Pojilla on taas ollut ahkeraa treeniä viime viikko. Ehdittiin me kuitenkin vähän kavereitakin tavata, kun käytiin keskiviikkona päivällä lenkillä Kirsun, Tiin ja Beanan kanssa Haltialassa. Janika ei tällä kertaa ehtinyt mukaan, kun töitäkin vissiin pitää tehdä. Me nautittiin siitä, että ilmeisesti aika monen muunkin piti olla töissä - ekaa kertaa tosi pitkään aikaan saatiin olla melkein keskenämme Haltialassa ja kävellä ihan rauhassa joenrantaa pitkin. Vain kerran taisi tulla vastaan ihminen koirineen, mutta kääntyi sitten kuitenkin eri reitille. Sääkin oli ihan mainio, ei sadetta, ja aurinkokin pilkisteli välillä. Tii ja Beana tosin keskittyivät lähinnä haisteluun (ja Tiitu erityisesti myyrästämiseen), mutta saivat koirat vähän juostakin. Kurukin innostui välillä leikkimään Haltin kanssa. Joenrannasta suunnattiin ison pellon läpi (täynnä hanhia, joten koirat saivat tyytyä hihnakävelyyn) vielä sinne aidatulle laitumelle, missä tyypit saivat kirmailla ihan rauhassa. Ja syödä hanhenkakkaa.. mutta tyytyväisiltä ne näyttivät. Olipa rentouttavat pari tuntia!

Illalla meillä oli Lauttasaaressa syksyn tokokurssin viimeinen kerta. Harmittavasti vaan meidän kouluttaja oli sairastunut äkillisesti, joten treenattiin sitten suurimman osan aikaa keskenämme. Alkuun tosin naapuriryhmän kouluttaja tuli huolehtimaan meidän treenistä hyppyesteen kanssa. Kurulla taisi olla neljä lautaa esteessä, hyppäsi nätisti ekalla käskyllä ilman vartaloapuja, ja jäi seisomaan esteen taakse. Jossain vaiheessa se sitten tosiaan oppi ihan itse kääntymään esteeseen päin, vihdoin ja viimein. Esteen takana seisominen onkin tässä liikkeessä Kurulle se vaikeampi osuus, ensimmäisellä kerralla se liikkui kyllä selvästi, kun mä kiersin esteen takaa sen luokse. Toisella kerralla oltiin viisaampia, ei edes hyppyytetty Kurua esteen yli, vaan jätin sen suoraan esteen taakse seisomaan. Kiersin esteen toiselle puolelle, käskin vielä uudelleen "odota" ja näytin käsimerkinkin - ja kappas, se osasikin seistä paikallaan, kun apuja oli enemmän kuin normaalisti. Tää oli ihan hyvä onnistuminen, joten jätettiin meidän osalta estetreeni tähän. Olennaista onkin nyt saada sitä paikallaan seisomista vahvistettua niin, että voidaan jättää ylimääräiset käskyt ja käsimerkit pois, kyllä se vaikuttais siltä että se osaa hypätä kuitenkin.

Kun hyppytreenit oli tehty, me jäätiin sitten ryhmän kanssa keskenämme harjoittelemaan. Alkuun tehtiin häiriöseuraamisia vastakkain, sen jälkeen jääviä liikkeitä samalla tavalla. Hyödynnettiin toistemme häiriötä oikein kunnolla, ja tehtiin myös pujotteluharjoitus tosi tosi pienessä ringissä, osa väleistä oli niin pieniä, että hyvä kun Kurun kanssa mahduttiin kävelemään. Mutta se suoritti hyvin pätevästi, ei mitään ongelmaa. Välissä treenailtiin sitten yksinämme mitä kukin halusi, ja loppuun otettiin vielä paikallamakuu. Mä en ottanut kuin viitisen metriä välimatkaa, kun en ihan luottanut vieruskavereiden paikalla pysymiseen, ja kyllähän siellä pyörimistä tapahtuikin. Kuru ei ollut onneksi tapansa mukaan moksiskaan, makasi rauhassa sen kaksiminuuttisen ilman ongelmia.

Torstai-iltana meillä oli Korrien tokokurssin kolmas kerta. Nyt saatiin ensimmäisessä treenissä valita, tehtiinkö hyppyä vai noutoa (vai hyppynoutoa), kun tällä kertaa oli hyppyestekin käytettävissä. Koska me oltiin juuri edellisenä päivänä tehty hyppyä ja todettu, että ongelma on lähinnä paikallaan seisomisessa, mä päätin tehdä noutoa, jonka kanssa me ollaan ihan alkutekijöissä. Hyppyhommaankin saatiin itse asiassa ihan hyviä vinkkejä, kun katselin muiden suorituksia, ja samoja liikkumisongelmia oli muillakin. Mutta eväitä saatiin siis niidenkin korjaamiseen. Noudonhan mä olen aikanaan sössinyt Kurun kanssa ihan vaan naksuttelemalla - opetin sen naksuttimen avustuksella vihaamaan noutokapulaa. Hieno lähtökohta sinänsä. :P No, sen jälkeen oon ottanut vähän korjaussarjaa ja antanut Kurulle kapulan kanniskeltavaksi, kun tuun kotiin, kun se innoissaan kuitenkin ottaa jotain suuhunsa ja menee ympäri kämppää. Sillä tavalla noutokapulasta on tullut taas ihan mieluisa. Ja kun mä just tiistaina olin ostanut sille uuden, isomman noutokapulan (isompi maavara, kouluttajan kehotuksesta), mä kerkesin kerran aivopestä Kurua just tuolla kotiintulometodilla. Mutta ilmeisen hyvin se toimii, koska Kurun mielestä uusikin noutokapula oli ihan siisti.

Noutoa lähdettiin siis mun alkuselostusten jälkeen tekemään yksinkertaisesti niin, että heitin kapulan pienen matkan päähän ja annoin Kurun mennä saalisvietillä perään. (Oho, mun olis muuten kuulunut pidellä pannasta ja päästää vasta hetken päästä, vielä liikkuvan kapulan perään, mut näköjään mun koordinaatio ei pystynyt niin moneen asiaan kerrallaan.) Kuru oli hihnassa, ja ensimmäisellä kerralla onnessaan meni kapulalle, nosti sen suuhun ja lähti laukkomaan mun ympäri häntä pystyssä ihanan saaliinsa kanssa. Riitan kehotuksesta mä vain kehuin ja yritin näyttää sille, että palkka olis täällä. Ja kun se sen hoksasi, se lähti heti tulemaan kohti ja tiputti kapulan vasta (!) ehkä metrin päässä musta. Taitava! Palkkaa mä siis tarjosin namialustalta omasta kädestäni. Yleensähän se ei tosiaan mitään kapulaa ota suuhun, jos tajuaa että mulla on namia, mutta tää alusta kummasti auttoi - enkä mä tietty sitä kapulaa heittäessä pitänyt nameja esillä. Toisella toistolla se otti vain pienen hepulin kapulan kanssa ja tuli jo melkein heti kohti, kun sanoin sille palkkasanan. Kolmannella toistolla se oli selvästi tajunnut jutun juonen, ja tuli heti kapulan kanssa luokse! En olis tätäkään ihan heti uskonut. Ja koko ajan sillä oli selvästi niin siistii, kun sai tehdä vauhtijuttuja ja multa sai palkkaa ja kehuja. Häntä pystyssä ja naama virneessä se sen kapulan kanssa pisteli menemään.

Toisessa satsissa tehtiin jääviä, tällä kertaa oli aikaa jopa sekä seisomiselle että maahanmenolle. Taidettiin aloittaa siitä helpommasta, eli maahanmenosta. Kuru meni kyllä nätisti maahan, mutta mun vilkaistessa silmäkulmasta, näytti vähän epävarmalta. Samaa sanoi Riitta, ja mä totesinkin, että on tosiaan tullut hinkattua seisomista, niin kuin Riitta epäilikin. Varsinkin kun mä olin just omaa vuoroa odotellessa teettänyt Kurulla seisomisia ja maahanmenoja peruutteluleikin yhteydessä, ja tehnyt viimeisenä seisomisia. Riitta ehdottikin, että ottaisin käyttöön virittelysanan tai -eleen, jolloin koira tietäisi aina satavarmasti, mitä ollaan tekemässä. Sitä Riitta kuitenkin kehui, että Kuru kuunteli, vaikka se oli epävarma, se teki just sen mitä mä sanoin. Mutta jotta siitä hiipivästä epävarmuudesta päästään eroon, annetaan koiralle selkeät merkit siitä, mitä ollaan tekemässä. Tää oli hyvä juttu, koska liikkeestä maahanmeno on aiemmin ollut se varma liike, enkä halua sössiä sitä. Koska mä pystyn palkkaamaan tässä liikkeessä ihan hyvin lelulla (Kuru suostui leikkimään jo nyt kolmannella kerralla ihan normaaliin tapaan tuolla uudessakin paikassa), mun kannattaa jatkossa palkata se liike vain lelulla, ja virittelyeleenä vois toimia pelkästään sellainen kädenliike, jolla mä otan lelun esiin, eli vähitellen häivytän sen lelun pois. Tietysti jonkun sanankin voi lisäksi keksiä, mutta eleet ovat ehkä helpompia itsellekin muistaa, ja koirathan ovat tosi taitavia niitä lukemaan.

Toinen setti maahanmenoa menikin jo paljon paremmin, kun olin välissä leikittänyt Kurua ja vire oli korkeammalla. Nätisti meni hissinä maahan, eikä ollut epävarman oloinen. Loppuun tehtiin yksi liikkeestä seisominen, joka meni koiran osalta ihan hienosti, mutta ite sössin vähän - olin jättänyt vahingossa hihnan oikeaan käteeen, joten jouduin tiputtamaan sen aika isolla liikkeellä koiran jalkoihin -> iso vartaloapu, joten ilmankos koirakin pysähtyi kuin seinään.. Mutta selitin sitten, että Kurulla on tapana hiippailla ne pari askelta perään. Riitta ehdotti sekä takapalkkaa että peruutteluleikin jatkamista ja seis-sanan vahvistamista sen avulla, peruutteluleikillähän mä olen sen seisomisen alunperinkin opettanut. Riitta ehdotti myös seurauttaessa namin heittämistä oikealla kädellä tavallaan vasemman olan yli / kyljen ohi, ts. koiran pään yli. Sama kädenliike periaatteessa kuin peruutteluleikissä, ja koira oppii pysähtymään paremmin "seinään". Nää kaikki vaikuttivat hyviltä vinkeiltä, takapalkkaa oon käyttänytkin, mutta jostain syystä en oo nyt hetkeen sen avulla treenannutkaan.. Kuru tais ruveta ennakoimaan ja kääntyi vinoon, kun olin jättänyt takapalkan, tai jotain tällaista siinä oli. Mutta lääkkeeksi Riitta totesi, että jos takapalkkaa käyttää esim. vain 1/3 kerroista, ja takapalkalle pääsee vain jos ei poikita, rupeaa ennakointikin vähentymään. Eli jos koira pysähtyy, mutta rupeaa kääntymään vinoon, palkataan vain kädestä edestäpäin, jolloin taaksepäin vinoutuminen ei kannata. Peruutteluleikkiä pitää ehdottomasti jatkaa, ja täytyy palata vähän taaksepäin, tehdä selkeästi eri kerroilla maahanmenoja ja seisomisia. Nyt oon jonkin aikaa nimittäin opettanut Kurulle tän leikin avulla sitä erottelua, ja vaikka se leikissä onnistuukin hienosti, se taitaa heijastua vähän noihin jääviin just epävarmuutena, vaikka Kuru kuunteleekin hyvin, kummasta on kyse. Mutta helpotetaan siis vielä hommaa - ja toisaalta, kun se kuuntelee niin hyvin, niin tartteeko sitä erottelua niin kauheasti hinkatakaan?  Lisäksi tietty tähänkin liikkeeseen se virittelysana tai -ele, ja aina namipalkka.

Lauantaina vein Kurun Ristolle hoitoon Haltin agilitytreenien ajaksi, niin ei reppanan tarttenut yksinään odotella kotona. Haltin treeneissä oli aika vähän porukkaa paikalla, nyt kun treeniaika oli jaettu kahteen 1,5 tunnin osaan, eivätkä kaikki treenaajat tietenkään joka kerralle pääse. Halti saikin taas tehdä vähän joka välissä jotain. Alkuun päästiin harjoittelemaan pujottelua kuudella kepillä. Hallilla oli "pleksit", jotka saatiin apuvälineeksi keppien harjoitteluun - mä vähän epäilen, että mun motoriikka ja koordinaatio ei todellakaan olis riittänyt opettamaan Haltille pujottelua sillä perinteisellä nami-keppien-välistä-tekniikalla.. mulla oli nimittäin vaikeuksia siinä pleksien kanssakin. :D Koutsi piteli ensimmäisillä kerroilla Haltin hihnaa ja mä opettelin ohjaamaan Haltia pleksien välistä. Sinnehän se just meni, minne mä sen ohjasin, eli pari kertaa hyppäsi pleksien yli ja kerran taisi yrittää alikin? Mutta kyllä mä sen sain muutamaan otteeseen ihan oikeinkin ohjattua! Keppien päässä oli namialusta, josta sai palkan vain, jos oli suorittanut kepit kokonaan oikein. Kun homma sujui jotakuinkin hihnan kanssa, Halti sai harjoitella ilman hihnaa - tai siis mä sain harjoitella, koska se tuntui olevan niin hemmetin vaikeaa apuvälineiden kanssakin. :D Tää on kyllä laji, jossa saa todellakin nauraa itselleen.. Mutta saatiin me se onnistumaan sitten ilman hihnaakin, Halti hoksasi että menemällä nätisti pleksien ohjaamaa reittiä saa sen namin. Tai toivottavasti hoksasi.

Seuraavassa välissä päästiin tekemään vähän putkitreeniä. Tällä kertaa mentiinkin mutkaputkeen, mitä oltiin harjoiteltu edelliselläkin kerralla. Tosin me treenattiin sillä minimaalisen lyhyellä putkella, jota käytettiin viimeksikin, ettei homma menisi yhtäkkiä kohtuuttoman paljon vaikeammaksi. Halti meni tällä kertaa erehtymättömästi aina vaan putkeen, jälleen oli kyse siitä että mun pitäis ehtiä ohjaamaan. Taas sain vähän naureskella itselleni, kun koutsi etukäteen sanoi, että palkkaa koiran puoleisesta kädestä ja niin päin, että jatkat liikettä eteenpäin, älä käänny koiraa kohti ja katkaise liikettä. Ja mitä mä huomaan heti seuraavassa hetkessä tekeväni? No, huomasin sentään kesken kaiken, joten tajusin kääntää itseni taas pois koirasta ennen kuin palkkasin.. mutta siis joo. Urpo minä, ne maneerit todellakin pysyvät tiukassa! Vanha kunnon tokoilija. Kokeiltiin myös pidempää, lähes suoraa putkea, jonka Halti suoritti ongelmitta, lähinnä tässä nyt varmaankin opetettiin mua juoksemaan sen koiran kanssa ja palkkaamaan sitä järkevästi suorituksen jälkeen. Mä toivon, että jotain jäi sinne selkäytimeenkin, koska aivot eivät näköjään oo ihan vielä ehtineet mukaan. :D Mutta Halti on taitava pieni agikoiran alku, ja koutsi sai siihen ihan tajuttoman vauhdin ohjaamalla sitä oikein sinne putkeen ja putkesta. Ja siis koiralle periaatteessa ihan vieras ihminen, ja vieras laji, ja yhdellä kerralla.. mutta tää on todellakin ohjaajille taitolaji.

Haltin viimeinen pikkutreeni oli pöytäesteen opettelua. Mä hoksasin vasta jälkikäteen, että oho, tuli sitten hyppyytettyä mun pikkukoiraa (köh, siis onhan se tietysti ihan ihannekorkuinen lapinkoirauros, mutku!) maksipöydälle, mutta ei se nyt ehkä tosta rikkikään mee.. toivottavasti. Ekalla kerralla onnistuin ohjaamaan sen pöydän alle (no koska sinne mahtuu!), mutta kun koutsi näytti Haltille että pöydällä on namia, seuraavalla yrityksellä se leiskautti hienon hypyn pöydälle. Ja näköjään meidän odottamistreeneistäkin on ollut jotain hyötyä, koska se osasi nätisti istua ja odottaa siellä. Alaskin se tuli nätisti yhdellä käskyllä - ja mun piti edelleenkin opetella palkkaamaan niin että liike jatkuu, enkä jää koiran eteen katkaisemaan sen liikettä.. ei hitto, varsinkin tätä kirjoittaessa sitä tajuaa, kuinka taunosti sitä liikkuukaan ja kuinka vaikeaa niitä toimintatapoja on näköjään muuttaa. Voi huokaus! Mutta kyllä se tästä. :D Mä luulen, että ihan jonkun kerran saan vielä naureskella itselleni tän asian tiimoilta.

Muhun on vissiin purrut nyt joku tokokärpänen, ja oonkin harva se ilta käynyt tossa viereisen koulun kentällä treenailemassa. Sisällä kotonahan tulee joka tapauksessa treenattua, mutta ihan hyvä saada noita ulkotreenejäkin, kun on tilaa tehdä esimerkiksi seuraamisia kunnolla. "Iltalenkillä", tai siis yleensä keskellä yötä on hyvä treenata, kun ei ole häiriötä ja koirat keskittyvät sitten ihan satasella. Ja vitsi miten innokkaita pieniä tokokoiria mulla onkin. Halti nyt on joka tapauksessa ihan intopinkeenä aina, kun on ruokaa tarjolla, mutta innostuu se nykyään leluistakin aika täysillä. Ja Kuru.. se on niin mahtava, kun sillä on niin siistiä kun on ensin katsonut mun treenaamista Haltin kanssa. Se yrittää välillä vähän liikaakin, ja menee joskus vähän häsläämiseksi kun on niin siistiä päästä hommiin! Se on esittänyt aivan loistavia seuraamisia, vaikka itse sanonkin. Vielä kun se pystyis tekemään ton saman häiriössäkin. Saatiinpa yks aivan täydellinen luoksetulokin - odotti nätisti, tuli heti kovaa laukalla, ja suoraan sivulle. Ja kun se oli niin hyvä suoritus, niin enpä oo viitsinyt just pahemmin sitä sitten hinkkailla. Yöllä treenaamisessa on vaan se huono puoli, ettei niitä peruuttelutreenejä oikein voi tehdä, kun koira tuskin näkee niitä pään yli lentäviä nameja.. tai mä en ainakaan näe heittää niitä. Mutta muuten se on mitä parasta treeniaikaa!

Maanantai-iltana käytiin taas Haltialassa treffaamassa Kurun poikaa Kuuraa. Kurun piti taas alkuun muistuttaa, kuka se olikaan suurin ja mahtavin, mutta sen jälkeen tyypeillä meni taas ihan hienosti. Haltilla ja Kuuralla on vaan niin hauskaa keskenään, ne painivat ja riekkuvat ja juoksevat melkein jatkuvalla syötöllä. Ne ovat kyllä tosi tasaväkiset leikkikaverit. Kurukin innostui pari kertaa leikittämään Kuuraa! Kuuraa tosin välillä vähän hirvitti Sen Ison Koiran leikit, mutta kyllä se reippaasti lähti Kurunkin kanssa juoksemaan. Myös Haltin kanssa Kuru kävi välillä vetämässä kunnon rallit. Illat pimenevät nyt tosi nopeasti ja aikaisin, mutta onneksi se aidattu laidun on ainakin tähän mennessä tuntunut olevan ihan turvallinen juoksutuspaikka. Poispäin tullessa niitä koiria ei kyllä paljon näkisi, jos niillä ei roikkuisi valoja mukana pannassa.. Tunnin verran tyypit saivat taas riehua, ainakin pahimmat ylimääräiset energiat saatiin Haltista puristettua. Se ei tosin estänyt sitä riehuttamasta Kurua jo heti seuraavana aamuna lenkillä.. teinikoiraa ei niin vaan väsytetäkään.

Tiina