Viime viikollakin käytiin maanantailenkillä Kirsun ja mammojen kanssa. Lenkillä saatiin olla harvinaisen rauhassa, pelloilla ei näkynyt ketään, joten koirat saivat olla harvinaisen paljon irti. Kunnes yhtäkkiä suoraan edestäpäin ampaisi hirvittävää vauhtia borderterrieri, eikä omistajaa näkynyt missään. Se tuli niin hillitöntä vauhtia, että en edes ehtinyt nähdä sitä, Kirsu vain huusi koirat luokse ja itsekin panikoin ja yritin huutaa Kurua luokse. Kuru ei huomannut aluksi koko koiraa, mutta hämmentyi, kun käskytin sitä yhtäkkiä niin tiukasti, ja jäi paikoilleen seisoskelemaan. Sitten se borderterrieri juoksikin jo päin. Se käyttäytyi ihan päinvastoin kuin nämä meidän fifit - juoksi suoraan kohti, ei näyttänyt minkäännäköisiä eleitä ja tunki vaan suoraan iholle. Sitä ei voinut edes karkottaa, kun Kuru oli mulla vielä irti (Kuru oli meidän ja sen koiran välissä, joten olisi tulkinnut meidän ärjymiset väärin) ja samassa se koira olikin iholla. Kuru ja vieras uros jäykistelivät toisilleen, pientä murinaa kuului puolin ja toisin, mutta olivat onneksi ihan rauhassa. Kuru käytti erittäin selvää koirankieltä, näky oli kuin koirakirjan opetuskuvasta. Se seisoi "varpaillaan" häntä pystyssä, pää toisen uroksen niskan päällä liikkumatta. Toinen koira oli myös jäykkänä paikallaan. Otin Kurun kiinni, karjuin toisen koiran hittoon ja huidoin päälle päätteeksi hihnalla sinne päin. Jossain välissä ehdin kaatuakin siihen saveen, ja käytös oli kummallakin täysin epärationaalista - kiljuttiin vain päättöminä heti, kun huomattiin vieras irtokoira. Koira kuitenkin uskoi mua, ja lähti litomaan samaa järjetöntä vauhtia poispäin. Omistaja me nähtiin siinä vaiheessa, kun koira oli karkotettu - siellä se vihelteli kerran pari pilliin tienreunalla monen sadan metrin päässä!

Me jatkettiin enemmän tai vähemmän rauhassa pellonreunaa pitkin, koirat eivät tainneet olla moksiskaan, mutta minä ja Kirsu olimme kyllä aika kierroksilla. Kurukin oli sen verran kierroksilla ettei nami maistunut heti, mutta paljon rauhallisempi kuin esim. hihnalenkillä ohitusten jälkeen.. ja seuraavassa hetkessä se sama borderterrieri tulee sitä samaa vauhtia, samasta suunnasta! Sekä Kirsun että mun reaktio oli sama - näetkö sä saman kuin minä? :D Ihan uskomatonta. En tajua, miten se koira kerkesi kiertää taas samaan paikkaan, ilman että me edes nähtiin sitä menemässä takaisin päin. Sieltä se kuitenkin tuli taas hillitöntä laukkaa ja mä en taas kerennyt tehdä mitään. Tällä kertaa se juoksi muutaman metrin päästä Kurun ohi, Kuru olisi lähtenyt perään, mutta sain Kurua kiellettyä ja menin väliin. Edelleen se irtokoiran omistaja oli siellä monen sadan metrin päässä, eikä tainnut välittää, missä koiransa huiteli.

Siinä tilanteessa ei just paljon naurattanut, mutta jälkeenpäin kyllä! :D Meidän touhut olisi ihan ehdottomasti pitänyt saada nauhalle, kuin parhaastakin piilokamerashowsta.. Ensin ryntäillään ja kiljutaan kuin päättömät kanat, toinen vielä kaatuilee saveen, ja sitten kaikki tapahtuu vielä uudestaan. Meidän ilmeet olivat varmaan aika näkemisen arvoiset, kun se hurtta juoksi toista kertaa vastaan. Loppulenkki meni onneksi rauhallisemmissa merkeissä, vastaantulijoita ei edelleenkään ollut ja koirat saivat olla irti.

Tälläkin viikolla käytiin maanantailenkillä, ja onneksi ihan rauhallisissa merkeissä. Tällä kertaa liikkeellä oli muitakin koiria, mutta kuitenkin omistajiensa kanssa. Tarpeeksi hajurakoa pitämällä voitiin kuitenkin pitää koiria irti, niin että saivat juosta sydämensä kyllyydestä. Kurukin oli kohtuullisen hyvin kuulolla, vaikka kerran sain kyllä huutaa muutamaankin otteeseen, ja Kuru kääntyi tulemaan luokse vasta kirosanan kohdalla. Kuru oli lenkin jälkeen ihan hillittömän rapainen, mistä voi ehkä päätellä, että kivaa niillä oli. Nuoriso-osasto sai painikohtauksia vielä ihan loppulenkistäkin.. miten me on pärjätty Kurun virran kanssa ennen näitä säännöllisiä riehulenkkejä? :D Kiitos Kirsulle!

Risto kävi keskiviikkona Kurun kanssa pitkästä aikaa juoksulenkillä. Hyvin Kuru oli jaksanut juosta, tosin oli ilmeisesti intoutunut pitämään hihnaa suussa juostessaan. Itse asiassa jaksamisesta ei varmaan ollut kyse, kunto siltä ei varmasti loppunut, sillä on vaan hillittömästi intoa. Kovin pitkiä lenkkejä ei kuitenkaan vielä uskalla Kurun kanssa tehdä, vaikka se onkin jo ihan iso poika. Pitää odottaa että kuvataan sen nivelet ja katsotaan, onko se terve. Sitä ei kyllä malttaisi odottaa, mutta kun just olin Kennelliiton kuvia arvostelevan eläinlääkärin luennolla, ja tuli ilmi, että järkevintä on odottaa sinne lähemmäs kahta ikävuotta, niin on kai vaan maltettava.

Tänään käytiin pienellä valokuvaus- ja tokoilulenkillä kolmistaan. Kuru ei ensin meinannut ollenkaan muistaa, mitä se tokoilu on, vaikka sisällä on tehnyt ihan kivasti hommia. Kun sitten huomautin sille ohikulkijoiden kyttäämisestä, se muistikin, mitä oltiin tultu tekemään ja teki näppärästi sen, mitä pyysinkin. Lähinnä hinkattiin perusasentoja ja pieniä seuraamispätkiä. Joku Kurulla on nyt viimein loksahtanut kohdilleen ton perusasennon kanssa, osaa useimmiten mennä itse perusasentoon ilman käsiapua ja hakeutuu siihen melkein aina sisällä itsekin, kun tokoillaan. Muutenkin intoa on ollut aika paljon, varsinkin kun mun olis pitänyt lukea tenttiin.. Kuru tosin innostuessaan ei jaksa olla kauhean tarkka siitä perusasennosta, aika monta kertaa se on tarjoillut mulle sitäpaikkaa, mikä ekana tulee, oli se sitten vaikka suoraan mun edessä poikittain. Kurun mielestä sehän riittää, että kenottaa ja tuijottelee silmiin. :D Yritystä siis kuitenkin riittää, ja vinostakin asennosta se osaa korjata hyvin oikeaan paikkaan. Tokoilun päätteeksi mentiin pitkästä aikaa kappelin metsään. Heittelin siellä Kurulle vähän käpyjä, ja etevä koira toi jopa ne mulle takaisin. Ei käteen, mutta suunnilleen metrin säteelle kuitenkin. Sitten se innostui, ja veti ihan hillittömät hepulit ympäri metsää - sille ei voinut olla nauramatta! Se juoksi sellaista halkaisijaltaan muutamankymmenen metrin ympyrää ihan täydellä vauhdilla. Ja Kurun kohdalla se vauhti ei ole mikään hidas.. Se rallasi aikansa ja näytti hillittömän onnelliselta, ja tuli sitten luokse, ihan kuin olisi sanonut että nyt on valmista, mennään vaan kotiin.

Tiina