Pojilla oli viime viikonloppu vähän hiljaiseloa, vappuaattoa ne viettivät osan aikaa Ristolla hoidossa, kun mä kävin juhlistamassa lenkkikaveri-Janikan 25-vuotisjuhlia (;)) ja katsomassa yhtä ällösöpöä lapinkoirapentuetta. Sen hurjempaa vapunjuhlintaa meillä ei sitten ollutkaan, koirat saivat tyytyä ihan tylsään peruslenkkeilyyn tässä lähinurkilla. Maanantai-illaksi mä olin sentään sopinut lenkkitreffit Kirsun ja Janikan kanssa. Kirsu, Bea ja Tii napattiin kyytiin ja suunnattiin Haltialaan. Pelloille levitettiin juuri lantaa, ja siitäkös kakarat innostuivat... Halti meni siis syömään paskaa täysin kuurona, ja mä sain ajaa sen pois pellolta ennen kuin sen korvat palautuivat käyttöön. Huokaus. No, hetken matkaa koirat saivat kävellä sitten remmissä, myöhemmin pääsivät sentään purkamaan energiaansa. Tiitu innostui oikein kunnolla juoksuttamaan kakaroita, Kuru oli taas tylsä vanha ukko ja juoksi vain pieniä pätkiä. Haltilla ja Nopalla oli taas ihan parhaat leikit keskenään, ja korvatkin palautuivat sitä myöten päähän, kun pahimmat höyryt oli päästelty. Vastaantulijoita oli jonkin verran, mutta saivat tyypit sentään juostakin. Kiitos taas Kirsulle ja Janikalle lenkkiseurasta. :)

Tiistai-iltapäivällä Halti onnistui loukkaamaan jotenkin vasemman silmänsä lenkillä - se kieri tapansa mukaan maassa ja onnistui joko saamaan silmäänsä roskan tai siihen tökkäsi jokin, mutta joka tapauksessa silmä meni yhtäkkiä ihan punaiseksi ja vilkkuluomi tuli esille. Mä tietysti huolestuin heti kovasti, mutta jo kymmenessä minuutissa silmä oli paljon paremman näköinen. Tottakai soittelin ekana huolissani Nooralle ja sen jälkeen eläinlääkärille varmuuden vuoksi, molemmista sain kyllä ihan samat neuvot.. eli katsella ihan rauhassa illan, kun Halti ei sitä silmää kuitenkaan mitenkään paljoa siristellyt, silmä ei ilmeisesti ollut kipeä, kun Halti ei sitä yrittänyt ees hieroa. Keskiviikkoaamuna silmä näytti jo paljon paremmalta, ei ollut enää yhtään punainen, ja niinpä me uskallettiinkin lähteä Cissen ja tyttöjen kanssa lenkille.

Ennen lenkkiä pojat saivat kuitenkin jännää tekemistä: Cisse oli tehnyt lyhyet verijäljet myös mun koirille (Sipe kun oli jo jäljestänyt kilsan verran ja Ronjalle oli oma jälki odottamassa). Halti pääsi ensin hommiin, ja kylläpä näyttikin Haltin mielestä jännältä puuhalta. Se keskittyi jäljen alussa selkeästi tosi kovasti, häntä oli alhaalla ja korvat terävästi pystyssä. Kerran se kävi vähän enemmän hukassa jäljeltä, mutta löysi hienosti takaisin jäljelle, ja jäljen päästä löytyikin ihana palkinto - kanafilettä rasiassa. Taisi olla Haltin mielestä aika siisti juttu! Kuru, joka oli kiljunut odotellessaan omaa vuoroaan (ai mitenniin se tykkää jäljestää..), pääsi sitten omalle jäljelleen. Se tiesi ihan selvästi mitä ollaan tekemässä, vaikka aiemmin onkin ajanut vaan ihmisjälkeä. Kerran sekin hukkasi itsensä jäljeltä, mutta löysi itsenäisesti takaisin jäljelle, ja pian sekin oli palkkarasialla. Aika taitavat jätkät! Tässä vaiheessa huomasin sitten, että Haltin silmä oli taas punertunut - aargh. Ilmeisesti se oli yön aikana saanut levätä sen verran että aamulla oli hyvännäköinen, mutta ulkona oleminen ärsytti silmää.

Ronjan ajettua oman jälkensä lähdettiin kuitenkin tyttöjen kanssa lenkille, niin kuin oli alunperin suunniteltukin. Hiukan oli taas Haltissa energiaa, ja Ronja saikin innokasta leikkiseuraa. Jopa Kuru, joka tuntuu pahasti ukkoutuneen, innostui juoksemaan tyttöjen perässä myös metsän puolella. Sipe kunnostautui kaivamalla jostain hirvenjalan, jonka metsästäjät olivat haudanneet syksyllä maahan muiden roippeiden kanssa.. yäk. Mutta koirilla oli kivaa, Sipe sai lällätellä muille ihanan aarteen kanssa ja muut yrittivät päästä osingolle. Tällä kertaa metsässä oli jopa trafiikkia, paikallisen metsäoppilaitoksen oppilaita ja metsuri, joka nosteli tiellä koneella puita peräkärryyn. Metsuri onnistuttiin kiertämään metsän kautta, oppilaatkin ohitettiin mennessä ihan sivistyneesti, mutta palatessa ei tajuttu että oltiinkin jo siinä kohdassa.. niinpä Sipe lähti Kuru perässään ihanien ihmisten luokse. Tulipa idiootti olo. Tietenkään ne apinat eivät sieltä palanneet itsekseen, vaan mun piti lähteä kävelemään kohti, kunnes mun korvaton apina tajusi tulla luokse. Puuh. No, ens kerralla ei taatusti tehdä tätä virhettä. Kaksi ja puoli tuntia siellä lenkillä taas vierähti, eivätköhän pojat saaneet taas ihan riittävästi liikuntaa. Lenkin jälkeen kävin hakemassa apteekista fysiologista suolaliuosta, jolla huuhtelin sitten Haltin silmää illan mittaan, ja se menikin parempaan suuntaan.

Keskiviikkoiltana meillä oli vielä Kurun ohjatut tokotreenit Lauttasaaressa. Koska meidän normaalilla kentällä oli tällä viikolla sirkus (kiitos vaan Helsingin kaupunki, kentästähän siis maksetaan vuokra..), treenattiin tällä kertaa viereisellä nurmikkoalueella. Kurulle tää oli tietenkin vaikeaa, koska paikanvaihdos vaikuttaa aina, nurmikko on alustana vaikeampi (=enemmän hajuja) kuin hiekkakenttä ja paikalla oli taas uusia koiria. Ei pysty tekemään hommia, kun paikalla on uusia ihania naisia. (En vaan ymmärrä, että vielä kolmannellakin kerralla paikalle tulee koirakoita, jotka eivät oo aiemmin kurssilla olleet..) Alkuun hinkattiin perusasentoa, tää sujui Kurulta ihan mainiosti niin kuin pitääkin. Hiukan se oli levoton, mutta olosuhteisiin nähden teki ihan kivasti hommia. Treeniä jatkettiin luoksepäästävyydellä, ja viime viikon pikku lipeämisen jälkeen Kuru tekikin ihan täydellisen suorituksen. :) Kyllä se hiukan eteenpäin nojautui kun kouluttaja tuli tervehtimään, mutta pysyi kuitenkin molemmilla kerroilla nätisti istumassa ilman palkkaa tai houkuttimia. Hieno homma! Kouluttaja pääsi siis ihan silittämään Kurua ilman että se lipesi nuolemaan naamaa.

Siinä välissä tehtiin paikallamakuuharjoitus, koirat olivat puoliympyrässä ja välejä oli aika reilusti. Kuru pysyi hienosti, vaikka häiriö oli tosiaan totuttua suurempi, hyvin rauhallisen oloisena se makaili, vaikka yritin vaikeuttaa harjoitusta kävelemällä sen ympäri jne. Sitten tehtiin pujotteluharjoitus, tolppaosuus sujui Kurulta vanhaan malliin ihan hienosti, mutta itse pujottelu meinasi mennä haisteluksi. Pienen komennuksen jälkeen se kuitenkin vaivautui suorittamaan ihan kohtuullisesti sitä pujotteluakin. Siitä jatkettiin seuraamisen ensimmäisten askeleiden treenillä - kontakti kun tuppaa niin herkästi tippumaan siinä alussa koiralla kuin koiralla. Kuru oli tässä vaiheessa sitä mieltä, että treenaa akka keskenäs, mutta pienen neuvottelun jälkeen se jaksoi taas jatkaa hommia ja sain siitä ihan hyviäkin pätkiä irti. Mutta tunti on pitkä aika (tai puolikin tuntia), vaikkei läheskään koko aikaa mitään tehdäkään. Varsinkin kun häiriö on normaalia suurempi. Loppuun harjoiteltiinkin vähän höpötemppuja - itsensä ympäri pyörimistä, ja Kurun kanssa hassuteltiin myös tassunantamisella ja peukalon tunnistamisella. Kuru piristyikin tästä selvästi, ja mua nauratti kun se niin tohkeissaan nosteli mulle tassuja ja tarjoili kaikkia osaamiaan höpöjuttuja. Miten mä oonkin onnistunut opettamaan noista tokotempuista niin tylsiä verrattuna tassunantamiseen? Koska muutkin koirat olivat aika väsyneitä, lopeteltiin suosiolla "jo" 50 minuutin jälkeen - oli varmasti aika viisasta, että lopetettiin siihen hauskaan temppuiluun.

Torstaiaamuna Haltin silmä näytti jälleen oikein hyvältä, mutta koska se oli keskiviikkoaamunakin ollut ihan normaalin näköinen (ja meni kuitenkin punaisemmaksi päivän mittaan), mä soitin meille eläinlääkäriajan iltapäiväksi. Harjoiteltiin pitkästä aikaa bussilla matkustamista, ja Halti olikin ihan hyvä matkustaja. Hiukan sillä meinasi käydä aika pitkäksi, odottaminen ei ole sen leipälaji, mutta malttoi se sentään meidän lyhyet matkat vaihtoineen olla ihan koiriksi. Eläinlääkärillä punnitsin sen heti alkuun, 13,5 kiloa - eipä se siis hirveästi oo viime aikoina kasvanut. Toivottavasti se ei meinaa jäädä noin kääpiöksi.. Halti tervehti kaikkia ihmisiä yli-innokkaasti ja vispasi häntää niin eläinlääkärille kuin pieneläinhoitajallekin. Lääkäri värjäsi vihreällä väriaineella Haltin silmät sarveiskalvohaavojen varalta. Siinä vasemmassa silmässä oli ihan pieni harmaa viiru, joka ei edes värjäytynyt kunnolla väriaineella. Ei siis välttämättä ees ihan oikea haava, mutta oletettavasti sen takia Haltin silmä oli lievästi tulehtunut. Lääkäri kurkkasi myös vilkkuluomen alle, ja sanoi että siellä saattaa olla ihan pieniä rakkuloita - tyypillistä nuorille koirille, ja silmään voi tulla myös ns. follikulaarinen tulehdus niiden rakkuloiden takia. Mutta lääkäri ei ollut ees ihan varma, oliko siellä niitä rakkuloita, ilmeisesti vilkkuluomi oli turvoksissa ja mahdolliset rakkulat tosi pieniä. Saatiin siis antibioottitippa 10 vuorokauden ajaksi (4 kertaa päivässä, onnea vaan mulle) ja lisää sitä fysiologista suolaliuosta, jolla huuhdellaan iltaisin silmät. Halti oli tosi kiltti pieni potilas, oli hyvin rauhassa siinä pöydällä ja mä yllätyin, kuinka nätisti ilman mitään rimpuiluja se antoi lääkärin tutkia silmää hoitajan pitäessä päästä kiinni. Hieno pieni koira!

Illalla meillä oli vielä Haltin pentukurssi Tattarisuolla. Kehä kakkosella olikin vähän yllättäen ruuhkaa (jonka aiheuttajaksi osoittautui hinattava auto, joka hinaajineen oli jäänyt tielle..), jonka takia myöhästyttiin muutama minuutti kurssin alusta. Mutta perusasento- ja istumisharjoituksia tehtiin. Tajusin jopa vastoin tapojani palkata Haltin riittävän taakse. Tyyppi oli kyllä hyvin innokas, ja välillä loikki ihan käsittämättömiä hyppyjä namia tavoitellessaan. :D Ihan piristävää että Haltin kanssa ei oo tähän mennessä siitä motivaatiosta tarvinnut taistella. Tällä kertaa se jopa leikkikin ihan kivasti, vaikka vieressä oli häiriökoiria. Hetken aikaa se sai olla myös puussa kiinni huutamassa, kun tein pikkupätkän seuraamista Kurun kanssa. Oli se sentään vähän hiljempaa tällä kertaa... mutta aika sietämätöntä se huuto oli välillä. Se ei vaan malta, kun näkee että Kuru pääsee tienaamaan nameja multa. Kurusta irtosi alkukankeuden jälkeen pari ihan uskomattoman hyvää seuraamispätkää, varsinkin kun ottaa huomioon että häiriö oli kyllä kohtuullisen vaikea: Kurunkin mielestä ihania pentuja, ja sitten aikuisia uroksia, jotka se haluais syödä. Mutta jes, joka tapauksessa olin tosi tyytyväinen Kuruunkin. :) Loppuun tehtiin vielä ryhmässä pujotteluharjoitus, Haltilta sujui tolppana olo väsymyksestä huolimatta ihan hyvin niin kauan kuin nameja virtasi suuhun tasaiseen tahtiin. Muiden ympäri kävelykin meni ihan hienosti, ahneus on sitten mukava ominaisuus koirassa!

Kurssilla oli taas i-ha-na Kurunpoikanen nimeltä Kuura, joka oli viikon aikana nostanut sen toisenkin korvansa pystyyn. Ja kasvattanut ehkä taas hieman niiden lautasantennien kokoa. Tyyppi kyllä sulattaa mun sydämen ihan täysin. Siellä se leikki niin reippaana häntä pystyssä pehmolelulla, ja meidän kävellessä yhtä matkaa alas rinnettä, se sai just samanlaisen hepulijuoksukohtauksen kuin isänsä pienenä. En kestä! Ei voi olla mitään yhtä sydämeenkäyvää kuin oman koiran pentu. Nyt ehkä alan ymmärtää, miltä Kirsusta on tuntunut tavata pikku-Kurua, joka on ihan äitinsä kopio.. :)

Tiina