Näin siinä on päässyt käymään, Kuru täytti sunnuntaina kokonaiset kolme vuotta. :) Siis muka melkein-aikuinen, vaikea uskoa. Vaikka on tuo tyyppi selkeästi ukkoutunut viime aikoina, se ei edes enää riehu aina irti päästessään kuin pahainen kakara. Aika usein kuitenkin. Synttäreitä juhlittiin ensin tekemällä kunnon riekkulenkki kaverin kanssa Haltialassa. Kuru pääsi pitkästä aikaa leikkimään ihanan Tuuli-tytön kanssa. Tuuli on myös nimensä mukainen - tuulennopea - ja siitähän Kuru tykkää! Aika paljon näkyi muitakin lenkkeilijöitä, joten ihan koko aikaa tyypit eivät saaneet rallatella irti, mutta varmaan ihan tarpeeksi. Vielä viimeisellä isolla pellolla ne kävivät kaahaamassa kunnon spurtit keskenään, taisi olla hauskaa! Tuuli oli tosin hiukan liian ketterä Kuru-kömpelykselle, joka jäi Tuulin tiukoissa kurveissa armottomasti. ;)

Iltapäivällä Kuru sai perinteisen syntymäpäiväkakkunsa, purkkiruokaa ja kynttilöiksi kana-lohitikkuja. Syömisvauhdista päätellen taisi olla ihanaa. Herkun se sai nauttia parvekkeella, joka onkin nyt aika pitkälti Kurun vapaassa käytössä, kun ovi on auki. Jotain hyvääkin tässä uudessa kämpässä, vanhassa kämpässä sitä ei voinut laskea pihalle valvomatta, kun aita oli sen verran hutera. Vähän tuo on yrittänyt pöhkiä parvekkeelta ohittaville koirille, mutta ei mitään haukkukonsertteja. Aika äkkiä sille meni kaaliin, että haukahduksesta joutuu sisälle, ja nyt se jo näyttää itsekin nololta jos tulee haukahtaneeksi parvekkeella. Asiaa ei kyllä auta se, että Kurun viholliskoira-göötti on myös muuttanut samaan taloon.. taas. :D Asuttiin siis ennenkin samassa talossa ja ilmeisesti ovat nyt ihan muutaman kuukauden sisään muuttaneet tähän samaan taloon. Viholliskoiralle piti murista parvekkeelta karvat pystyssä, mutta jo toinen ohituskerta meni kohtuullisen nätisti. Kuru saa siis nauttia parvekkeen viileydestä jatkossakin.

Illalla mentiin ottamaan myös virallisia synttärikuvia sankarista, kuvat löytyvät Riston kuva-albumista, johon on linkki sivupalkissa.

Tiina