kohdalla ja vetivät sikeitä lattialla kyljellään, Beana vielä vaan jaksoi olla huomion keskipisteenä ja ottaa vastaan hellyyttä. Eikä sitä häirinnyt, vaikka lapset juoksivat kohti, tai jos lähestyttiin erikoisesti kävellen tai sähköpyörätuolissa. Se vain nautti, kun sai niin paljon huomiota. Voi kultaista mummoa! :) Kiitos Kirsulle loistavasta seurasta, kaikkeen sitä joutuukin meidän kanssa! ;)

Illalla meille tuli Riston työkavereita viettämään iltaa, ja me lähdettiin Kurun kanssa melkeinpä heti noihin aiemmin selitettyihin astutuspuuhiin. Halti-penska oli sen aikaa porukan lällytettävänä ja oli saanut vissiin melkein uuden parhaan kaverin Riston työkaverista. Siis raavaat aikuiset miehetkin sulavat ton läppäkorvan edessä. Mutta onhan se ihana! Kuru piti taas aika konsertin tyyppien tullessa meille, mutta aika nopeasti malttoi sitten olla hiljaa. Ja kun reissulta tultiin takaisin, se oli jo ihan parasta kaveria sen saman tyypin kanssa, johon Haltikin tykästyi erityisesti. Ihan hienosti käyttäytyvät koirat meillä sit kuitenkin on, vaikka Kurun pitääkin aina sanoa painava sana, kun joku vieras tulee ovesta. Aika jännää sikäli, että vanhalla kämpällä se otti paljon lunkimmin nää vieraat.. Ehkä toi pentukin vaikuttaa siihen, että se kokee sitä suojelun tarvetta niin kovasti.

Tiina