Kaksi viikkoa sitten keskiviikkoaamuna alkoi mun ja Haltin Suuri Seikkailu - lähdettiin kohti pohjoista ja poropaimennustapahtumaa. Risto heitti meidät aamupäivällä reissukaverin luo Järvenpäähän, missä pakattiin kamat ja koirat reissuautoon ja suunnattiin nokka kohti välietappia Iisalmessa. Ensimmäisenä päivänä tarvitsi siis ajaa "vain" muutama sata kilsaa Järvenpäästä Iisalmeen. Homma meni aika yksinkertaisesti, Halti inahti vissiin kerran ensimmäisen vartin aikana automatkalla ja muuten se matkusti häkissä rauhallisesti, hiljaa ja tyytyväisenä reissukaveri-Wiiman viereisessä loosissa väliseinän takana. Iisalmessa oltiin hyvissä ajoin perillä ja koirat saivat illalla vielä ihan reippaan lenkinkin.

Torstaiaamuna suunnattiin aamulenkin jälkeen nokka kohti pohjoista. Meillä oli majoitus varattuna Saariselän eteläpuolella olevasta hotellista, ja matkaa oli vielä reippaasti jäljellä. Lopulta taukoineen torstain ajorupeamaan meni aikaa 9,5 tuntia - ja Marja ajoi tämänkin matkan kokonaan yksin, mun ei tarvinnut ratin taakse siirtyä missään välissä. :D Ei voi olla kuin kiitollinen reissukaverista, joka tykkää ajaa. Hotelliin kirjauduttua raahattiin tavarat sisään ja käytiin koirien kanssa lenkillä, ja rojahdettiin aika väsyneinä illalla sänkyyn. Jännä juttu, miten pelkkä autossa istuminen voi väsyttää. Perjantaina oli jo poropaimennustapahtuman ensimmäinen päivä, joten aamiaisen jälkeen suunnattiin heti poroaidalle puoli kymmeneksi. Kymmeneltä alkoivat testit, ja mukana oli mm. Haltin sisko Rova, joka oli käynyt treenaamassa poroilla edellisen viikon aikana. Ja hienostihan pieni vauhdikas Rova testin selvitti, korvatkin löytyivät! Testiaita oli aivan valtava viimevuotiseen verrattuna, vastasi ainakin paria jalkapallokenttää. Perjantain sää vaati kyllä aikamoista urheiluhenkeä, sillä aidalla tuuli hyytävästi koko päivän, ja lunta pyrytti vaakatasossa. Mutta jostain syystä sitä hulluutta löytyi sen verran, että oli pakko katsoa kaikki testit.. Ennen testejä ja tauolla toki ulkoilutettiin autossa odotelleet koirat - onneksi pakkasta ei ollut kuin -5, niin tyypit tarkenivat vällyjen kanssa autossa ihan ongelmitta.

Perjantai-ilta jatkuikin hotellilla lenkkeillessä ja hermoillessa - reissukaveri-Wiiman vuoro oli lauantain kisassa. Niinpä lauantaiaamu käynnistyi aika jännittyneissä tunnelmissa, ja muakin jännitti Marjan ja Wiiman puolesta. :D Kisa-aita oli aivan jäätävän kokoinen, niin kuin yksi kisakumppani totesi, 9-reikäistä golfkenttää vastaava. Lisäksi se oli täynnä pehmeää, upottavaa lunta, ja sinne oli ajettu vain muutama ura moottorikelkalla. Näitä pitkin kisaajat pääsivät joten kuten kulkemaan, koirat joutuivat laukkomaan toki hangenkin kautta. Wiiman kohdalle sattui harvinaisen jukuripäiset porot, aidalla katsellessa muutkin kommentoijat olivat samaa mieltä, koira teki tosi hienosti töitä, mutta porot eivät vaan halunneet liikkua toiseen aitaan. Lopulta Wiima ja Marja joutuivat keskeyttämään kisan, mutta onnistuminen oli niin lähellä, porot kävivät jo kerran portilla, mutta eivät sitten kuitenkaan menneet testiaitaan saakka. Harmitti ihan älyttömästi matkakaverien puolesta, mutta niin vaan käy joskus. Ja onpahan sitten hyvä syy mennä ens vuonna näyttämään närhen munat poroille! Seuraavana vuorossa ollut työkoira oli saanut myös käyttää aikaa näiden jukuriporojen kanssa, niiden siirtäminen seuraavaan aitaan oli kuulemma ollut sillekin "työvoitto". Ilmankos kokemattomalle etelän koiralle se ei ollut myöskään kovin helppoa.
 

Lauantai-iltaa jatkettiin lenkkeilemällä ja jälleen hermoilemalla, koska sunnuntaiaamuna oli Haltin testivuoro. Aamulla heräsin levottomien unien jälkeen jo valmiiksi älyttömän jännittyneenä. Poroaidalla oltiin ensimmäisinä ilmoittautumassa (mitenniin stressiessi) ja sen jälkeen painelin Haltin kanssa kolmen vartin lenkille, kun mistään muustakaan ei olis ollut apua sen jännityksen kanssa. Järjestysnumeroksi meille arvottiin 7, joten jonkin aikaa saatiin jännitellä vielä ennen aitaan menoa. Liekaporolla koirat päästettiin irti, ja ne piti pystyä kutsumaan luokse. Halti kulki omaan tapaansa nätisti porolle ja malttoi odottaa lupaa ennen kuin lähti. Alkuun se kiersi poroa ja esitti sille leikkiinkutsuja, ilmeisesti oli Haltinkin mielestä jännä tilanne. Hetken päästä siltä irtosikin jo ihan reipasta haukkua porolle. Vähän aikaa Halti sai kierrellä ja haukkua poroa, sitten tuomarit pyysivät kutsumaan sen luokse. Muutamaan otteeseen sain sitä kutsua ja lähdin kävelemään muutaman askeleen porttia kohti, jolloin Halti tulikin nätisti luokse. Hienotaitava!
 

Hermostuneena omaa vuoroa odotellessa katselin muiden testisuorituksia ja lämmittelin Haltia. Kun me vihdoin päästiin aitaan, porot laskettiin kirnusta Haltin nenän edestä testiaitaan. Haltilla meni kuppi täysin nurin, ja se kiskoi ja pomppi ja huusi porojen perään, eikä laskeutunut ollenkaan sfääreistään. Mä yritin rauhoittaa sen istumaan, mutta Halti oli jatkuvasti vietereillä valmiina singahtamaan.. Istuihan se, ja lopulta painautui maahankin tuijottaessaan poroja, mutta mä en pannan irroitettuani enää uskaltanut nousta seisomaan, se olisi varmasti lähtenyt salamana. Niinpä mä pidin sitä käskyn alla itsekin kyykyssä kökkien ja annoin sitten tuomareilta luvan saatuani ajokäskyn. Tai siis, "vapaa" riitti kyllä siihen, että Halti sinkosi keskelle poroja. Tollo.. Se siis juoksi suoraan kohti parttiota ja hajoitti porot ympäriinsä. Halti sai ajaa poroja puoli kierrosta, kun tuomarit jo käskivät kutsua sen luokse. Minäpä kutsuin, ei mitään reaktiota. Yritin juosta umpihangessa Haltin kulkureitille, se vaihtoi vaan hieman linjaa päästäkseen musta ohi. Lopulta yritin taklata Haltin sen ohijuostessa, mutten saanut kuin häntäkarvoista kiinni.. Eikä mun normaalisti niin ohjaajapehmeä herkkis ollut tästä moksiskaan. Mutta olipahan sunnuntaipäivän komein dyykkaus! :D

Kun taklaaminenkaan ei onnistunut, otin käyttöön voimasanat, ja ihan muutaman perkeleen sainkin karjua kuuroille korville. Toisen puolikkaan kierroksen ajon jälkeen Halti kyllä hidasti ja pysähtyikin porojen perästä, muttei sitten uskaltanut tulla mun luokse, kun olin tietenkin sen mielestä uhkaava. Niinpä se pyrähti taas porojen perään.. Kun se seuraavalla kerralla tuli puolen kierroksen päästä taas porojen perässä mua kohti, juoksin taas sen ajolinjalle ja karjuin niin monta voimasanaa, että se pysähtyi. Tässä kohtaa mä vihdoin tajusin käskyttää sen "odota"-käskyllä paikalleen ja menin itse sen luo kehumaan ja silittelemään. Tässä Halti rauhoittui ihan kohtuullisen hyvin, kun oli jo saanut jonkin aikaa juosta niitä pahimpia höyryjään umpihangessa. Silti se oli koko ajan tikkana valmiina lähdössä, mutta pystyi kuitenkin vähän laskeutumaan sfääreistään. Heti ajokäskyn saatuaan se lähti taas porojen perään salamana. Tuomarit käskivät pian taas kutsumaan Haltin luo, ja tällä kertaa se tuli ihan nätisti normaalilla luoksetulokäskyllä. Fiksu koira, se oli saanut parhaan mahdollisen palkan (=porojen perään pääsy) ekasta luoksetulosta, niin toisella kertaa jo malttoi tulla. Tässä vaiheessa tuomarit käskivät kytkeä koiran ja sanoivat, että tää riittää jo. Olin aivan varma, että testi oli hylätty, koska Halti ei saanut ajaa poroja kirnuun saakka. Kaikki muutkin näin korvattomat koirat oli hylätty.

Lähdinkin Haltin ja reissukaverien kanssa jäähdyttelylenkille, jolta palatessa Aino tuli mua vastaan hymyillen, ja kertoi, että testi oli hyväksytty! Mä en voinut millään uskoa, mutta Aino sanoi vielä erikseen tarkistaneensa järjestelyporukalta, ettei siinä ollut mitään virhettä. :D Mäkin kävin vielä pitkin päivää tuloslappua tarkistelemassa, mutta ei sinne missään vaiheessa korjattu sitä hylättyä, vaan tosiaankin, testi oli hyväksytty. Päivän päätteeksi me saatiin hakea arvostelulomakkeet, ja mun kätellessä tuomareita mulle huomautettiin, että tää koira oli sieltä perkeleen kennelistä.. No todellakin. :P Huumorintaju tuomareillakin kohdallaan. Aika paljon Halti sai varmaan 1,5 vuoden iällään anteeksi yli-innokkuutta, koska niitä yli-innokkaita korvattomia koiria kyllä hylättiin ihan surutta. Arvostelulomakkeeseen oli tullut seuraavanlaiset ruksit:

A. Koira kohtaa ohjauksen alaisena kiinni olevan poron
1. Koiran osoittama terävyys ja kiinnostus poroa kohtaan: Kiinnostunut
2. Koiran hallittavuus ja ohjaajan seuraaminen: Hallinnassa, Tulee luokse kutsuttaessa

B. Ohjaaja ajaa koiran avulla porotokan aitauksesta toiseen
3. Koiran hallittavuus ja rauhallisuus ennen ajokäskyä: Hallittavissa, hermostunut
4. Ajokäskyn totteleminen: Lähtee käskystä
5. Paimennuksen aloitustapa, tokan kokoaminen: Hajoittaa tokan
6. Ajotapa jahtaava - paimentava: Hieman jahtaava
7. Haukun taajuus ja laatu: Ei hauku tarpeeksi
8. Etäisyys poroista: Hajoittaa tokan
9. Koiran hallittavuus ajon aikana: Hallinnassa (ahhahhaa :D)
10. Ajon lopettaminen käskystä: Lopettaa ajon vasta useasta käskystä
11. Koiran palautuminen ajosta, rauhallisuus: Pyrkii takaisin ajamaan
12. Ohjaajan ja koiran yhteistyö: Ajoittain hyvä yhteistyö
13. Koiran ottama paimennusvastuu, itsevarmuus: Toimii yksin
14. Koiran fyysinen kunto: Kunto riittää koko testin ajan
15. Koiran testissä osoittama paimennusvaisto: Ei voida päätellä onko paimennusvaistoa vai jahtaamista
16. Käyttäytyminen aggressiivisen poron kohdalla: - (ei ollut)
Huomautuksia: lisää tottelevaisuutta, yhteistyössä parantamista

Kovin imarteleva tulos tää ei siis toki ollut, mutta eiköhän se ollut ihan normaali tulos yli-innokkaalle ekaa kertaa porojen perään päässeelle koiralle. Kyllä mä silti aika ylpeä olen Haltista, varsinkin sen liekaporolla käynnistä. Taitava. :) Ens vuonna sitten kisaan, jos vaan kaikki onnistuu. Ja toivottavasti pienten harjoitusten kautta..

Testien jälkeen lähdettiin heti ajelemaan kohti Iisalmea. Matka oli aika pitkä ja rankka, mutta Marja ajoi taas urheasti koko matkan lumipyrystä yms. extremeolosuhteista huolimatta, mä sain matkustaa huolettomasti pelkääjän paikalla koko ajan. Mökille saavuttiin puoli kahden aikaan yöllä, ja melkoisen väsyneinä kaaduttiin sänkyyn heti pakollisten hommien jälkeen. Aika väsyneitä taisivat olla koiratkin, vaikka suuri osa päivästä niillä oli mennyt vain autohäkissä nukkuessa. Rankkaa se on matkaaminen niidenkin mielestä. Maanantaipäivänä ajeltiin vielä Iisalmesta Järvenpäähän, mistä Risto kävi hakemassa mut ja Haltin. Kurukin oli mukana, ja mun pelkäämä poikien kohtaaminen meni täysin ongelmitta. Halti meni kyljelleen maahan haisteltavaksi, Kuru nuuhki, ja tyypit olivat taas kuin aina ennenkin. Aika hienoa! Halti olis voinut olla hiukan liian pollea ja pokkava oltuaan melkein viikon reissussa mun kanssa, mutta hienosti se silti muisti paikkansa laumassa. :) Isot kiitokset Marjalle ja Wiimalle reissuseurasta, parempia reissukavereita ei olis voinut toivoa! Ens vuonna on pakko päästä uudestaan..

Tiina