Viime kirjoituksen jälkeen ollaan vietetty pääasiassa hiljaiseloa emännän koulu- ja työkiireiden takia. Mammojakaan ei olla päästy treffaamaan juoksujen takia. Kuru onkin joutunut tyytymään lähinnä hihnalenkkeihin ja minimaalisen vähäiseen tokoiluun. Välillä olen kyllä jopa uskaltanut pitää sitä irti iltalenkeillä tossa rantatiellä niillä pätkillä, joilla on tarpeeksi hyvä näkyvyys. Suorastaan uskomattoman hyvin toi on pysynyt kuulolla! Välillä ollaan käyty myös heittelemässä nurmikolla vähän lumipalloja (tai jääkalikoita, kun lunta ei enää kauheasti ole..), että Kuru on saanut energiaansa purettua. On se kyllä aika sopeutuvainen, vaikka alkaa siinä näkyä, että hihnalenkit kyrsivät kun on tottunut juoksemaan vapaana paljon enemmän.

Eilen oli tokokurssin viimeinen kerta (toiseksi viimeinen jäi väliin mun duunipikkujoulujen takia). Meillä oli eri ohjaaja kuin aiemmilla kerroilla, ja vähän jäi ehkä erikoinen kuva tästä tyypistä. Aloitettiin perinteisesti luoksepäästävyydellä, joka sujui ihan hyvin. Kuru ei siis edes noussut vastaan, vaikka oliskin halunnut päästä moikkaamaan. Sitten tehtiin pieniä seuraamiskiemuroita (tai siis kontaktinpitoa liikkeessä) ympäri kenttää, tää sujui oikeastaan yllättävän hyvin. Harjoiteltiin pari seuraamisen liikkeellelähtöä rivissä, ihan ok, Kuru seurasi jopa yllättävän hyvin ja mä muistin kävellä suorana ja reippaasti. Tosin saatiin sitten palautetta, että ei tarttis noin reippaasti kävellä, tästä kyllä huomasi ettei ohjaaja oikein tuntenut meitä ja meidän ongelmia. :p Seuraavaksi jatkettiin liikkeestä maahanmenolla, jota tehtiin myös rivissä yhtä aikaa. Kuru suoriutui tapansa mukaan hienosti tästä liikkeestä, tosin seuraaminen alkoi jo vähän rakoilla, kun tehtiin mun makuun vähän turhan monta toistoa. Kuru malttoi kuitenkin hienosti odottaa maassa, kun palasin sen viereen. Maahanmenojen jälkeen treenattiin kontaktia häiriössä, koirat perusasennossa ja ohjaaja häiritsi huutelemalla iloisesti "tänne", "syömään" jne. Kurua nämä eivät häirinneet, mutta kun ohjaaja tuli kohti hymyillen, Kuru lähti heti. Itsepä en käskenyt odottamaan... Ei se mahda itselleen mitään, kun ihmiset ovat vaan niin ihania.

Paikallamakuu sujui myös ihan mukavasti, otin välimatkaan reilu pari metriä, ja jätin hihnan ihan kylmän rauhallisesti Kurun viereen. Vähän se vilkuili vierestä kävellyttä treenien vetäjää, mutta muuten oli tosi nätisti eikä turhia kyttäillyt. Aikaa laskettiin kaksi minuuttia, ja tää oli Kurulle ihan helppo nakki. Paikallamakuusta siirryttiin luoksetuloon, ja kerroin tietysti vetäjälle meidän ongelmasta. Saatiin ohjeeksi tehdä luoksetulo niin, että hetsasin lähdössä lelulla, kutsuin sitten luokse ja heitän lelun taaksepäin, annan Kurun riehua yksinään lelulla ja vaihdan sen toiseen leluun ja toisen lelun lopulta namiin. Öö, ihan kuin me ei oltais tätä tehty ja tää olis joku ihmeellinen uusi keino, joka korjaa kaiken.. sen lisäksi, että luoksetulo-ongelmaista ei ehkä kannata päästää yksinään riehumaan sillä lelulla. Vetäjä oli nimittäin sitä mieltä, että otan hihnasta kiinni vasta vaihtaessani toisen lelun namiin. Juuei, ei hallissa, jossa on kaksikymmentä muutakin koiraa. Annoin Kurun siis riehua lelulla hihnanmitan päässä, sitä ei vaihtaminen hirveästi kiinnostanut, mutta irrottihan se käskyllä. Innokkaasti se tietty hetsaamisen jälkeen tuli, mutta ei oo ihan yksi tai kaksi kertaa, kun se on myös lähtenyt omille ralleilleen kierrosten noustua. Toinen luoksetulo tehtiin ihan perinteiseen tyyliin, jätin Kurun odottamaan, kutsuin ja ohjasin namilla eteen istumaan, ihan siivo suoritus ja Kuru tuli jopa laukalla, vaikka vähän laiskasti. Toisella kierroksella sama homma.

Viimeiseksi treenattiin hyppyä, ja vaikka meitä oli vain neljä yhteensä paikalla, käytettiin hommaan kahta estettä. Loppujen lopuksi homma tosin meni niin, että 50-senttistä estettä hyppäsi vain beauceronnarttu ja me loput vehnäterrierin, keskikokoisen villakoiran ja minä Kurun kanssa hyppäsimme 30-senttistä estettä. Kuruhan toki on hypännyt 50-senttistä varmaan enemmän kuin matalia, ja sitä se joutuu kokeessakin hyppäämään jos ikinä sinne asti pääsee, mutta vetäjä komensi meidät matalalle esteelle. Kuru nauroi partaansa sille esteelle, mikä on todettu aiemminkin; ei sillä ole mitään motivaatiota hypätä, kun este on liian matala. Namin kanssa se kyllä tietty hyppäsi, mutta ilman namia kävi vaan tarkistamassa esteen takaa (koska sehän näki varsin hyvin ja pääsi kurkottamaan päälläänkin esteen yli) että ei tonne kannata mennä. Eihän se tyhmä ole.. Vetäjälle tämä oli joku kunniakysymys saada Kuru hyppäämään esteen yli ilman namia, ja kun se ei onnistunut, vaan Kuru kävi aina vaan tsekkaamassa, että ei kannata, niin mentiin sitten takaisin alkeisharjoituksiin: hypättiin Kurun kanssa yhtä aikaa esteen yli. Kuru kyllä tietää, mitä esteellä tehdään, se osaa sen pelkällä vihjesanalla, mutta eihän se niin tyhmä ole, että hyppäisi jos näkee, ettei siellä ole palkkaa. Vetäjä piti tätä johtajuusongelmana, mutta mä pidän sitä ihan vaan motivaatio-ongelmana. Muutenkin vähän tuntui, että vetäjä ei oikein tajunnut lappalaiskoiran sielunelämää, onhan se ehkä hiukan erilainen kuin saksanpaimenkoirat.. No, kurssi siis tosiaan päättyi tähän, ja seuraava vaihtoehto tuolla olisi tokolupausten tai kilpailevien ryhmä. Samaan ryhmään ei tuolla saisi kahta kertaa osallistua. Me ei oikein kumpaankaan noista seuraavista ryhmistä kuuluta, joten täytyy taas yrittää etsiä jotain muuta ennen kuin oman seuran koulutukset alkavat taas keväällä.

Tiina