Maanantaina käytiin pitkästä aikaa tapaamassa Tiitua ja Beanaa, kun mammat olivat vihdoin juoksunsa juosseet. Alunperin piti mennä ihan vaan pikkulenkille, kun Kirsu oli tulossa kipeäksi. Pikku lenkistä tulikin vahingossa kolmetuntinen.. mutta Kirsu on siitä huolimatta vielä hengissä. Lähdettiin kävelemään Haltialaan päin, ja Kurukin malttoi kävellä kohtuullisen nätisti hihnassa, vaikka olikin koko ajan hirveällä innolla menossa tervehtimään mammoja ja Kirsua. Ja voi sitä iloa, kun se viimein pääsi juoksemaan! Kilometrejä kertyi ihmisille noin 15, mutta koirat juoksivat varmaan kolminkertaisen määrän. Haltialan peltojen päällä nähtiin myös jonkinnäköinen haukka jopa aika läheltä, oli hieno näky. Kuru leikki koko ajan nätisti, ja olisi ollut haastamassa varsinkin Tiitä leikkiin koko ajan. Kuru myös lipsahti kiveltä uimaan koskeen ja kilttinä koirana tietysti ravisteli turkkinsa Kirsun päälle. :D Meillä oli todella kiva päivälenkki, kiitos Kirsu!

Tiistaina oli vapaamuotoiset tokotreenit Tuomarinkartanolla. Vettä tuli taivaalta ihan riittävästi, mutta niin vaan paikalla oli muitakin hulluja ihan normaali määrä. Kurua ei oikein kiinnostanut hommien teko, mutta ensimmäisen autossaistumisen jälkeen se oli sentään aika kiinnostunut tottelemisestakin. Harjoiteltiin lähinnä perusasentoa ja kontaktia, otettiin lyhyt paikallamakuu yksin kuitenkin. Taisi se sade kuitenkin vaikuttaa Kurun intoon, lenkkeillessä se ei niin haittaa, mutta ei se sateesta tykkääkään. Ihan kohtuullisesti noista treeneistä kuitenkin selvittiin ja välillä Kuru teki ihan nätistikin hommia. Kyllästyminen vaan tuli aika nopeasti.

Keskiviikkona oli ohjatut tokotreenit Lauttasaaressa. Tällä kertaa aloitettiin luoksetulon jättämisen harjoittelemisella. Koira jätettiin ohjaajalle niin kuin normaalistikin luoksetuloa harjoitellessa, mutta tällä kertaa palattiinkin ohjaajan luo kutsumatta koiraa luokse. Tätä ei kyllä ole juuri tullut harjoiteltua, mutta kohtuullisen hyvin meni. Kuru vähän nytkähti, kun käännyin takaisin, mutta pysyi kuitenkin paikallaan istumassa. Kovin kauas en mennytkään juuri siksi, kun tuota ei ole harjoiteltu. Yksin harjoitellessa hihnanmitan päässä homma rupesikin sujumaan hienosti. Seuraavaksi harjoiteltiin luoksetulon loppuasentoa, meidän tapauksessa siis ohjasin Kurun eteen istumaan. Epäilen nimittäin kovasti, että osaisin opettaa sen tulemaan suoraan sivulle, sillä on niin hervottomasti vauhtia, että se varmaan sotkeutuu omiin jalkoihinsa, jos yrittää vauhdissa kääntyä. Tässä vaiheessa Kurulla ei kauheasti ollut motivaatiota, mutta sain sen sitten heräteltyä mukaan hommaan ja se teki taas ihan innolla luoksetuloja narun päästä eteen.

Seuraavaksi harjoiteltiin seuraamista. Kuruhan ei vieläkään osaa seurata, ja kotona harjoitellaan vain tosi lyhyitä pätkiä, koska en halua kyllästyttää Kurua, eikä sisällä olisi tilaakaan muutamaa askelta pidemmille harjoituksille. Kuru oli tässä vaiheessa tosi innoissaan niistä herkuista, jotka olin varannut seuraamisharjoitusta varten. Niitä nameja ei saa kuin seuraamisharjoituksessa, ja Kuru oli ahneempi kuin koskaan! Multa meinasi lähteä sormenpäät namin mukana, kun Kuru otti namia niin tomerasti seuratessaan. Pujoteltiin kartioiden ohi toisen koiran tehdessä seuraamisharjoitusta vieressä, Kurua eivät häirinneet kartiot eivätkä toiset koirat. Loistavaa! Seuraaminen itsessään on kyllä vähän hakusessa sekä mulla että Kurulla, mutta eiköhän se siitä.

Seuraamisen jälkeen vuorossa olivat maahanmeno- ja paikallamakuuharjoitukset. Jostain syystä Kurulle oli vaikeaa aluksi mennä ensimmäisestä käskystä maahan, mutta rupesi sekin sitten sujumaan. Normaalia hitaammin se kyllä teki, mutta tekipä kuitenkin. Kerran se jopa komensi multa siitä palkkaa, mistä olin ihan ihmeissäni. Kun maahanmeno rupesi sujumaan, tehtiin paikallamakuuta. Koirat olivat suunnilleen kolmen metrin välein toisistaan ja kaikki sujui hienosti. Ensin otettiin puolen minuutin paikkamakuu, ja uskalsin päästää hihnanpäästä irti ja mennä noin viiden metrin päähän paikallamakuun ajaksi. Kuru makasi hievahtamatta, tosi hienosti. Hetken päästä otettiin samoilla järjestelyillä minuutin paikkamakuu, tällä kertaa en uskaltanut enää päästää hihnanpäästä, mutta turhaan epäilin Kurua. Se pysyi jälleen hienosti, ja näytti tietävän itsekin, kuinka taitava on. Jes!

Viimeiseksi otettiin sitten luoksetuloharjoitus. Jälleen tarkoitus oli treenata sitä vauhtiosuutta siten, että ohjaaja pitää koirasta kiinni ja omistaja juoksee karkuun ja kutsuu koiran. Kuru on onnistunut hienosti tässä aiemmilla kerroilla, mutta mitä se tekee nyt, kun olen parinkymmenen metrin päässä ja kutsun? Se lähti juoksemaan kohti, mutta näen jo puolivälissä, että se ei ole tulossa luokse. Se juoksee mieletön virne naamalla mun ohi, sitten ilorinkilää ja lopulta toisen koiran luokse, välittämättä mitään mun huudoista. Siinä vaiheessa päässä meni vain painokelvotonta tekstiä ja vähintäänkin teki mieli tehdä tuosta koirasta rukkaset. Hain koiran sadatellen toisen koiran luota (toisen koiran omistaja onneksi työnsi Kurun pois) ja ohjaajan neuvosta otettiin uudestaan. Tällä kertaa juoksin noin viiden metrin päähän ja kutsuin Kurua. Ohjaaja päästi hihnasta ehkä viimeisen metrin kohdalla, ja Kuru lähti taas ringille. Aargh! Tällä kertaa olin jo valmiiksi tarpeeksi vihainen ja päästin ilmoille niin rumia karjaisuja, että sain Kurun pysäytettyä, kun se oli menossa toisen koiran luokse. Juoksin toiseen suuntaan, ja Kuru ampaisi mun ohi tielle päin. Sain sen taas pysäytettyä karjumalla, ja siitä se sitten vihdoin tuli luokse, kun pyysin nätisti. Teki kyllä mieli paiskata se koira mereen just silloin.. Vihaisuuden lisäksi olin myös peloissani, kenttä kun sijaitsee kahden kohtuullisen vilkkaasti liikennöidyn tien risteyksessä.

Juttelin ohjaajan kanssa näiden epäonnisten harjoitusten jälkeen ja vielä treenien loputtuakin, ja ohjaaja lohdutteli, että oma koiransa on ollut ihan samanlainen nuorena. Harmi vaan, että en ole yhtä hyvä kouluttaja kuin se ohjaaja on. Vinkkinä kuitenkin tuli, että kannattaa järjestää sellaisia tilanteita, joissa vastaan tulee koira ja itse lähtee juoksemaan metelöiden toiseen suuntaan. Juoksee sitten vaikka 500 metriä, jos koira sitä vaatii, mutta sen pitäisi tajuta, että lauma lähtee, jos ei itse pidä huolta mukana pysymisestään. Kurullahan tämä toimii kaikissa muissa tilanteissa; irti ollessaan se pysyy kyllä lähellä ja pitää siitä itse huolta. Mutta jos tulee koira vastaan, se ei näe mitään muuta. Ehkä sen järjestetyn vastaantulijan pitäisi käyttää räminätölkkiä tms. karkoittaakseen Kurun tai sitten pitäisi laittaa Kuru liinaan ja yrittää vaan saada se siten tajuamaan, että toisten luokse ei voi mennä. Sitten pitäisi enää saada niitä vapaaehtoisia harjoituskappaleita.. ja toivoa, että Kuru ei saa mitään traumoja karkoituksesta.

Torstaina nähtiin pitkästä aikaa Viimaa ja Myryä, edellisistä treffeistä oli kulunut jo pari kuukautta. Kuru ei meinannut pysyä nahoissaan parkkipaikalla, kun näki isot pojat. Kauan ne jaksoivatkin juosta ja painia, Kuru oli aivan onnessaan. Se muisti myös näyttää eleillään kuinka pieni poika on, niin kuin pitääkin. Ei se tosin enää ihan yhtä nöyrä ole Viimalle ja Myrylle kuin ennen, ei esimerkiksi luovuttanut keppiä enää ensimmäisestä haukahduksesta Myrylle. Tosi nätisti pojat leikkivät, ja Kuru sai juosta taas sydämensä kyllyydestä. Viima ja Kuru intoutuivat myös painimaan niin kuin vielä vuosi sitten, kun Kuru oli ihan pieni rääpäle. Ne makasivat maassa ja pureskelivat toisiaan ja pitivät ölinäänsä. Aika liikkistä, Viima on vieläkin niin kiltti leikkisetä Kurulle. Myry kävi ojassa kastautumassa, taisi lumpsahtaa sinne vahingossa, ja Kurun piti tietysti mennä idolinsa perässä. Kurun kohdalla se ei siis suinkaan ollut mikään vahinko.. :D Nopeasti ne kuitenkin kuivuivat, kun oli niin kiire juosta ja leikkiä! Kuru oli myös ihmeellisen hyvin kuulolla edellisen päivän toilailujensa jälkeen, se tuli luokse todella hienosti pyynnöstä. Kiitos seurasta Päiville ja pojille, otetaan taas uusiksi!

Tiina