Maanantai-iltana Kuru säikäytti meidät taas. Tällä kertaa se onnistui saamaan dentastixiä iltaruuan jälkeen syödessään jonkun palan ilmeisesti kurkkuunsa kiinni. Mä kuuntelin kylppäriin hampaita pestessäni ihmeellistä köhimistä, ja kun tulin makkariin, Risto olikin jo Kurun vieressä ja Kuru yski, kakoi, yritti oksentaa ja nieleskeli jatkuvasti. Kuru oli tosi levoton ja läähätti ja nieleskeli. Kun tätä oli jatkunut jonkun viidestä kymmeneen minuuttia, päätin soittaa Yliopistollisen eläinsairaalan pieneläinpäivystykseen, kun me espoolaisina sen piiriin kuulutaan. Muuten ihan kiva, mutta en koskaan päässyt edes päivystysjonoon asti, vaan puhelu katkesi aina sen jälkeen, kun nauhalta kuului puhelun hintatiedot. Tulipa tosi kiva fiilis, kun oli muutenkin jo niin helkkarin huolissaan.. Onneksi Aisti Vantaalla päivystää myös 24/7 ja sieltä sentään vastattiin heti. Sieltä neuvottiin syöttämään pehmeää ruokaa (märkäruokaa) ja juottamaan vettä. Ja jos homma jatkuisi, pitäisi Kurun henki-/ruokatorvi tähystää, mutta heillä ei kuulemma siihen ole välineitä, joten sitten pitäisi lähteä YESille. 

Kuru söi ihan älyttömällä vauhdilla, etsi muutenkin pakonomaisesti ruokaa ja nuoleskeli lattioita, nieleskeli kaikki pölypallot yms. Kului taas 15-20 minuuttia, ja Kuru oli edelleen levoton, läähätti, nieleskeli, nuoli lattioita, hikkasi ja jopa vinkui.. ja mä yritin soittaa sinne YESin päivystykseen kymmeniä kertoja kahdella eri puhelimella. Puhelu katkesi aina vaan, enkä päässyt edes jonoon. Sitten Kuru sai onneksi oksennettua, mutten saanut selvää, oliko siinä mössössä ne dentastixin palasetkin. Oli sen syömä ruoka kuitenkin käynyt selvästi vatsassa asti. Kun oli mennyt joku 50 minuuttia tämän alkamisesta, totesin etten voi enää katsoa vinkuvaa koiraa. Kuru ei ikinä ääntele noin, ja jos se vinkuu, jonkun asian täytyy siis olla todella huonosti.. Lähdettiin siis ajamaan YESille Viikkiin, ja jo autoon mennessä Kuru näytti vähän rauhoittuvan. Viikissä otettiin Kuru autosta, ja kappas - meillä olikin ihan normaali koira. Siinä vaiheessa oli hiukan ristiriitainen fiilis..

Odoteltiin parikymmentä minuuttia siinä YESin pihalla, jos oireet olisivatkin palanneet. Kuru oli kuitenkin niin normaali kuin koira nyt voi olla. Käveltiin vähän ympäriinsä, ja tyyppi käyttäytyi kuten aina kivassa paikassa (siellähän me käytiin pari kertaa akupunktiossa = kiva paikka) eli yritti hinata mua perässään, haisteli, tutki paikkoja, merkkaili jne. Ei sitten edes yritetty mennä sisään tukkimaan muutenkin ruuhkaista päivystystä ("oli tää äsken ihan oikeasti kipeä"), kun oireet kerran katosivat, vaan lähdettiin kotiin. Kotona se hikkasi vielä pari kertaa (ja mä olin jo ihan hermorauniona), mutta oli sen jälkeen ihan normaali. Ilmeisesti se oksentaminen sitten helpotti, vaikka Kuru oli vielä sen jälkeenkin levoton ja vinkui, mutta helpotus tuli vaan vähän viiveellä. Tässä oli taas vähän turhan paljon jännitystä meikäläiselle.. Kurun ei ihan oikeasti tarttis järjestää tällaisia tempauksia!

Selvisimme siis säikähdyksellä, joten tiistaina vuorossa olivat taas mammatreffit. Kuru ei ollutkaan nähnyt Tiitua Katselmuksen jälkeen eikä Beanaa vielä pidempään aikaan. Kuru ei meinannut nahoissaan pysyä, kun näki mammat jo autosta. Tii tervehti jälkikasvuaan jälleen "hellän äidillisesti". ;) Arki-iltanakin Haltialaan mahduttiin yllättävän hyvin lenkkeilemään, vastaantulijoita oli toki muutama, mutta koirat saivat juosta kyllä suuren osan ajasta irti. Kuru ja Tiitu leikkivät taas pöljiä jahtausleikkejä, ja Beana tyytyi väistelemään kauhukakaroita. Kolmisen tuntia me taas lenkkeiltiin, kun aika meni taas ihan hujauksessa, joten Kuru oli ihan riittävästi väsytetty. Muutamia valokuviakin saatiin, kun Risto oli kerrankin mukana kuvaamassa, kuvat toivottavasti saadaan piakkoin päivitettyä Riston nettigalleriaan.

Keskiviikkona Kurulla oli paljon ohjelmaa. Ensin käytiin fyssarilla, kun pari viikkoa sitten sen etupää oli hiukan jumissa. Sama homma tällä kertaa, hoidettaessa mäkin huomasin selkeästi että ainakin lavat ja kyljet olivat kipeät, kun fyssari niitä käsitteli. Takapää oli onneksi ilmeisesti täysin kunnossa, vaikka Kurun pitikin pistää taas takajalkojen venytyksiä hanttiin (tällä kertaa tosin vasemman takajalan ojennusta piti vastustella enemmän, vaikka normaalisti se on se oikea...). Mutta ihan periaatteestahan se tolla Koolla on kyse. :P Fyssari sanoi, että etupää on hyvinkin voinut kipeytyä siitä autossa kökkimisestä ja portaiden kiipeämisestä, jota Katselmusreissulla toki tuli tehtyä. Hyvä siis, että mentiin uudelleen, ja seuraavakin aika sovittiin jo kahden viikon päähän. Pitäähän mammanmussukan olla ihan kunnossa.

Fyssarilta suunnattiin suoraan tokotreeneihin, jonne Risto tällä kertaa heitti meidät bussikuskien yhtäkkisen lakon takia. Treeni aloitettiin taas luoksepäästävyydellä. Kurun teki hirveästi mieli kääntää päätä kouluttajan suuntaan, kun kouluttaja kyykistyi, ja pari kertaa se sen tekikin. Takapuoli pysyi kuitenkin maassa, mutta kouluttaja ei kyllä voinut koskea - Kuru olis varmasti noussut pussaamaan ja heiluttamaan häntää. Luoksepäästävyyden jälkeen treenattiin luoksetuloa. Aloitettiin odottamisesta ja luoksetulon loppuasennosta. Odottaminen sujui Kurulta hyvin, ei ongelmaa. Luoksetulon loppuasentoa kokeiltiin lyhyeltä matkalta, ekalla kerralla jouduin vähän korjaamaan (tuli vinoon oikealle, yleensä jos se tulee vinoon, se tekee sen toiseen suuntaan), toisella tuli nätisti suoraan. Luoksetulo pidemmältä matkalta tehtiin suosiolla liinassa, Kuru tuli kyllä laukalla ainakin suurimman osan matkasta, mutta kaartoi vähän. Loppuasennossa annoin sen verran apuja, että tuli heti suoraan.

Tällä kertaa päästiin treenaamaan myös hyppyä, jota Kuru ei ollutkaan tehnyt sitten marraskuun. (Hups, enpä ole edes treenannut millään parkkipaikan reunusaidoilla tms..) Homma oli sille kuitenkin ihan selvä. Tällä kertaa tehtiin kuitenkin niin, että kouluttaja meni esteen toiselle puolelle ja piti palkkaa kädessä. Kuru osasi hypätä pelkällä hyppykäskyllä (jes!), ja meni suoraan etsimään palkkaa maasta, kunnes se hoksasi, että palkka on kouluttajan kädessä. Sitten se pääsikin repimään lelua kouluttajan kanssa, ja tais olla Kurun mielestä aika ihanaa. Toisella kertaa se tarvitsi kaksi hyppykäskyä, kun ei nähnyt lelua kouluttajan kädessä eikä maassa. Ihanaa omistaa viisas koira, jonka mielestä ei tartte tehdä, jossei kerran oo palkkaakaan.. kouluttaja vilautti palkkaa selkänsä takaa ja Kuru sitten toisella käskyllä hyppäsi. Huoh, mitähän tolle tekis.. tarttee tottakai harjoitella lisää, mutta Kurun mielestä ei todellakaan tartte hypätä, jos palkkaa ei näy. Tai ainakaan "palkattoman" (=palkka ei odota valmiina vaan tulee jostain muualta) kerran jälkeen ei tartte hypätä. Opeta siinä sitten..

Jatkettiin liikkeestä seisomisella. Kuru teki kohtuullisesti, lähes oman tasonsa mukaan. Tää on kuitenkin ollut sille aina vaikea liike, eikä olla pahemmin häiriössä päästy harjoittelemaan tätä takapalkkajuttua. Jätin siis palkan normaalisti repun päälle ja näytin Kurulle, annoin aika reilun vartaloavun pysähdykseen ja pysähtyihän se. Ihan ok, mutten tiedä, miten ikinä pääsen vartaloavusta ja takapalkasta irti. Toisaalta, kaikki muukin on niin kesken, ettei sillä kai pahemmin ole väliä. Viimeisenä tehtiin vielä paikallamakuu, joka sujui Kurulta onneksi ihan yhtä pätevästi kuin aiemminkin. Häiriö oli kuitenkin kohtuullisen suuri, kentällä treenasi kaksi muutakin tokoryhmää ja lisäksi reunalla oli odottelemassa parisenkymmentä koiraa seuraavien ryhmien alkua. Kuru ei niistä välittänyt. Saatiin siis hyvä, onnistunut harjoitus, välimatkaa oli tosin taas ehkä 7 metriä.

Torstaina käytiin Pitkäkoskella treffaamassa Lumo-lapinkoiraa, jonka kanssa Kuru kävi sunnuntaina uimassa. Kurun mielestä Lumo, jolla oli ollut juoksut jonkin aikaa sitten, oli aivan hurmaava. Koo ei sitten juuri muuhun keskittynytkään kuin ihanan Lumon jahtaamiseen, yritti nylkyttää ja nuoleskella. Kyllä ne onneksi välillä saivat ihan kivat juoksuleikitkin aikaiseksi, mutta loppua kohden Kurun ahdistelu alkoi kyllä mennä yli. Lumo yritti sanoa Koolle vastaan, muttei riittävän hanakasti, jotta toi taulapää olisi tajunnut. Niinpä mä jouduin antamaan hieman kurinpalautusta Koolle (ja Lumo varmaan totesi, että hullu akka, mikä sen äänensäätelyssä on vikana..). Joksikin aikaa Koo jättikin Lumon rauhaan, mutta valitettavasti sitä joutui kyllä ojentamaan uudestaankin. Selkeästi sama kaava toistui kuin aiemminkin, alussa, kun on virtaa, joutaa leikkimäänkin, mutta mitä väsyneemmäksi Kuru tulee, sitä enemmän se keskittyy vaan siihen nylkyttelyyn. Huoh. No, Lumo reippaana tyttönä ei kuitenkaan onneksi tainnut saada traumoja innokkaasta pikkuäijästä eikä sen kamalasta omistaja-akastakaan. :P

Tiina