Torstaina käytiin taas lappalaisten vapaamuotoisissa treeneissä Tuomarinkartanolla. Se tulikin tarpeeseen, koska Kuru oli sinä päivänä sitä mieltä, että kaikkia koiria pitäisi päästä moikkaamaan. Treenien alussa se vain vinkui ja vinkui halutessaan muiden luokse - sukupuolella ei tuntunut olevan mitään väliä. Kyllä se sitten hetken päästä rauhoittui, mutta keskittymiskyky ei ollut mitenkään parhaimmillaan. Jätettiin siis suosiolla esimerkiksi ryhmäpaikallamakuu tekemättä. Käytännössä harjoiteltiin vain kontaktia. Lopuksi tehtiin myös näyttelyharjoituksia, toinen treenaaja katsoi Kurun hampaat ja tarkisti pallit ja sitten juostiin ruotsinlapinkoirauroksen kanssa kehää ympäri, ympäri ja ympäri. Tästä vikasta harjoituksesta tuntui olevan eniten hyötyä. Näyttelyissä juokseminen on Kurulle vaikeaa, se vetää kierroksia edellä ja perässä juoksevista, mutta nyt se pystyi jo rauhoittumaan ja juoksemaan nätisti, kun tarpeeksi harjoiteltiin. Ihan viimeiseksi mentiin Risto-porkkiksen lähituntumaan istuskelemaan ja harjoittelemaan sivistynyttä käytöstä. Kuru olisi vaan halunnut mennä moikkaamaan Ristoakin, vaikka taatusti tietää sen olevan uros. Oli vaan sellainen ylisosiaalisuuspäivä taas, melkoisen ailahteleva vieläkin tämä meidän murkku.

Tänään sunnuntaina käytiin sitten pitkästä aikaa virallisessa näyttelyssä. Suunnattiin kohti Mäntsälää, missä suomenlapinkoirat arvosteli Sakari Poti. Kasvattaja-Muskakin oli paikalla ihanan Vasmin kanssa ja kolmantena liehkuna paikalla oli Wunjo-pentu. Kuru oli taas äijäilytuulella ja meinasi rähistä Wunjollekin, joka ei taatusti provosoinut eikä varmaan kovin paljoa vielä haisekaan urokselta.. No, kohtuullisen nätisti se sitten pääasiassa käyttäytyi. Kehässä meni muuten todella hyvin, Kuru seisoi ja jopa ravasi (!) nätisti myös muiden urosten kanssa, mutta kun tuomari otti mittakepin esiin, Kuru sanoi yhteistyösopimuksen irti. Ensin tuomari yritti mitata nuoret urokset, kun kaikki olivat kehässä, mutta Kurun kohdalla siitä ei oikein tullut mitään. Kuru vaan väisteli keppiä. Eipä ihme, kun se on nähnyt sellaisen vain kaksi kertaa aiemmin elämässään. Yksilöarvostelussa Kurun kohdalla tuomari otti mittakepin uudelleen esiin ja tällä kertaa mittaaminen sujui jo paljon paremmin, Kuru malttoi seistä sen hetken paikallaan, että mitta (50 cm) saatiin. Tuomari oli onneksi hyvin ymmärtäväinen ja laittoi ensin kätensä selän päälle ja vasta sitten mittakepin, eikä se sitten ollutkaan Kurusta niin paha juttu. Nytpähän tiedetään, mitä pitää kotona harjoitella. Tällaisen arvostelun Kuru sai Sakari Potilta:

"Koko: (50). Tummanharmaa ruskein merkein. Keskikokoinen. Kevyttyyppinen. Kovin pieni pää. Oikeat mittasuhteet. Raajaluusto ohutta. Takaraajat ulkokierteiset. Löysä häntä. Turkki ei parhaimmillaan. Hyvä liike. Normaali luonne. Kehätottumus puuttuu."


Tuloksena siis NUO H. Olen kyllä tyytyväinen, tuollainenhan Kuru tosiaan on, kevyt ja pienipäinen, mutta samalla tietenkin maailman nätein ja suloisin. ;) Niistä liikkeistäkin saatiin kehuja, kun Kuru kerrankin ravasi kunnolla kehässä eikä vaan haistellut ja vetänyt. Kehätottumus tosiaan puuttuu, ei kovin usein näyttelyissä käydä, tosin tää taisi viitata enemmänkin siihen mittakepin kavahtamiseen.. Tummanharmaalle värille me vähän naureskeltiin, Kurun kohdalla se ehkä menettelee (mustalta näyttävä riistanvärinen), mutta kun tuomari sanoi samaa kiiltävän mustasta Wunjosta, niin vähän ihmetyttää. :D No, eipä niiden värien kanssa niin tarkkaa ole.

Arvostelun aikana me jännättiin kasvis-Muskan kanssa kovasti, kun tuntui että tuomari katseli Kurua jotenkin erityisen pitkään. Ravuuttikin useampaan otteeseen jne. Ehdittiin jo kauhuissamme miettiä, että etsiikö se siitä hylkäävää virhettä.. no, ei sentään etsinyt. Vaikka olin mä jo aiemminkin miettinyt, että voi sieltä se hylsykin tulla, eihän toi ehkä maailman tyypillisin lapinkoira ole. Kun Ristolle ojennettiin sinistä nauhaa, me oltiin Muskan kanssa ihan onnessamme. Joillekin se H on tosiaan riemun paikka! :D Oli kyllä kiva reissu, hyvä että tuli lähdettyä. Kuru on aika sippi, ja samaa voi kyllä sanoa omistajista.

Tiina