Tällä viikolla ei olla päästy poikien kanssa kimppalenkkeilemään, mutta vähän muuta ohjelmaa on sentään ollut. Joulupäivinä me lenkkeiltiin reippaasti kunnollisia pitkiä hihnalenkkejä tässä lähiympäristössä (ja niin kaikki muutkin ihmiset..) ja tiistaina mulla kävi toistaiseksi koiraton kaveri kylässä. Poikien mielestä kaveri oli ihana, ja varsinkin Kuru jaksoi kyllä touhottaa lelujen kanssa. Nojoo, kyllä Haltikin, mutta se joutui, reppana, luovuttamaan kun Kuru oli paljon innokkaampi. :P Olivat ne pojat sitten onneksi ihan tyytyväisen oloisia, kun oli edes ihmisvieras, vaikka eivät koiria päässeetkään tapaamaan. Kuru tapansa mukaan tervehti tosi tyylikkäästi ja pölli lapasen, Halti tyytyi hyppimään päin.. hyvä ettei mua onneksi yhtään hävettänyt.. tai siis aika paljon.
Torstai-iltana kävikin vähän ikävämpi juttu. Lähdettiin poikien kanssa normaaliin tapaan iltapäivälenkille töiden jälkeen, ja eiköhän meidän päästyä noin sata metriä kotiovelta saatu raketti niskaan. Oltiin siis jo valaistulla kävelytiellä, pojilla heijastinliivit päällä jne. eli taatusti näyttiin. Alle 15 metrin päästä kolme idioottiteiniä päätti ampua raketin, joka sitten räjähti mun ja koirien pään yläpuolella. Hieno homma.. Raketti oli vielä sitä mallia, joka rätisi jo ilmaan noustessaan, joten Kuru rähisi sille siinä vaiheessa, pamahduksesta se ei ollut moksiskaan. Halti sen sijana meni vähän omituisen näköiseksi tässä vaiheessa, mutta palautui vielä ihan ok, pystyi syömään jne. Mä sain primitiivireaktion, suutuin ihan silmittömästi ja juoksin nauraen karkuun lähteneiden teinien perään kirouksia karjuen. Näin mihin suuntaan lähtivät, ja kiersin vielä vastaan, mutta lähtivät raukat vellihousut jälleen karkuun niin kuin tuollaiset idiootit aina. Mä olin ihan tolkuttoman vihainen, joten ehkä ihan hyväkin etten saanut niitä kiinni, jälki ei taatusti olisi ollut kaunista.
Kuru otti tosiaan ihan lunkisti sen jälkeen kun oli vielä rähissyt teineille mun karjuntaa säestääkseen, ei reagoinut mitenkään kun lenkillä myöhemmin kuului pauketta vähän kauempaa - eipä se oo aiemminkaan mitenkään kiinnittänyt huomiota raketteihin. Halti sen sijaan huolestui selvästi ja pälyili ympärilleen. Parista ensimmäisestä vaimeammasta paukahduksesta se vielä palautui kohtuullisen nopeasti, mutta kun lenkillä tuli lisää paukkuja, se selkeästi huolestui enemmän, kävely meni töpötykseksi, se yritti välillä vetää, läähätti jne. eikä pystynyt syömään ennen kuin ihan lenkin lopuksi. Tosin aina koirien tullessa vastaan se rentoutui ja muisti nostaa hännän pystyyn. Mä olin yhtä aikaa niin äärettömän vihainen niille kakaroille ja mielettömän surullinen Haltin puolesta, jos se nyt reppana tuli paukkuaraksi (no, kyllähän siihen täytyy edellytykset olla - kestihän Kurukin just sen saman paukun, mutta on vanhempi ja kokeneempi) tuon takia ja joutuu kärsimään seuraavat 15 vuotta tän takia..
Seuraavilla lenkeillä Halti kuitenkin onneksi vähän relasi paukkujen suhteen. Perjantaina se otti vielä selvästi painetta kaukaa kuuluneista pamahduksista (niin, sallittu aikahan alkoi vasta lauantai-iltana kuudelta...) mutta pystyi kuitenkin kohtuullisessa ajassa palautumaan niin, että pystyi syömään jne. Lauantaiaamuna kuultiin heti ekan lenkin alkuun 20 ammuksen padan räjähtely melko läheltä, kapean merenlahden toiselta puolelta, mutta siitäkin se palautui yllättävän nopeasti. Ja kun lauantai-iltapäivänä mentiin agitreeneihin, Halti ei lämmittelylenkillä malttanut miettiä ollenkaan mitään paukkuja, ja jäähdyttelylenkilläkin pystyi syömään koko ajan, vaikka paukkuikin yhä enenevissä määrin, siitä huolimatta että kello ei ollut vielä kuutta. Mutta onneksi näytti siis menevän parempaan päin.
Agitreenit eivät menneet valitettavasti ihan nappiin.. mutta ainahan ei voi onnistua. Ensimmäisenä harjoituksena tehtiin radanpätkää, jossa oli neljä aitaa ja viimeisenä mutkaputki. Kaksi ekaa aitaa olivat suorassa linjassa, kolmas aita 90 asteen kulmassa vasemmalle ja neljäs taas siitä 90 asteen kulmassa vasemmalle, ja siltä aidalta koira oli tarkoitus ohjata vähän hankalasta kulmasta mutkaputkeen, jonka suu oli siis just sinne koiran hyppysuuntaan - koira joutui siis palaamaan vähän taaksepäin. Tää harjoitus meni vielä yllättävän hyvin - vähän oli ongelmia saada Halti hyppäämään ne kaksi ekaa aitaa, se olis mielellään kiertänyt ainakin toisen, mutta hienosti se ohjautui ne käännökset ja mun iloksi meni siitä hankalasta kulmasta putkeen kuin vettä vaan! Tosi taitava. Eli niissä "helpoissa" osissa oli vaikeuksia ja se mun vaikeaksi kuvittelema putkeenmeno sujui tosi hienosti. Mutta putki onkin se Haltin lemppari.
Toisessa setissä oli tarkoitus tehdä vaan kiva nopea rallipätkä ja harjoitella samalla irtoamista, eli meillä oli kolmen aidan suora. Kuulostaa helpolta. Ei ollut sitä. Toisen esteen vasemmalla puolella nimittäin oli se houkutteleva putkenpää (vielä siis hyvin helpossa kulmassa) ja oikealla puolella A-este. A-estettähän Haltille ei oo koskaan ees opetettu, mutta kun se pikkujoulutreeneissä ehti karata sinne ja sai palkkaa sievästä alastulosta, niin ilmeisesti sitten tykästyi siihen. Suunnilleen joku tusina yritystä päättyi siihen, että suoraan tulon sijaan Halti karkasi putkeen tai A-esteelle. Argh. Ja mä en saanut sitä ohjattua sen toisen esteen yli sitten millään. Hauskasta ja helposta harjoituksesta tuli sitten jotain ihan muuta. Treenikaveri tuli seisomaan putkenpään eteen, mutta Halti yritti karata sinne silti, ja kun se ei onnistunut, se karkasi A:lle. Tietenkin mä yritin sitten varmistelemalla varmistella että se kans tulisi sen toisen aidan yli ja yritin ohjata sen lähelle itseäni laskemalla kättä ja menemällä itse kyyryssä, mutta Haltia ei kiinnostanut. Lopulta karjaisin sille perkeleen sen karatessa jälleen kerran A:lle - eikä kakaraa kiinnostanut tippaakaan. Sen jälkeen se kuitenkin lakkasi hyppäämästä edes sen ekan esteen yli mun kutsuessa sitä, otti siitä sitten kuitenkin painetta niin paljon.
Kun mä lähdin sitten yhtä aikaa sen kanssa juoksemaan suoraa, se vihdoin tuli nätisti toisenkin esteen yli, ja loppuun saatiin pari onnistunutta suoritusta niin, että Halti pääsi juoksemaan suoran päässä odottaneelle namialustalle. Puuhhh.. Mun pyynnöistä huolimatta koutsi ei halunnut helpottaa harjoitusta (esim. niin että targetti olisi ollut jo toisen esteen takana), mikä tuntui vähän hassulta, vaikka kyse olikin tietenkin mun ohjausongelmasta eikä siitä etteikö koira _pystyisi_ tekemään sitä mitä siltä pyydetään. Vähän epäreilua vaan koiraa kohtaan, että se ei saa palkkaa yrittämisestään (palkkasin kyllä kiellosta huolimatta kun se epäröinnin jälkeen tuli ykkösesteen yli), ja helpotetaanhan koirankin tehtävää jos se ei siitä suoriudu - miksei sitten ohjaajan tehtävää, jos tehtävä mitä ilmeisimmin on liian vaikea? Vähän paha maku jäi suuhun siis tästä toisesta treenistä, vaikka lähtökohtaisestihan se olis ollut kiva ja helppo rallisuora. No, ehkä ens kerralla sitten.
Treenien jälkeen mä käytin molemmat pojat vielä lenkillä ja lähdin sitten ajelemaan poikia hoitoon Kurun kasvattajan luo Mäntsälään. Muska kiltisti otti pojat hoitoon, vaikka Kuru joskus kakarana oli siellä nojatuolin merkannut.. ja kun mä keskityin nyt vahtimaan sitä sitten ensi hetket, eiköhän Halti nostanut jalkaa joulukuuseen. Siis voi nolouden huipentuma! Onneksi Muska näki sen ja kerkesi kieltää Haltia, mutta hohhoijaa että mua nolotti NIIN paljon. Ja kun seuraavana päivänä hain poikia takaisin, niin jompi kumpi oli kuulemma onnistunut huomaamatta merkkaamaan sen surullisenkuuluisan nojatuolinkin. Voi hemmetti sentään! Kun niistä ei kumpikaan oo koskaan muuten merkannut sisälle missään muualla, mutta kun tuolla on joku joskus aiemmin sen tehnyt, niin kyllähän ne sen haistavat.. Ihan hemmetin inhottava tapa. En taida enää koskaan kehdata viedä poikia Muskalle hoitoon, voi tätä häpeän määrää.
No, tätä lukuunottamatta hoitokeikka oli mennyt ihan hienosti. Muska oli ulkoiluttanut pojat kahdeksan aikaan, Kuru oli tapansa mukaan ottanut täysin lunkisti eikä reagoinut mitenkään raketteihin, Halti oli näyttänyt vähän huolestuneelta mutta oli pysynyt ihan kasassa kuitenkin. Sisällä kumpikin oli ollut ihan rentona paukkeesta huolimatta ja molemmat suhtautuivat nätisti lapsiin, mikä oli tosi kiva juttu kuulla. :) Pojat olivat myös kuulemma juoksuttaneet Hymyä pihalla aika lailla, ja Kuruhan heti Muskalle päästyään olikin jonossa takaovella, kun halusi ulos. Se tyyppi kyllä nauttii niin paljon omasta pihasta.. tai siis Muskan omasta pihasta tietenkin. Ja kun menin hakemaan poikia sunnuntaina, Halti ei todellakaan näyttänyt siltä että sekään olisi sieltä pihalta mihinkään halunnut - se oli hyvin tyytyväisen näköisenä ulkona, kun mä jäin suustani kiinni sisälle Muskan kanssa, vaikka Kuru päivysti koko ajan oven takana. :D Kyllä sekin ilmeisesti aito lapinkoira sitten on. Hyvässä hoidossa pojat kyllä olivat saaneet olla, Muska oli vielä kävellyt niiiden kanssa reippaan lenkinkin aamulla. Kiitos aivan miljoonasti! Helpotti kyllä niin paljon, kun sain pojat pois pahimmasta paukkeesta, varsinkin torstaisen rakettiepisodin jälkeen, ei tarvinnut Haltinkaan stressata.
Tiina
Kommentit