Keskiviikkoiltana jatkui Kurun tokokurssi Lauttasaaressa. Koska mä olin viettänyt päivän töissä, mun piti ottaa Haltikin mukaan Lauttasaareen, ja Risto sitten työpäivänsä päätteeksi ulkoilutti Haltia ympäri Lauttasaarta meidän treenien ajan. Tällä kertaa meidän treeneissä oli vähän enemmän porukkaa paikalla, tollerien, parsonin ja staffin lisäksi kultsu Sipsi (jonka kanssa Halti kävi penskana leikkimässä), saksanseisoja ja amerikancockerspanieli. Muut ryhmät aloittivat vasta nyt viikkoa myöhemmin, ja kentällä olikin 3-4 ryhmää meidän lisäksi, viereisessä penturyhmässä oli lapinkoira ja porokoirakin. Olennaista siksi, että Kurun mielestä lappalaiskoirat ovat kavereita, ja niitä pitää kytätä paljon tarkemmin kuin jotain noutajia tai spanieleita.. Jotenkin se niiden haukku aina sai Kurun kiinnostumaan, kyllä lapinkoira lapinkoiran tuntee. Häiriötä oli siis muutenkin selvästi enemmän kuin viime viikolla, mutta Kuru pysyi ihan kohtuullisen hiljaa. Keskittymisvaikeuksia sillä oli ehkä vähän enemmän, mutta teki se kuitenkin hommia ihan riittävästi.

Alkuun tehtiin perusasentoharjoituksia. Askel aina johonkin suuntaan ja pyydettiin koira sivulle. Kuru suoritteli ihan pätevästi, tätähän me harjoitellaan just samalla metodilla useinkin kotona. Kouluttaja (tällä kertaa se toinen, kun meillä on kaksi kouluttajaa tällä kaudella) huomautti, että aika tiiviisti tulee sivulle, mutta että tuskin alokasluokassa siitä huomautetaan. Jep, tiiviistihän se tosiaan tulee, ja nyt treenien aluissa innoissaan vielä normaaliakin tiiviimmin. Mutta ei sen niin väliä, ei me tosiaan alokasluokkaa korkeammalle tähdätä ja tuppaa se perusasento menemään väljemmäksi kun vähän aikaa on hommia tehty. Perusasentotreeniä jatkettiin luoksepäästävyyden yhteydessä - mentiin koiran kanssa kouluttajan eteen, pyydettiin koira perusasentoon ja kouluttaja lähestyi vasta sen jälkeen. Kuru tuli hienosti suoraan perusasentoon, mutta meinasi livetä moikkaamaan kouluttajaa! Mulla oli niin kova luotto sen pysymiseen, että mun äpäpäp-kielto kuulosti kovin paheksuvalta. :P Mutta kyllä se takapuoli sitten pysyi maassa ja pääsin palkkaamaan malttamisesta. Ihan hienosti siis meni kuitenkin.

Perusasentotreenien jälkeen jatkettiin paikallamakuulla. Mentiin kahteen neljän koiran rivistöön vastakkain, ja koirat maahan. Tarkoitus oli palkkailla välissä, mutta koska mä en oo koskaan Kurun kanssa harrastanut välipalkkaa, tein kuten aina ennenkin. Kurun vieressä olleet koirat nousivat moneen otteeseen, pyörivät, komennettiin takaisin maahan jne, mutta Kurua ei häirinnyt. Siinä se makaili rennosti ja katseli mua silmiin. Saatiin ihan kunnon häiriötä koirien lisäksi myös metron räjäytystyömaalta - neljä peräkkäistä, isoa räjäytystä. Kurua ei haitannut piiruakaan. Onneksi! Aika pätevä jätkä. Viimeiseksi tehtiin seuraamisharjoitusta, mulla oli tässä vaiheessa jo ihan suosiolla namit kädessä, koska oltiin treenattu jo niin pitkään, Kuru oli jo selvästi väsynyt ja vähän leipiintynyt. Mutta hyvin se kuitenkin jaksoi namihoukuttimen kanssa tehdä seuraamispätkää. Tehtiin käännökset molempiin suuntiin ja täyskäännös, vasemmalle kääntyessä jouduin taas vähän tönäisemään polvella, mutta muuten meni siististi. Saatiin tästä kehujakin, teknisesti siistiä seuraamista, mutta kouluttaja kehotti luopumaan namilla houkuttelusta. Ihan oikeassahan kouluttaja oli, ja "kyllä se kotona osaa", eli niinhän me jo usein treenataankin. :)

Torstaina pojat pääsivät treffaamaan Noppaa hiekkakuopille lentokentän viereen. Haettiin hetkellisesti autottomaksi joutunut Janika ja Noppa kotoaan, ja Kuru piti kurinpalautuksen Hänen Ylhäisyytensä takapenkille joutuneelle Nopalle.. no, kyllä ne sinne sitten sulassa sovussa mahtuivat. Hiekkakuopilla oli hyvä näkyvyys, ja isohko lampi, jossa tyypit kävivät kahlaamassa aika syvällekin, Halti ihan mahaa myöten. Kakaroilla riitti vauhtia, ja innostui Kurukin sentään vähän rallailemaan niiden kanssa. Mutta selkeästi se olis kaivannut Tiitun seuraa. :D Halti löysi metsiköstä jotain ihanaa, jossa piti kieriä oikein pitkän kaavan mukaan, mutta onneksi se ei ole niin turhantarkka siitä kohdalle osumisesta ja sain siis vain vähän pihkaisen pennun hetken päästä luokseni. Kakaroilla oli selvästi kuuma, kun aurinko paistoi taas täydeltä terältä, mutta se ei niiden touhuja hidastanut. Kolmen vartin päästä piti lähteä, sillä Haltin pentukurssi alkoi kuuden aikaan. Aika täydellinen ajoitus, koska parkkipaikalle tullessa perään tuli just toinen auto, jossa oli koiria. Koukattiin Janikan kodin kautta Janikan tytär kyytiin ja ajettiin just tasan kuudeksi kentälle.

Halti oli hitusen innoissaan kun näki, että paikalla oli seitsemän muuta pentua ja vielä kurssin vetäjän Ainon koirat. Niin, ja tietty paras kaveri Noppa! Aika äkkiä se kuitenkin malttoi keskittyä mun nameihin. Mutta innoissani olin mäkin - yksi pennuista oli nimittäin Kurun lapsi, Villi-Joikhu Kuuraparta, ikää 13 viikkoa. Aivan ilmetty isänsä! Takapää oli vähän eri näköinen ja häntä kippurampi, mutta naama oli kyllä tasan isiltä peritty. Pikku-Kuura oli ihan hämmästyttävästi isänsä näköinen, toinen korvakin lerpatti pikkuisen niin kuin isällään tuossa iässä. Tästä voi ehkä jotenkin päätellä, kuinka innoissani mä itse olin Kuuran tapaamisesta ja kuinka monta (sataa) kertaa mä sanoin sen omistajalle, että pentu on ihan kuin isänsä. :D Onneksi emäntä vaikutti ihan ymmärtäväiseltä hiukan yli-innokkaan isäkoiran omistajan suhteen. Pikku-Kuura oli ihana, villi, reipas, nopea, just niin kuin Kuru pienenä. Ja niin tutulta kuulosti omistajan kertomus siitä, kuinka oli lukenut koirakirjoista että pieni pentu pysyy lähellä - ja nämä tyypit lähtevät häntä pystyssä omille teilleen eivätkä todellakaan ole lukeneet pentuoppaita. :P 

No, ei se tunti sentään pelkäksi pikku-Kuuran ihasteluksi mennyt, vaan tehtiin me jotain pientä treeniäkin. Teemana oli kontakti, ja Halti suoriutui hienosti kontaktiharjoituksista. Ainon kehotuksesta me harjoiteltiin kontaktia myös liikkeessä niin, että mä peruutin ja Halti käveli perässä napottaen mua silmiin. Hienosti sekin sujui, vaikkei tuota oo harjoiteltukaan. Tosin kontaktia liikkeessä se tarjoaa usein itsekin lenkillä, välillä jopa häiriöksi asti (ja tätä en ois ehkä ikinä uskonut kirjoittavani Kurun pentuaikojen jälkeen..). Mutta kun lenkillä olis hyvä tehdä jotain muutakin kun seurata niska kenossa. :D Samalla treenailtiin myös omine päinemme vähän perusasentoa, ja Aino sanoikin, että palkkaan Haltin pikkuisen turhan eteen. Ihan totta, enkä ollut tajunnut itse. Mä oon niin lukkiutunut treenaamaan Kurun kanssa, etten tajua että Halti on 1) pienempi ja 2) innokkaampi, joten sen paikka on taaempana ja se pitää palkata taaemmas. Just tän takia on niin tärkeää käydä valvovan silmän alla treeneissä.

Kurun hain autosta ekan vartin jälkeen, samalla Haltikin sai pienen tauon treenaamisesta. Kuru joutui nurmikon laidalle puuhun kiinni, ja piti välillä ihmeellistä möykkää ja kitinää. Tähän tosin tuli selvyys tunnin loputtua, kun tajusin että sen jaloissa menee muurahaisia.. mahtoi siis pistellä. Ei hyvä. Kerran vein Haltin tauolle puuhun kiinni ja treenasin pari minuuttia Kurun kanssa, mutta Halti vaan huusi mun perään ja sinkoili narussaan. Ei se varsinaisesti hätääntyneeltä vaikuttanut (no, me oltiinkin 15m päässä), vaan ehkä enemmänkin komenteli meitä takaisin. Mutta ei siis ihan noin helposti onnistu se koirien vaihtaminen, Halti pitää siis näköjään opettamalla opettaa odottamaan. Kurun kanssa oli niin helppoa, kun se oppi ihan itsekseen. Pääosan ajasta päädyin siis treenaamaan kuitenkin Haltin kanssa. Viimeiseksi tehtiin luoksetuloharjoituksia, Aino piti hihnan päästä kiinni ja mä kutsuin. Ekalla kerralla sain jonkun aivopierun ja kumarruin kohti, kun Halti tuli luokse, mutta se ei onneksi Haltia hidastanut. Seuraavilla kerroilla muistin sentään mennä kyykkyyn asti, ja hienostihan tyyppi sieltä sinkaisi luokse kaikilla kerroilla. :) Pätevä pieni pentu. Enpä malta odottaa ensi viikkoa, kun näen taas ihanan pienen Kurunpoikasen! Houkuttelin emäntää meidän kanssa yhteislenkeille, toivottavasti joku kerta päästään treffaamaan pientä Kuuraa muutenkin. Kuru suhtautui poikaansa hyvin nätisti, haisteli sitä korvat litassa ja häntä heiluen - eikä ees kuolannut (vielä). Olispa hauskaa käydä neljän sukupolven lenkeillä.

Tiina