Pojat ovat viettäneet taas ihan normaalia viikkoa, lauantaina käytiin totuttuun tapaan Haltin agitreeneissä ja kavereitakin on viikolla ehditty nähdä, pimeydestä huolimatta. Kurun toipuminen hammaslääkärireissusta on mennyt hyvin, lääkkeen antamisessa ei ollut mitään ongelmia. Se sai siis nestemäistä kipulääkettä, joka meni niin ruuan seassa kuin ruiskulla suoraan suuhun annosteltuna mainiosti alas. Nyt lääkityskin on jo loppunut, mutta vielä annan Kurulle varmuuden vuoksi märkäruokaa, koska kahteen viikkoon ei saanut syöttää mitään kovaa. Siispä en anna edes nappuloita, otetaan mieluummin varman päälle. Suu ei ole näyttänyt Kurua vaivaavan, mutta kun ajeltuun kohtaan jalassa alkoi kasvaa karva takaisin, sitä piti Kurun mielestä nuolla. Ja nuolla, ja nuolla. Ihan punaiseksihan se sai sen nuoltua, mutta onneksi Kirsu tuli jälleen apuun ja saatiin kauluri ikuisuuslainaan meille. Kummasti on auttanut siihen koipeen.. tosin nää litimärät säät varmaan hidastavat sen paranemista. 

Haltin agitreenit menivät ihan näppärästi, tosin alkuun Halti tuli kepeiltä pois aina tokavikasta välistä ja näytti hämmentyneeltä. Kun useammallakaan toistolla ei saatu vikaa väliä onnistumaan, laitettiin taas vikaan väliin yksi ohjuri. Ja sitten saatiinkin onnistuneet suoritukset, joista megapalkka. Välissä tehtiin myös radanpätkää. Tällä kertaa päätettiin tehdä vain kuusi ekaa estettä (seitsemäs olisi ollut kepit), koska loppupuoli radasta oli melkoista kääntöä ja vääntöä muutamalla esteellä. Siispä ilon kautta, ja tehtiin Haltin kanssa nopeaa ja hauskaa pätkää. Kaiken hyvän lisäksi se vielä loppui putkeen, joten loppupalkasta Halti sai vahvistusta sille, että putkeen kannattaa mennä täysiä. :) Sitten tehtiin taas kepit - ja mä uuno onnistuin jotenkin sohlaamaan ohjurin vikaan väliin väärinpäin. D'oh..... ja Halti-parka vieläpä yritti mennä siitä oikeinpäin. Voi perjantai... enkä ees tajunnut heti, että oli kyse mun virheestä, vaan luulin, että Halti oli mun huomaamatta tullut jostain välistä ohi tms. No, homma korjattiin ja Halti pujotteli nätisti oikein, mutta kyllä otti päähän, että piti tossa itse mokata. Tehtiin vielä loppuun vauhdikkaasti se sama radanpätkä, niin Haltille jäi varmasti treenistä hyvä mieli.

Tiistaina käväistiin mammojen kanssa taas mummolenkillä Pakilan (tai ehkä oikeammin Ogelin) maastoissa. En lakkaa ihastelemasta Beanaa - se on vain niin käsittämättömän iloisen oloinen mummeli nykyään. Ehkä se on jotain vanhuudenhöpsähtämistä, mutta olkoon - se on sitä taatusti vain hyvällä tavalla. Ihana mummo. Ja ihana mummo on Tiitukin, jolle Kuru näköjään nykyisin alistuu joka kerta. Ja joka kiljuu innosta, kun tuttu auto ajaa pihaan. Aika kivaa olla niin odotettu! Heti perään keskiviikkona nähtiin myös Kuura, jonka kanssa käytiin totuttuun tapaan hihnalenkillä Haltialassa. On kyllä kiva nähdä, kuinka pojat pystyvät rauhoittumaan toistensa seurassa nätisti - Kurukaan ei vaivaudu edes antamaan kurinpalautusta, vaikka Kuura ajautuisikin vahingossa lähelle. Ja Kuurasta on selkeästi tullut äijämäisemmän näköinen, ja karvaahan sillä on aina ollut varmaan tuplasti isäänsä nähden. :D 

Nyt on vuorossa vähän ylimääräistä jännitystä, kun viikonloppuna on Haltin vuoro käydä luonnetestissä. Lauantaina mä olen itse apukäsinä testeissä, joten Haltin vuoro koittaa vasta sunnuntaiaamuna. Ihan kiva, että ehdin lauantaina nähdä, miten homma toimii tällä radalla, aiemmin olen käynyt vain yhdellä toisella radalla seuraamassa testejä. Ja mielenkiintoista nähdä kymmenen koiran testit, niitä on aina jännä seurata. Pitää vaan muistaa riittävä vaatetus, niin ei tartte palella. Vähän kyllä jänskättää Haltin testi.. en tiedä, onko se liian vässykkä testattavaksi. Se on semmoinen kiltti pieni mussukka - entä jos se menee rikki? Ja kun mä tiedän jo valmiiksi, että se ei kestä paukkuja, niin oonkohan mä liian epäreilu pistäessäni sen testiin, kun siellä ne paukut tulevat vielä sen kaiken kuormituksen päälle.. ääh. 

On todella hankala arvioida, miten Halti reagoi testissä. Se on aina ollut sellainen, että kysyy multa ensin ohjeet, tai ainakin katsoo, mitä Kuru tekee. Yleensä ensimmäistä. Mutta toisaalta siitä on löytynyt hämmästyttävää itsenäisyyttä esim. poropaimennustestissä (joo, todella... ei tarvinnut kuunnella ohjeita, vaikka niitä yritettiin karjua. :P ) ja joskus agikentälläkin. Aika vähän tulee nykyään lenkitettyä koiria erikseen, joten Haltilla ei oikeastaan ole ollutkaan niitä tilaisuuksia ratkaista asioita itse. Onneksi me ollaan sentään käyty agitreeneissä säännöllisesti, siellä se on saanut toteuttaa itseään ilman Kurua, mutta toisaalta, aika tarkkaan mun ohjeillahan sielläkin mennään. 

Mitä se sanoo kelkalle? Käsittämättömän vaikea sanoa. Se ei yleensä elämässä oo mitenkään ääritarkkaavaisena havainnoimassa mitään outoja juttuja - sillähän on kaverina erittäin vilkas Kuru, joka kyllä kertoo ennen muita, jos maailmassa on joku vikana. No, jos Halti ei siitä kelkasta pahasti järkyty, niin voisin kuvitella, että se käy aika nopeasti tsekkaamassa itsenäisesti kelkan, niin se ainakin arkielämässä tekee vähän oudoille jutuille. Mutta ne ovat kyllä niin eri kaliiberia kuin kelkka, että vaikealta tuntuu ennustaminen. Ja puolustushalun testaus.. jaa-a, ei se oo tainnut ikinä kokea ihmiseltä tulevaa uhkaa, ja vaikka oiskin, niin Kuruhan hoitaa kyllä homman tehokkaasti sen puolesta. Voisin kuvitella, että pikkukoira on hieman järkyttynyt, että (ihanat!) ihmiset voivat käyttäytyä noin, ja jättää homman mun hoidettavaksi. Ja olisin syvästi epäuskoinen, jos se ei suostuisi sen jälkeen olemaan tuomarin käsiteltävänä. 

Haalariin ja tynnyriin reagoimista mun on myös hyvin vaikea ennustaa. Se ei oo tähän asti ollut mikään ääriliikkeiden koira - en mitenkään usko, että se on niin vilkas kuin Kuru, jonka väistöt olivat rajuja ja pitkiä. Kyllä Haltikin varmaan aika pitkälle väistää - ainakin tynnyrin räminän voisi kuvitella olevan paha juttu? - mutta ei se varmaan ihan niin kovasti reagoi kuin Kuru. Mutta tätä on tosiaan vaikea etukäteen arvata arjen perusteella, kun ei tommosia juttuja vaan tapahdu. Pehmeä se kyllä on arjessa, mutta kuinka pehmeä.. jaa-a. Enemmän se on kuitenkin ehkä ohjaajapehmeyttä, mutta kyllä siitä löytyy sitä pehmeyttä myös suhteessa ulkoisiin ärsykkeisiin, määrästä en osaa sanoa. Sittenpä näkee, mutta kun se ei tosiaan oo mikään ääripään koira, niin veikkaan ettei se toisella kierroksella nyt äärettömän järkyttynyt olis. 

Pimeä huone - no vielä vaan vaikeammaksi menee ennustaminen. Alustat eivät ole tuottaneet Haltille mitään ongelmia, mutta näinköhän sille tulee edes mieleen käyttää nenäänsä ja etsiä mut sieltä? Ja on siinä vähän muitakin tekijöitä tietysti. Seinässä voisin kuvitella, että se tuskin puolustaa itseään. Ainakin se on niin pienenpieni kiltti mammanmussukka muuten, että on vaikea uskoa, että siitä irtoaisi kovin paljoa itsensä puolustamista. Sitäpaitsi se rakastaa ihmisiä niin kovasti, ettei se vaan voi ymmärtää että joku tekis pahaa pienelle kiltille koiralle. Laukauksiin se todennäköisesti reagoi, eihän se koskaan itse asiassa laukausta oo kuullut, mutta raketteihin ja nykyään myös ukkoseen se reagoi. Joten todennäköisesti pelkää laukauksiakin. Raketteja se kestää muutamia kaukaa ammuttuna, mutta läheltä ampuminen saa hännän laskemaan, joten odotan samaa tässäkin. No, toivotaan, että se ei silti mee ampumisesta rikki.. oi voi. Kun nyt kestäis palikat kasassa kaikki osiot, se on tärkeintä. Ihan vähän meinaa tosiaan emäntää jännittää, jos ei voinut tätä jo muuten päätellä. 

Tiina