Vihdoinkin meidän ihmisten loma alkoi, mikä tarkoittaa Kurun kannalta kivoja asioita. Yksinolot jäävät aika minimiin ja muutenkin ehditään lenkkeillä enemmän. Meidän piti lähteä mökille jo viikonloppuna, mutta erinäisten sähläilyjen jälkeen lähtö menikin vasta maanantaille. Lauantaina sitten käytiin mun "ihmiskaverin" (ts. toistaiseksi koirattoman ;) kanssa lenkillä Haltialassa. Kuru oli ihan hämmentyneen näköinen, kun sieltä autosta tulikin ulos vain ihminen, eikä yhtään koiraa! Aika nopeasti se pääsi kuitenkin hämmästyksestään yli ja rallatteli sitten itsekseen iloisesti menemään. Yllättävän paljon siinä oli virtaa, kun lämpötilakin oli jo laskenut peräti johonkin 25 asteeseen siitä viikkokausia kestäneestä 30 asteesta. Joen vesi oli aivan ennätysalhaalla, Kuru sai kierrellä kivien seassa ihan huolella ennen kuin pääsi juomaan. Vajaa pari tuntia me lenkkeiltiin, ja koska kaverilla on hienot urheilusysteemit, saatiin tarkka matkakin tietoon: 8,1 km. Olipa kiva saada lenkkiseuraa! 

Sunnuntai meni kotona nyhjätessä mökille lähdön kanssa sompaillessa, ja vasta maanantaina sitten lopulta päästiin lähtemään. Ensin haettiin mukaan Riston serkku ja sitten suunnattiin mökille. Kuru viihtyi tällä kertaa erityisen hyvin mökillä (nimenomaan mökissä ja terassilla..), kun siellä oli viettänyt aikaa tärppipäiväinen narttu just ennen meitä. :P Heti alkuun kun päästin sen juoksemaan alhaalta terassille, se jumitti portin eteen nenä matossa kiinni. Taisi olla sulotuoksut.. Yllättävän nätisti Kuru kuitenkin oli pääosan ajasta, käyttäytyi ihan fiksusti, uskoi kieltoja jne. Uskalsin jopa pitää sitä yläpihalla mukana puidenhaussa yms. touhuissa irti, vaikka tiellä saattaa niitä toisia koiria kulkeakin. No, tällä kertaa ei kuitenkaan onneksi kulkenut, mutta Kuru oli varsin hyvin kuulolla. Meidän lenkkireittinä toimiva tukkitie oli valitettavan umpeenkasvanut, heinät olivat yli metrisiä.. mutta mahtui sinne yhden ketterän lapinkoiran kanssa ihan hyvin. Punkkeja tosin vilisi sitten itsessäkin eikä vain koirassa. Maanantaipäivästä keskiviikkoaamuun me oltiin tällä erää mökillä, ja Kuru oli jo aika sipin oloinen. Vaikkei me edes kovin paljoa lenkkeilty, niin taitaa se mökkielämä vahtimisineen kaikkineen olla rankkaa. Tällä kertaa Kuru tosin otti sen vahtimisenkin fiksummin, ts. vahtiminen ei enää tarkoita joka kerta älämölön nostamista, ohimenevät koiratkin se ilmoitti muutamalla haukulla, eikä sen ihmisiä tarvinnut mölistä ollenkaan. Mutta selkeästi "hereillä" se joutuu koko ajan olemaan, ja väsyttäähän sellainen.

Tänä aamuna sitten lähdettiin takaisin kaupunkiin, koska Kurulla oli ohjelmassa taas fyssari pitkästä aikaa. Nyt kun Kuru on pysynyt niin pitkään kunnossa, näitä "määräaikaishuoltoja" on ollut aika harvakseltaan. Olihan se pöljä taas tässä välissä onnistunut koheltamaan (mm. se kosken kiviltä tippuminen), mutta ei mitään erityistä. Enkä mä mitään oireitakaan ollut huomannut. Tällä kertaa Kuru olikin fyssarin mukaan varsin hyvässä kunnossa, vain ihan pientä jumia rintarangan lopussa. Ihan normaalia kuulemma kaikilla koirilla. Täytyy siis vaan olla hyvin tyytyväinen! Mutta eihän me tietysti niin rankasti olla urheiltukaan, kun meidän viime fyssarikäynnin jälkeen on tainnut olla vaan älyttömiä helteitä jatkuvasti. No, johtui mistä johtui, hyvä juttu joka tapauksessa! Samalla reissulla punnitsin Kurun eläinlääkäriaseman vaa'assa, 16,6 kg. No, olin mä huomannutkin ettei se ole yhtä hyvässä lihaskunnossa kuin talvella, joten ei ihme että paino on pudonnut, muutenhan se olisi läski. Nyt vaan pitää tavoitella niitä talven hankijuoksumuskeleita takaisin. :)

Tänään illalla lähdettiin vielä Tuomarinkylään vapaamuotoisiin tokotreeneihin. Kuru näytti kyllä vähän masentuneelta kun puin sille tänään kolmatta kertaa autovaljaita.. :P mutta siltähän ei kysytä. Ihan kivasti se jaksoi tsempata ensimmäiset kymmenen minuuttia, sitten siltä loppui sinni. Ei toisaalta mikään ihme, täytyyhän sen olla tosi väsynyt. Mutta vähän olin tyytymätön kun se vinkui muutaman kerran paikallamakuun aikana (!), vaikka olin ihan lähellä, hihnanmitan päässä. Se otti aika kovasti häiriötä viereisen vinttikoiraradan piha-alueella leikkineistä isoista vinttikoirista, haisteli jatkuvasti sinnepäin. Leikkiminenkään ei oikein tänään maistunut, mikä kertoo kyllä aika selvästi, kuinka väsynyt pieni koira se oikeasti olikaan. Silti se jaksoi alkuun tosi kivasti tehdä seuraamispätkiä ilman palkkaa ja ihan hyviä asennonvaihdoksia, vaikka häiriö oli niin vaikea (ihania lappalaiskoiria, yksi islanninlammaskoira, puimuri pellolla ja tietty ne vinttikoirat). Ja muisti se jopa luoksetulon muutetun loppuasennonkin, siis suoraan sivulle. Ehkä mä näillä eväillä uskallan mennä taas sille samalle tokokurssille tänäkin syksynä, jos vaan päästään. ;)

Tiina