Kuru kävi viime keskiviikkona rokotuksilla, ja oli jälleen onnensa kukkuloilla tajutessaan, minne oltiin menossa. Vähän omituinen pieni koira. Veti hihna suorana eläinlääkäriin päin, kun jäätiin bussista Lauttasaaressa, eikä meinannut pysyä nahoissaan, kun päästiin vastaanotolle asti. Siellä kun on kivoja tätejä, hirveästi hajuja ja yleensä joku toinen koirakin, niin tälläkin kertaa. Käytiin myös vaa'alla, Kurulla oli painoa 15,75 kg. Turhan laihassa kunnossa se on, kun ei ole (ilmeisesti helteiden takia) malttanut oikein syödä. Samaa sanoi eläinlääkäri, mutta ei sille mitään mahda, kun virtaa on ja kaikki tehdään täysillä. Kuru ei huomannut mitään, kun rokotuspiikki laitettiin niskaan, rouskutteli onnessaan namia, ja sai vielä eläinlääkäriltäkin palkaksi namia toimenpiteen jälkeen. Eläinlääkäri katsoi myös Kurun hassua varvasta, ja totesi että siitä on koukistajajänne ilmeisesti katkennut silloin, kun Kuru astui lasiin ja oli jalkapuolena pari päivää. Ei sille kuulemma olisi silloinkaan voinut sen enempää tehdä, olisi pitänyt pitää joku kolme viikkoa paketissa ja jalka ylhäällä, ja sattuneesta syystä se ei tuon koiran kanssa onnistu.. Siis eläinlääkäristä selvittiin hyvillä mielin ja rokotukset ovat kunnossa kolmeksi vuodeksi, rabies pitää vielä käydä hakemassa syksyllä.

Torstaina nähtiin pitkästä aikaa Kurun Kuura-sisko! Kuru oli ihan älyttömän innoissaan, kun tajusi parkkipaikalla, kuka siellä Katjan hihnan päässä olikaan. Onhan se aina innoissaan, kun kaverin näkee, mutta sisko on vielä paljon ihanampi. Kuru malttoi juuri ja juuri pysyä nahoissaan, kunnes päästiin metsään asti ja koirat pääsivät riekkumaan. Niillä synkkaa kyllä hyvin, huomaa että ovat sisko ja sen veli! Päätöntä juoksua ja painia nähtiin ihan riittävästi. Kurulla oli jopa vaihtelevan tasoisesti korvat päässä - vaikka se jäi haukkumaan kaukaa näkemiään ihmisiä, se tuli luokse, kun lähdettiin kävelemään pois päin. Muutenkin oli kiltisti, ei yrittänyt nylkyttää Kuuraa ja leikki nätisti. Jee! Lopuksi koipeliinit vielä nujusivat nätisti keskenään meidän jaloissa, kun jäätiin suustamme kiinni. Oli hauskaa, kiitos Katja ja Kuura!

Viikonloppu oltiin pitkästä aikaa kotona, tehtiin pitkiä lenkkejä ja Kuru kunnostautui moneen otteeseen makkararuudun tekemisessä. On se vaan taitava. Lauantaina sen virta ei tosin meinannut loppua ollenkaan, kun neljän lenkin, tokoilun ja yhden makkararuudun jälkeenkin se olisi halunnut kovasti vielä tehdä jotakin.

Maanantaina käytiin Muskan luona katsomassa ihania pikkupentuja. Kurukin pääsi mukaan, tosin pentujen Iitu-mamma vähän tiukkaili sille, kun tuollainen yli-innokas hörheltäjä tuli samaan tilaan sen kanssa. Siitä kuitenkin selvittiin, ja Kurulla oli hirveän kivaa Hymyn kanssa leikkiessä. Ja meillä hirveän kivaa, kun Muskan koirat ovat rapsutettavaa mallia (toisin kuin siihen hommaan useimmiten turhan vauhdikas Kuru) ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa! Ja ne pennut.. aivan ihania. Kuru pääsi tutustumaan niihinkin, ja uskaltautui ihan oma-aloitteisesti hyppäämään isosta pihatarhasta pentujen aitaukseen. Se käyttäytyi jopa ihan nätisti pikkupentujen kanssa, tosin taisi jännittää melkoisesti - se nimittäin kuolasi itselleen oikein kuolaparran, mitä ei ole koskaan ennen tehnyt. Muska tosin tiesi kertoa, että niin ne useimmat (urokset) tekevät, onhan lauma 5-viikkoisia aika jännä kokemus! Toisella kertaa pentujen luona ollessaan Kuru jännitti jo selvästi vähemmän ja pennutkin olivat virkeämpiä, rohkeimmat jopa yrittivät vähän leikkiä Kurun kanssa! Kuru vain heilutteli niille villisti häntää ja väisti tai seisoi paikallaan. Kolmannella kerralla se jopa juoksi pari askelta rohkeimman pikkuvillikon kanssa, mutta oli vieläkin hyvin varovainen, ei kuitenkaan kuolannut enää.

Suurimman osan ajasta Kuru kuitenkin juoksi Hymyn kanssa ja paini (ja haukkui, huoh, kotona se ei tosiaan ole sellainen) ja näytti onnelliselta. Meillä oli hirveän kivaa, ja pennut olivat aivan ihania. En edes muistanut, miten suloisia ne pienet ovat. Ja kaksi hellyydenkipeintä kiipeilivät itse moneen otteeseen syliin nukkumaan, siinä kyllä sydän suli. Voi hellanlettas sentään, ja pentukuume nostaa päätään, vaikka mitään sellaista ei tosiaan tähän mennessä ole ollut. No, toista koiraa ei tule ennen kuin Kurulle on kasvanut aivot, vaikka kuinka mieli tekisi. Kahta riiviötä ei kestä pyhimyskään. ;) Kiitoksia Muskalle, oli tosi mukavaa nähdä taas!

Tiina