Puuh. Ehdin jo huokaista helpotuksesta viime kirjoituksen jälkeen, mutta turhaan. Kuru on tälläkin viikolla onnahdellut parina päivänä. Käytännössä siis muutaman kerran makuulta nousemisen jälkeen on kävellyt jäykästi pari askelta sillä takajalalla. Ja mä olen jälleen kerran sydän kurkussa. Voi hittolainen. :( Nyt olen jo kysellyt yhdeltä tutulta parin koirahierojan yhteystiedot, mutta ensimmäistä en saanut ainakaan puhelimella kiinni ja nyt odottelen vastausta sähköpostiin. Voi kun se olisikin vain joku helposti parannettava lihasjuttu!

Välillä tuntuu, että Kurua ottaa päivä päivältä enemmän pattiin tämä lepo. Toisaalta kun miettii kokonaisuutta, niin melkoisen hyvin se on sopeutunut yli neljän viikon tekemättömyyteen. Kyllähän se välillä riehuu sisällä ja yrittää ulkonakin, mutta se kuitenkin tottelee komentamista ja yleensä lopettaa. Onkohan sille kasvamassa aivot? Ja olishan se ihme, jos ei 1,5-vuotias vilkas koira yhtään reagoisi liikunnan loppumiseen. Ainakin mulla on superinnokas tokokoira, tosin paljon mitään en ole sen kanssa tietenkään uskaltanut tehdä.

Nyt vain odotellaan että saan jonkun hieromaan Kurun ja toivotaan parasta peukut ja varpaatkin pystyssä.

Tiina