Torstaina käytiin taas treffaamassa mammoja Paloheinän ja Haltialan maisemissa. Tehtiin jälleen reipas kolmen tunnin lenkki upeassa säässä. Koirat aloittivat hyvin innokkaan myyrästämisen heti irti päästyään, mutta saalista eivät kovasta yrityksestä huolimatta tälläkään kertaa saaneet. Onneksi.. Kuru oli jo vähän kiinnostunut mammojen häntäosastosta, haisteli niitä alkulenkistä, mutta pystyttiin onneksi lenkkeilemään vielä ihan hyvin, Kuru jätti ne kyllä rauhaan irti ollessaan. Korvat sillä oli vähän hakusessa, mutta ei mitään kovin katastrofaalista. Eikä siihen voinut olla kuin tyytyväinen lenkin jälkeen, koska meille kävi taas pieni Tapaus. Joenrantaa kävellessämme unohdimme kaikelta juoruamiseltamme vahdata viereistä metsikköä, ja siellähän kulki tietenkin nainen koiran kanssa. Beana ja Tii huomasivat koirakon ennen meitä, ja lähtivät haukkuen kohti koirakkoa Kuru perässään. Minä karjuin pää punaisena Kurulle - ja se pysähtyi ja tuli luokse! Ihmeiden ihme! Mä olin niin hämmästynyt, että en tajunnut kuin palkata, vähän kehua ja silitellä sitä kunnes Kirsu kävi hakemassa hieman kuurommat mammat (jotka eivät nekään onneksi vieraan koiran iholle menneet). En olisi ikimaailmassa uskonut, että Kuru pysähtyy. Ja aika hämmästynyt mä olin siitäkin, että pystyin itse toimimaan. Ei olisi mikään ihme, jos mä jäisin tuollaisessa tilanteessa vaan jäätyneenä katsomaan, että siellä se menee. Muuten lenkki sujui mukavissa tunnelmissa ja Kurukin sai perinteisen hepulin isolla pellolla autolle päin kulkiessa. Riittävällä haukkumisella se sai Tiinkin mukaansa, vaikka Tiitua olisi ehkä kiinnostanut enemmän myyrästys. Kivaa oli jälleen, mutta mammojen juoksut näyttävät kehittyvän siihen tahtiin että seuraavaa lenkkiä saadaan odotella jonkin aikaa. Harmin paikka, mutta sellaisia ne tyttökoirat ovat.

Perjantaina meillä oli taas ohjatut tokotreenit. Tälläkin kertaa aloitettiin luoksepäästävyydellä, joka sujui jälleen yllättävän hyvin. Kuru päästi vetäjän silittelemäänkin nousematta (tosin häntä vispasi sitä vauhtia, että pelkäsin sen lähtevän lentoon ihan pian..), tosin venytti päätään silittävän käden suuntaan etsien namia.. :D Pieni porsas. Yllättävän hyvä suoritus siis. Sitten paikallamakuu, jonka alussa Kuru oli vähän levoton. Se ei reagoinut maahan-käskyyn heti, vaan ehkä sekunnin-parin päästä, se oli selvästi keskittynyt ihan muuhun sillä hetkellä. Se haisteli maata vierestään ja kävin korjaamassa sen pään ylös sieltä. Loppuaika menikin ihan mukavasti, tosin etäisyyttä otin taas vain reilut pari metriä, kun koirat makasivat ympyrässä ja viereisiä koiria käytiin aika tiheästi palkkaamassa. Jonkin verran Kuru ottaa siitä häiriötä, mutta saatiin taas kuitenkin onnistunut suoritus. Sitten vuorossa oli meidän murheenkryyniliike eli liikkeestä seisominen. Vetäjä katseli jokaisen kanssa sitä erikseen, joten odotellessa muut harjoittelivat hyppyä. Me vietiin tälläkin kertaa esteen taakse nami erilliselle alustalle, ja Kuru hyppäsi molemmilla harjoituskerroilla nätisti, innokkaasti ja pelkällä käskyllä. Siihen oon pyrkinytkin, etten tulisi opettaneeksi sille mitään käsimerkkiä tähän. Sitä tulee muutenkin elehdittyä niin paljon ihan vaan tiedostamatta.

Liikkeestä seisominen ei oikein sujunut (käsimerkin kanssa otti pari askelta ennen pysähdystä), mutta täytyy myöntää, että harjoittelu on parina viime viikkona jäänyt tosi vähälle, eikä se ole Kurun vika. On vaan niin paljon mukavampaa harjoitella niitä liikkeitä, jotka Kuru osaa... Nopeat, iloiset treenit saa paljon helpommin aikaan tekemällä niitä helppoja juttuja. Näytin vetäjälle, minkälaisilla peruutustreeneillä pysähdystä on nyt harjoiteltu, ja vetäjä kannusti jatkamaan samalla tavalla. Sain myös hyvän vinkin, että ennen kuin siirryn peruuttamisesta seuruuttamiseen, kannattaa kävellä ensin sivuttain ja auttaa siinä käsimerkillä. En tosiaan ollut tullut ajatelleeksi tätä, joten tää saattaisi hyvinkin helpottaa meidän treenejä. Ja tietty pitäisi treenata sitä käsimerkkiä ahkerammin pois peruutustreeneissä, joissa Kuru osaa pysähtyä hienosti. Lisäksi harjoiteltiin omaa vuoroa odotellessa seisomisliikkeeseen kestoa, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Suoraan eteenpäin Kurusta pääsin kyllä liikkumaan, mutta sen sivuille mennessä se pyrki kääntymään mua (=palkkaa taskuissa) kohti. Parilla murahduksella ja onnistuneilla palkkaamisen ajoituksilla sain tämänkin sujumaan treeneissä, mutta tää osoitti kyllä sen, että seisomistreeniä tosiaankin tarvitisisi tehdä lisää kotona. Soosoo vaan laiskalle treenaajalle. Viimeiseksi tehtiin luoksetulo, jossa pyrittiin kutsumaan koira ilman ylimääräisiä käsiapuja, loppuasentoon sai toki ohjata erikseen. Kuru lähti hienosti kutsulla, mutta matkalla meinasi mennä haistelemaan hallin hiekalla ollutta lehteä -> ravasi laiskasti ja tiputti pään maahan, mutta tuli kuitenkin jäämättä haistelemaan. Palkkauksen jälkeen se tosin kävi haistamassa sen lehden sitten heti. :D Mä pidin reilusti välimatkaa lähdössä muihin koiriin ja otin vain n. 7-8 metriä matkaa, mutta olin ihan tyytyväinen näihin varotoimenpiteisiin. Vetäjä tosin kehotti mua moneen otteeseen vaan luottamaan siihen koiraan, mutta vielä on vähän tekemistä siinä luottamuksen rakentamisessa.

Tänään lauantaina käytiin turisteina PLS:n jälkeläisseurannassa. Mukana olivat Kievraduv'va Palcan ja Reppulin Belegaerin jälkeläiset kahdessa sukupolvessa (Kuruhan on kolmatta polvea Palcan jälkeläisiä). Paikalla oli siis tosi paljon sukulaiskoiria. Mun harmiksi lähisukulaisia ei tullut kovin paljoa; Tiitu-emo, Beana-mummo ja Valli-isomummo olivat paikalla, mutta Beanan ja Tiitun sisaruksia ei ollut mukana. Vähän kaukaisempia sukulaisia sen sijaan nähtiin reilusti, ja niissä todellakin oli sukunäköä. Varsinkin "Beanan naamoja" näkyi tosi paljon, ja ne niin tutut ilmeet olivat kuulemma peräisin Palcan emältä. Oli kyllä hauska nähdä, miten selkeästi tuollaisetkin asiat näkyvät niissä jälkeläisissä. :) Paikalla oli myös nuori uros, joka näytti aivan hämmentävän paljon samalta kuin Kuru; naama, ilmeet ja eleet olivat todella samanlaisia. Se oli myös samanlainen kapea ja luiseva tyyppi kuin Kuru. Korvat olivat kyllä pienemmät ja takaosa erilainen kuin Kurulla, mutta hämäävän paljon siinä oli samaa. Tää selittyikin kyllä nopeasti, sillä sen uroksen emä on Kurun 3/4-sisko (sama isä ja sama emänisä). En vaan voinut lakata hämmästelemästä sitä yhdennäköisyyttä. Samassa pentueessa oli myös hyvin tutunnäköinen narttu. Oli tosiaankin jännä nähdä, miten samanlaisia ja kuitenkin erilaisia nää kaikki sukulaiskoirat olivat. Kurusta ihaninta taisi olla se, että se näki Kirsun, Beanan ja Tiitun, kasvis-Muskan ja Leimun sekä Päivin ja Myryn. Se ei meinannut mitenkään päästä yli siitä, että se näki heti ekana paikalle saapuessa Muskan, ja oli varmaan ensimmäisen tunnin valmis lentämään Muskan perään. :D Pieni koira vaan rrrakastaa niin kovasti. Muuten Kuru onneksi jaksoi käyttäytyä oikeastaan yllättävän hyvin, vain kerran se rähähti toiselle urokselle, kun idioottina vein sitä liian läheltä ohi pitkässä narussa. Ja silloinkin se vaan vastasi toisen rähinään, eikä aloittanut itse. Kai se alkaa vähitellen aikuistua ja järkevöityä (ja tän kirjoitettuani saan varmaan taas huomenna ihmetellä, miten se voi käyttäytyä niin huonosti). Hirveitä kiskontakohtauksia se kyllä sai ja melkein veteli mua perässään minne halusi eli ihanien hajujen luo, mutta rähinöintiä ei esiintynyt.

Iltapäivällä jälkeläisseurannasta lähdettyämme suunnattiin Riston vanhempien luokse vaihtamaan talvirenkaita. Kävin Kurun kanssa vähän pidemmällä lenkillä ja käytiin myös pikkumetsässä, jossa uskalsin pitää Kurua vähän aikaa irtikin, vaikka näkyvyys on vähän heikko. Ihan kiltisti se kuitenkin tuli luokse aina kutsuttaessa, vaikka saikin aika hyvät hepulit irti päästyään. Riston vanhempien luona se joutui viettämään ne pari tuntia yhteen makkariin suljettuna, kun en uskaltanut enää päästää sitä Tikrun kanssa samoihin tiloihin. Ihan tyytyväisenä se siellä kuitenkin suurimman osan aikaa tuntui olevan, taisi olla reppana aika väsynyt päivän ohjelmasta. Kotiin päästyä se onkin nukkunut aika sikeästi..

Tiina