Kurun kirjoitusapulainen on selvästi laiskistunut, tosin viime aikoina on pitänyt taas aika mukavasti kiirettä tenttien takia. Viime viikon keskiviikkona Kurulla kävi taas hieroja, ja hyvä oli että kävikin. Tällä kertaa tosin selkä ja niska olivat ihan kunnossa, ei mitään ongelmia, mutta edellisellä viikolla tapahtunut hihnakolari (huoh..) oli jumittanut vasemman lavan aika huolella. Kuru ei olisi halunnut antaa hieroa lapaa, kun se oli hiukkasen turhan kireä, mutta ongelma ratkaistiin sitten laittamalla lämmin kauratyyny lavan päälle ja hieroja kävi läpi muun vasemman puolen sillä aikaa. Lämmön vaikutuksesta lapakin vähän rentoutui ja hieroja sai senkin käsiteltyä ihan mukavasti. Vasemmalla etujalallahan tyyppi nimenomaan törmäsi, sen ympärille hihnakin oli kietoutunut äkkipysäyksen jälkeen. Toivottavasti seuraavalla kerralla lapa on jo ihan kunnossa. Takajaloissa oli vielä vähän kireyttä, mutta ei ilmeisesti kovin pahasti. Seuraava hierontakerta sovittiinkin parin viikon päähän, ihan vain varmuuden vuoksi tarkistellaan vielä että kaikki on kunnossa. Tosin ton koiran tuntien, eiköhän se ehdi tehdä taas sata ja yksi ääliötemppua tässä ajassa...

Perjantaina mentiin sitten ohjattuihin tokotreeneihin. Päästiin yllättäen Helsingin seudun kennelpiirin Toko 2 -kurssille, vaikka oletin, että sinne olis ollut jonoa reilusti. Ajankohta oli ehkä hieman karsinut osallistujia, kurssi on nimittäin perjantai-iltana klo 20-21. Mutta eihän kunnon koiraharrastajilla mitään muuta menoa perjantaisin ole. Meidän ryhmässämme oli vain kahdeksan koirakkoa (villakoira, beauceron, jotain vesikoiria ja pari terrieriä). Yllättävän pieneen ryhmään siis päästiin, ottaen huomioon että saman paikan pentukurssilla oltiin 20 pennun joukossa, ja nyt hallin toisessa päässä vedettävällä Toko 1 -kurssilla on ainakin 15 osallistujaa.. Treenit aloitettiin luoksepäästävyydellä. Kuru oli varmaan sen verran ihmeissään uudesta paikasta, ettei edes noussut vetäjää vastaan. :D Pääsin siis palkkaamaan hienostia suorituksesta. Seuraavaksi treenattiin kontaktia häiriössä, vetäjä kierteli ympärillä rapisuttelemassa muovipussia. Kohtalaisen hyvin Kuru selvisi tästäkin, tosin vetäjän meno meidän selän taakse oli liikaa, ja Kurun oli pakko kääntyä katsomaan. Muuten se piti oikeastaan yllättävän hyvinkin kontaktia. Tämän treenin jälkeen siirryttiin liikkeestä maahanmenoon, joka on edelleen Kurun bravuuri. Tosin tässä huomasi, että Kuru otti kyllä paljon häiriötä viereisistä koirista (halli on ahdas, ovat tosi lähellä) ja muutenkin ympäristöstä. Ei suostunut leikkimään, ja kaikki tapahtui vähän hitaasti, mikä on ihan epäkurumaista. Maahanmenot kuitenkin onnistuivat ihan pätevästi, seuraaminen oli vähän kehnoa, mutta ihmekös tuo, kun kenotin taas itse sen päällä yrittäessäni muka varmistella, että se varmasti seuraa. Koskahan mä opin..

Seuraavakin liike kuului Kurun bravuureihin, treenattiin nimittäin paikallamakuuta. Treeni tehtiin ringissä, viereiset koirat olivat alle kahden metrin päässä, eli välimatkaa oli todella vähän. Otin sitten varmuuden vuoksi välimatkaa vain hihnanmitan verran, mutta nätistihän Kuru tässäkin pysyi. Ei tainnut viitsiä edes vilkulla naapureita, kun olin itse niin lähellä. Tässäkin näkyi kyllä vähän uuden ympäristön aiheuttama häiriö, palkaksi annettu kalanpala ei meinannut millään mennä alas. Viimeisenä harjoiteltiin meidän murheenkryyniliikettä, luoksetuloa. Varoittelin vetäjää etukäteen siitä, että Kuru voi karata jne, joten otettiin vähän lyhyemmällä välimatkalla ja kohti hallin ovea, sillä seinustalla ei ollut muita koiria. Huoli oli onneksi aika turha, Kuru tuli ihan nätisti, kunhan olin ensin ennen jättöä saanut sen nenän irti maasta.. Kuru tosin oli vähän hämmentynyt, kun en antanut käsimerkkiä, ja tuli ensin n. puolen metrin päähän eteen istumaan ja siirtyi siitä sivulle. En kyllä tiedä, miksen antanut sitä käsimerkkiä, mutta kaipa mua itseäkin vähän jännitti. Ihan mukavasti treenit kyllä sujuivat, vähän mua kuitenkin ihmetytti se, että suurin osa muista kurssilla olleista koirista ei osannut esim. maahanmenoa edes paikallaan ilman käsiapuja. No, toisaalta ei Kurukaan osaa liikkeestä seisomista ilman käsimerkkejä. Hyvää treeniä me tuolla joka tapauksessa saadaan.

Lauantaiaamuna oli perinteeksi muodostuneen Liehkujen syysretken vuoro. Tällä kertaa mun siskokin oli uuden koiransa kanssa mukana. Jimi tuli siskolle rescuena Espanjasta, ja koska se on leikattu uros (ikää kuitenkin vain 8kk), en uskaltanut ihan suorilta päästää Kurua siihen tutustumaan. Muska-kasviksen ehdottama yhteinen hihnalenkki tuntui siis ihan järkevältä vaihtoehdolta tutustuttamiseen. Mukana oli parikymmentä ihmistä ja suunnilleen saman verran koiria. Jimin lisäksi mukana oli myös toinen ei-lapinkoira. Opas oli varoittanut etukäteen, että reitillä on pari hieman vaativampaa kohtaa, mutta meistä rapakuntoisista tuntui, että ensimmäiset pari tuntia taisivat olla vähän vaativampia kohtia... :D Maasto oli aika märkää ja valmiita reittejä ei käytetty, joten suot olivat raskaita, ja muutamia rankkoja nousuja ja laskeutumisia tuli eteen. Kaikista kuitenkin selvittiin, vaikka aikaa taisi mennä vähän suunniteltua enemmän. Eväiden syönnin jälkeen suunnattiinkin mahdollisimman suoraa reittiä takaisin autoille, kun kaikki taisivat olla umpiväsyneitä metsässä rämpimisestä. Ehdottomasti hauskaa meillä kuitenkin oli! Mikään ei voita höpöttelyä toisten samanmielisten koiraihmisten kanssa. Askelia tuli askelmittarin mukaan yli 30 000, joten ihan kohtuullinen rasitus tosiaan, varsinkin kun maasto oli tosiaan normaalia haastavampaa. Mä en itse asiassa pystynyt illalla edes kävelemään kauhean normaalisti, kun lonkat olivat kipeät ja isovarpaat myös. :D Mutta se oli sen arvoista! Kurukin taisi olla vähän väsynyt, kun kävi alkuhössötyksen jälkeen ihan rauhallisesti nukkumaan, kun päästiin Riston vanhempien tyhjään kämppään saunomaan illalla. Tosin retkellä sitä väsymystä ei näkynyt, se yritti vielä parkkipaikalla autolle päin mennessäkin vetää.. ahkera pieni retkikoira.

Tiistaina käytiin taas Kirsun ja mammojen kanssa kunnon lenkillä Haltialassa. Kuru-parka meni ihan sekaisin, kun Kirsu ja koirat tulivatkin autolla meidän treffipaikalle. Se ei millään meinannut pysyä housuissaan, kun osoittelin sille että tuolta ne tulevat, eikä ollenkaan tajunnut Kirsun puoliskoa, joka tuli myös moikkaamaan Kurua. Kuru meni ihan littakorvaksi nähdessään vihdoin Kirsun, Beanan ja Tiitun. Tyypillä oli myös hieman ylimääräistä virtaa, kun edellisestä irtolenkistä oli jonkin verran aikaa, ja lenkittäminen oli muutenkin mun tentin takia jäänyt normaalia vähemmälle. Kun koirat vihdoin pääsivät irti, kakarat ottivat heti alkuun älyttömät spurtit. Muuten lenkki kuluikin koirien myyrästäessä ja meidän ihmetellessä koululaisten vaellusta Haltialassa; Kirsu tiesikin kertoa, että lähikoululla oli Unicef-kävely meneillään. Hyvin me silti päästiin lenkkeilemään, ja koirat saivat varmasti juosta tarpeeksi. Kuru kävi taas hieman kastautumassa koskessa. Se kiipeili märillä ja liukkailla kivillä, ja yhtäkkiä sen jalat pettivät ja humps, se oli vedessä. Ei sitä paljoa tuntunut haittaavan, vaan se loikkasi vedestä isolle märälle kivelle, melkein putosi uudelleen veteen, mutta onnistui ponnistamaan pienemmän kiven päälle. Hieman mua ensin hirvitti, mutta sitten ei voinut kuin nauraa. :D Ja mitä teki Kuru tämän tempun jälkeen? Ei kun uudestaan jokeen vaan! Älykköjen sukua, selvästi. Paluumatkalla peltojen halki päästiin harjoittelemaan myös vähän arkielämän tottelevaisuutta, kun uskaltauduin seurauttamaan Kurun parin kävelytien yli, kun näytti hiljaiselta. Aika hienosti se kyllä totteli, tosin kerran (vielä pellon puolella) piti karata tarkistamaan mummon kaivama myyränkolo... muuten pysyi nätisti lähellä, kun käski. Viimeiset parisataa metriä koirat myyrästivät kuin heikkopäiset (tiesivät joutuvansa pian hihnaan), tää on joku ihan uusi tän syksyn juttu ainakin Kurulle. Se kaivaa ihan raivolla, ja kun se huomaa, että me ollaan kaukana, se kaivaa entistä raivokkaammin ("ihan vähän vaan vielä!") ja juoksee sitten kauhealla vauhdilla perään. Voi reppanaa. Hauskaa meillä taas oli, kiitos Kirsu, Beana ja Tiitu!

Eilen oli jo toisten ohjattujen treenien vuoro. Meitä olikin tällä kertaa paikalla vain neljä, mikä oli ihan ihmeellisen vähän. Toisessa ryhmässä oli kuitenkin ihan reilusti koirakoita paikalla tälläkin kertaa, joten häiriötä riitti. Treeni aloitettiin kontaktiharjoituksella, vetäjä kierteli meidän ympäri häiritsemässä narupallolla. Kuru teki ihan mukavasti, mutta just meidän vuorolla se ei pystynyt vastustamaan houkutusta katsoa oman ryhmän vehnäterrieriä, joka pääsi leikkimään äänekästä vetoleikkiä just sen katseen suunnassa. Käskyttämällä se kyllä luopui siitäkin, ja pystyi taas keskittymään meidän omaan treeniin. Sitten tehtiin luoksepäästävyysharjoitus, Kuru nousi ekalla kerralla kun vetäjä tuli ihan viereen (mutta ei pompannut nuolemaan naamaa!), toisella kerralla useamman lisäkäskyn avulla pysyi nätisti istumassa ja saikin isot kehut. Sitten tehtiin paikallamakuu, välimatkaa viereisiin koiriin ehkä pari metriä. Mä uskaltauduin ottamaan välimatkaa noin 3-4 metriä, muut kävivät aika tiheään palkkaamassa omiaan vieressä ja toinen nousikin välillä, mutta Kuru ei häiriintynyt siitä. Väliajalla seuraavaa tehtävää odotellessa treenailtiin itseksemme liikkeestä maahanmenoa, ja Kuru intoutuikin roikkumaan lelussa ihan raivolla, mua vaan nauratti, kun se repi kuin paraskin terrieri.

Seuraavaksi katsottiin perusasentoa ja seuraamista. Kuru tuli kyllä nätisti sivulle kuten yleensäkin, mutta mä käytän suunnilleen joka toinen kerta vartaloapua - huomaamattani. Mä varmaankin taas varmistelen uudessa paikassa, vaikka ei tarttis, Kuru kyllä tuli sivulle ilman sitä vartaloapuakin ihan oikein. Seuraaminen oli myös aika katastrofi, vaikka mä yritin kävellä suorassa, kenotin silti, ja askeleet olivat taas ehkä 20-senttisiä. Huoh. Varmistelun varmistelun varmistelua, eikä se auta mitään. Treenattiin sitten pari pätkää niin, että kävelin suoraan ohjaajaa kohti ja katsoin silmiin, pidin namikäden kohtuullisen alhaalla ja Kuruhan seurasi ihan näppärästi. Mun pitäis vaan oppia kävelemään suorassa myös tuolla! Namikädestäkin toivottavasti joskus päästään eroon, kun Kuru ei sitä apua kuitenkaan läheskään aina kotona tarvitse. Viimeiseksi treenattiin hyppyä. Kuru meni kierroksille ja haukkui ihan vaan jo hypyn näkemisestä. :D Tehtiin kahdella kierroksella pari hyppyä niin, että vetäjä vei patukan esteen taakse ja Kuru näki sen. Patukka oli aika kaukana, joten jouduin nykäisemään Kurua aika ikävästi esteen jälkeen, kun en ehtinyt hihnan kanssa mukaan; ilman hihnaa en uskalla hypyttää, vaikka tällä kertaa meidän ryhmässä oli vain narttuja Kurun lisäksi. Kuru kuitenkin hyppäsi joka kerta yhdellä käskyllä, eikä tarvinnut (ainakaan tietoisia) vartaloapuja. Ihan hyvä, sitten pitäis vaan päästä palaamaan siihen että se ei näe palkkaa. Ja tietty sitä esteen takana odottamista pitäis harjoitella erikseen.

Tiina