Ihan hirveän ahkerasti ei kirjuri ole näköjään ehtinyt treenejä tai muutakaan elämää kirjata, mutta yritetään nyt jotakin. Haltin agilitytreenit ovat jatkuneet, ja harvinaisena herkkuna päästiin ihan ohjattuihinkin treeneihin parina peräkkäisenä viikkona elokuussa. Yllätykseksi Heini oli meitä ohjaamassa meidän normaaleissa agitreeneissä, ja tehtiinkin melkoista kiemuraa. Vaikka toisaalta, sellaisia ne treenit ovat olleet aina - haastetta pitää olla! Mutta mun iloksi me saatiin myös aika mukavasti onnistumisia, vaikka vaikeuksia olikin, ja Haltikin pysyi selkeästi iloisella mielellä, kun homma eteni. Kepitkin saatiin toimimaan radalla ohjurien kanssa, vaikka tulokulma oli vaikea, enkä ees muistanut viedä palkkaa etukäteen keppien päähän, niinpä se lensi mun kädestä. Mutta pikkukoirahan suoritti. Ja vielä siistimpää oli se, että mulle itselleni tuli pari selvää ahaa-elämystä, kun käytiin rataa läpi ja kuivaharjoiteltiin ohjauskuvioita. Niiden nimiä mä en tosin tiedä ja tuskin osaisin soveltaa kuvioita muuallekaan, mutta kerrankin tuli sellainen lamppu syttyy -fiilis. Ja sitä ensimmäistä ehdittiin jopa testata koiran kanssa radalla, ja sehän toimi! :) Erinomaisen kiva fiilis jäi siis niistä treeneistä. 

Heti seuraavalla viikolla me mentiin oman treenivuoron sijaan treenikaverin agilityseuran tilaamaan Tuulia Liuhdon koulutukseen, kun kerran paikkoja oli vapaana. Suurin osa muista oli "aika paljon" edistyneempiä kuin me, mutta siitä ei ollut haittaa, me saatiin tehdä (jälleen aika kiemuraista ja haastavaa) rataa pätkissä ihan omalla tasollamme. Ja jes - taas saatiin kyllä hyvän mielen onnistumisia aikaan. :) Ensimmäinen 10 minuutin pätkä oli ihan loistava - meidän tasolla siis - ja mäkin sain omaa ajoitusta onnistumaan kohtuullisesti. Todettiin, että Haltistakin löytyy sitä vauhtia (no, siis Haltin vauhtia, ei se mikään tykki kuitenkaan ole) kunhan se vaan tietää mihin ollaan menossa. Eli mun pitäisi olla kartalla, mitä mä en tosiaankaan aina ole.. mutta sitä kautta se koirankin motivaatio pysyy, kun sen ei tarvitse kysellä, että mitähän pitäis tehdä. Toinen 10-minuuttinen ei mennyt ihan yhtä hienosti - hiekkakenttä oli helteinen, Halti oli selvästi väsynyt ja mä sekoilin normaaliakin pahemmin ohjaukseni kanssa. Siis vaikka me tehtiin samaa pätkää kuin aikaisemmin... mutta saatiin Halti silti vielä suorittamaan, vaikka intoa ei ollut ihan siihen malliin kuin olis toivonut. Ohjeenä siis meikäläiselle pitää oma reitti ja kuviot selkeänä niin koira kyllä tekee. 

Haltin kanssapitäisi vaan jaksaa treenata kotona ne kontaktit jollain jakkaralla tms. kuntoon, eipä sitä muuten voi odottaa siltä radallakaan. Lisäksi pitäisi opetella hetsamaan myös Haltia, ja sen kanssa homma pitäisi aloittaa niinkin alusta kuin pannasta/karvoista pitämisen siedosta. Sitä on onneksi helppo opettaa, mutta kyse onkin viitsimisestä. Siitä olis kuitenkin paljon apua, kun tyypin sais myös lopulta helpommin irtoamaan jne. Eli otetaan ohjelmaan.

Kurun kanssa ollaan jatkettu tokotreenejä, me ollaan oman koirakerhon ohjaajien ryhmässä. Mäkin siis kun - kääk - koulutan jatkopenturyhmää. Pari treeniä on ehditty ottamaan vasta tällä kaudella, molemmissa ollaan hyödynnetty paikallamakuuseuraa, sitä piilopaikallamakuuta kun pitää harjoitella, ja sitä on paljon mukavampi harjoitella luotettavassa seurassa. Ensimmäisessä treenissä Kuru oli piipannut muutaman kerran (!) kun olin piilossa, sitä ei olekaan koskaan ennen tapahtunut. Tai mistäs minä tiedän, kun en mä sitä sinne piiloon kuule.. no, toisissa treeneissä tää ei oo onneksi enää toistunut. Olen tosin helpottanutkin treeniä niin, että käyn useamman kerran näkyvillä kehumassa Kurua hyvästä makuusta. Nouto on sujunut ihan kohtalaisesti, tosin palautus tuppaa tulemaan hienoisen kaaren kautta.. perusasentokin meinaa helposti olla vino. Eli paljon vielä palautustreeniäkin, kun saisi vaan aikaiseksi. Kaukot ovat vielä aivan kesken, välimatkaa ei yksinkertaisesti voi ottaa jos vire on korkea, silloin vaihdotkin menevät loikkimiseksi. Onhan se tosin huvittava ollessaan yli-innokas, mutta siitä sinnepäin yli-innokkaana roiskimisesta ei nyt vaan saa pisteitä. Eli vireen hallintaa ja virittelysanat käyttöön.

Liikkeestä maahanmeno sujuu kokeenomaisesti hyvin, mutta tää onkin Kurulle vahva liike. Liikkeestä seisominen.. no itsepä en oo treenannut sitä loppuasentoa taas pitkään aikaan. Eli Kuru kääntyy helposti mukaan, kokeenomaisissa treeneissä se kääntyi jopa ihan kylki muhun päin kun kävelin sen taakse. Jatketaan siis niitä seisomisharjoituksia erillisinä, niitähän me ollaan aiemminkin tehty, mutta kun laiska eukko ei jaksa treenata kaikkea, niin ovat vaan jääneet. Luoksetulon pysäytyksen treenaaminen on siinä vaiheessa, että oon opettanut Kurua kiertämään puuta. Hyvin sekin oli muuten selkärankaan iskostunut tauon jälkeen! Tein sille siis pohjat siihen joskus kesällä, en treenannut koko asiaa varmaan kuukauteen ja se kiersi puuta reilun 5m matkalta kuin vanha tekijä. Ja niillä parilla hassulla pysäytystreenillä se pysähtyy siltä viiden metrin matkalta käsimerkillä seinään. Kannattaa siis muistaa ne treenitauotkin. ;) Seuraamistreenä (kestoa) pitäis muistaa tehdä, ja näköjään myös perusasentoviilausta, kun meinaa yli-innokkuudessa mennä vähän vinoon. Ei tosin haittaa ollenkan, että meillä on vihdoin ylivireongelma, hauskaa se on välillä näinkin päin. Veikkaan, että sitä ongelmaa ei kuitenkaan kokeessa esiinny.. onneksi koekin on suunniteltu vasta ensi keväälle. Paljon on siis vielä tekemistä ennen sitä.

Kuru kävi myös osteopaatilla viime viikolla, taas uusi tyyppi siis. Oikeanpuoleinen SI-nivel oli jumissa, ja Kurun ilmeestä näki, että tosiaankin oli. Kyllä se käsittely ilmeisesti helpottikin, kun Kurun silmät painuivat kiinni. Myös ensimmäinen niskanikama oli jotenkin jumissa (no ylläri, Mr. Hihnaloikka), ja rintarangassa oli joku ihan pieni jumi joka aukesi helposti. Osteopaatti myös näytti mulle pari pientä juttua, joita voin tehdä kotona pitääkseni SI-nivelen paremmin auki. 

Lisäksi on poikien kanssa treffattu taas kavereita, lenkillä on käyty mm. Kirsun ja mammojen kanssa ja eilen illalla pienellä metsärallattelulla pitkästä aikaa Petran, Lumon ja Hurman kanssa. Kirsun mummot ovat kyllä mainioita, Beana on aina vaan niin hyväntuulinen, kun saa lenkkeillä poikien kanssa! Eikä haittaa, että Halti on ylikiinnostunut. :P Kurukin on osteopaattikäynnin jälkeen innostunut taas rallattelemaan vähän enemmän, eli selvästi siitä oli jotain apua. Näkihän sen kyllä otsallaankin, että jumissa on, kun liikkeet olivat niin köpöt. Nyt on siis selkeästi parempi. Viikonloppu vietettiin mökillä, ja siellä pojat saivat myös hurvitella metsässä, ainakin niillä oli aikaa, kun mä yritin metsästellä kantarelleja. No, kantarellit löytyivät aina katoltaan siitä, missä koirat olivat saaneet hepulin.. vaan toimivat ne kantarellitkoirat niinkin, en mä ole koskaan noinkaan isoa kantarellisaalista saanut muuten! 

Tiina