torstai, 8. toukokuu 2014

Kevätkuulumisia - Katselmus, treenejä, kisoja, kavereita

Edelleen on ollut niin kiire, ettei ole ehtinyt blogiakaan päivittää viikkoihin. Ei se mitään, pikakelataan vähän. Poikien arkielämä on jatkunut tutuissa merkeissä, lenkkejä, treenejä ja koirakavereita. Maaliskuun lopulla käytiin Haltin kanssa korkkaamassa agilityepikset muistaakseni jossain Hyvinkäällä. Meillä oli mukana tassusta pitelemässä treenikaverit Jenni, Robin ja Meeri, joten oltiin hyvissä käsissä. Meeri ja Hukka vieläpä menivät ja voittivat mölliradan ekoissa epiksissään! Meillä ei mennyt ihan yhtä hienosti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen. Me osallistuttiin kahdelle radalle, mölleihin ja kisaaviin, jälkimmäiseen lähinnä siksi, että päästiin kokeilemaan myös vieraita keppejä vieraassa hallissa. Eka rata meni vallan hienosti koiran osalta, Halti kulki ihan innokkaasti ja ennen kaikkea mä pysyin ohjaussuunnitelmassa - eli ei jäädä hinkkaamaan jos en osaa ohjata, sitten jatketaan vaan. Saatiin ekalla radalla ehkä kolme tai neljä hylkyä, ensimmäinen jossain viidennen esteen tienoilla, mikä kertoo ehkä aika paljon mun osaamisesta. ;)  Koirahan menee just sinne, minne ohjataan. Mä toki myös eksyin radan lopulla, koska onhan se nyt mahdotonta löytää kontaktilta putkelle, vaikka sitä ois kuinka kuivaharjoitellut ilman koiraa. Möllirata taltioitiin videolle: http://www.youtube.com/watch?v=xSN-sU1UfY8&feature=youtu.be 

Kisaavien radalla mä otin tarkoituksella hyllyn ohjaamalla keinun ohi, koska sitä Halti ei vielä osaa, mutta muuten rata meni puhtaasti - tosin lähinnä Haltin ansioilla, mä en nimittäin mitenkään ihmeellisesti oppinut tässä välissä ohjaamaan, vaan Halti korjasi kun mä huutelin esteiden nimiä... Erityisen tyytyväinen olin kuitenkin siihen, että Halti itse hakeutui putkeen kuin nato-ohjus, kun yritin ohjata sitä pitkää tietä keinun ohi - sillä alkaa siis olla putkimotivaatiota! Mainitsemisen arvoista, koska se ei ole ollut mikään putkifanaatikko niin kuin noin 99% muista maailman agilitykoirista. Niin, ja ne kepit, joiden takia koko radalle mentiinkin, sujuivat myös hienosti. Pieni hämmästys kävi Haltin naamalla, kun keppien päässä ei ollutkaan valmiina palkkaa, vaan se tuli multa kädestä, mutta se ei haitannut suoritusta. Jes!

Haltin kanssa päästiin myös uuteen agiryhmään. Kaverin ehdotuksesta mentiin nimittäin hänen vetämälleen koirakerhon alkeiskurssille, jolla on tarkoitus keskittyä koiran motivaatioon ennemmin kuin esteiden opetteluun nopeassa tahdissa. Haltihan osaa kyllä esteet keinua lukuun ottamatta, joten tää tuntui meille oikein sopivalta, kun Haltin kanssa on nyt viime aikoina saanut pohtia lähinnä motivaatio-ongelmia. Ensimmäisten neljän kerran jälkeen tuntuu kyllä siltä, että tää on ollut meille ihan loistava homma. Me ollaan saatu leikkiopetusta, Halti on saanut paljon palkkaa yksinkertaisten tehtävien nopeasta suorittamisesta ja motivaatio on kasvanut ihan merkittävästi. Uskomaton tulos noin lyhyessä ajassa. Neljännellä kerralla meillä oli varaohjaaja, joka ei meinannut uskoa, kun kerroin että ollaan kurssilla koiran motivaatio-ongelmien takia - Halti nimittäin paineli menemään sellaista vauhtia. :) Ja toki ohjaajakin on saanut hyviä neuvoja, se on sitten eri asia, oonko mä onnistunut noudattamaan niitä, oman tekemisen muokkaaminen on tunnetusti vaikeaa. Agitreenaaminen jatkuu ahkerasti, toukokuulle onnistuin buukkaamaan kolmelle viikolle kolmet treenit per viikko, kun satuttiin pääsemään toiseenkin agiryhmään. Nyt siis pitää huolehtia erityisen tarkkaan siitä motivaation säilymisestä.

Pojat ovat päässeet säännölisesti lenkille kaverien kanssa, erityisesti Kurun pojan pikku-Kuuran kanssa ollaan käyty usein lenkillä. Mun iloksi päästiin treffaamaan myös Kurun tytärtä Armia yhtenä kauniina lauantaipäivänä. Armi on enemmän emänsä näköinen (siinä missä Kuura on melkein isänsä kopio), mutta kyllä siitäkin pikkukoirasta aika tuttua ilmettä löytyi, vaikka naama onkin erivärinen. :) Toivottavasti ehditään jatkossakin Armin kanssa lenkille. Sukurakkaita kun ollaan, niin myös Tiin ja Beanan kanssa ollaan lenkkeilty, yhtenä iltana käytiin juoksuttamassa mammojakin Haltialassa. Koirat nauttivat, ja varsinkin Beana oli ihastuttavan onnellisen oloinen! Pojat ovat saaneet myös uuden kaverin, kun Janikalle jäi Nopan pentueesta ihana pieni Lottis emänsä iloksi. Kurun mielestä Lottis on niin ällöttävä, ettei sitä ole olemassa, ja Halti tapansa mukaan oli myös coolisti pikkukoiran kanssa, ja olisi vasta lenkin lopuksi (kun isot koirat olivat jo hihnassa) lämmennyt pennun kanssa leikkimään. Mökilläkin ollaan ehditty käydä jo tänä keväänä, kun pääsiäinen sattui olemaan myöhään ja päästiin nauttimaan oleskelusta ihanassa säässä. Koiratkin pääsivät kunnolla metsälenkkeilemään ja yhtenä päivänä saatiin seuraksi kaima, Viipi- ja Pulu-lapinkoirat. Kurun mielestä Viipi olis ollut ihana, ja kunnon casanovan tavoin se liehitteli Viipiä koko lenkin. Viehättävää... not. 

Kevääseen on kuulunut myös tietysti yksi vuoden kohokohdista eli PLS:n Katselmus, joka tänä vuonna järjestettiin Muuramen Riihivuoressa. Minkälainen paikka se olikaan! Ajattelin lähtiessä, että sellainen tavallinen tylsä hiihtokeskus.. ja se oli kaikkea muuta. Okei, hiihtokeskus toki, mutta aivan tolkuttoman hienoissa maisemissa! Kun viikonlopuksi vielä sattui uskomattoman hieno, aurinkoinen sää, niin puitteet olivat kyllä kunnossa. Me oltiin taas reissussa porukalla, Janika ajoi pikkubussia, johon änkeytyi "vain" kahdeksan ihmistä ja kahdeksan koiraa. Tilaahan olis ollut vielä yhdelle. Matkaan lähdettiin Kirsun nurkilta, jolloin autoon pakattiin Janika, Kirsu ja molempien tyttäret, Marja, minä ja meidän viisi koiraa: Beana, Tiitu, Kuru, Halti ja ihana pikku-Lottis. Seuraavaksi suunnattiin hakemaan Eeva, Ukri ja Lujah, ja vielä viimeiseksi Laura ja Silmu, joka oli kasvanut melkoisesti sitten viime näkemän. Matka Muurameen sujui rattoisasti maisemareitin kautta, koska jotkut meistä nyt eivät vaan muistaneet ihan aina kuunnella navigaattoria. :P Perillä odotti aivan mielettömän hieno mökki, jossa oli kaikki kohdallaan, jopa palju terassilla! (Sen käyttäminen olikin sitten toinen tarina.) Mökillä hengailua helpotti kummasti se, että koiria piti pitää vain kahdessa laumassa, riitti, että Ukri ja Lujah eristettiin muista, loput tulivat hienosti toimeen keskenään. Tosin mun pojilla alkoi pentujen riehuminen kiristää nupissa loppua kohden, mutta ihan asiallisesti ne silti jaksoivat käyttäytyä.

Katselmuslauantai aloitettiin Haltin kanssa möllitokolla, johon olin sen hetken mielijohteesta ilmoittanut heti ilmoittautumisajan alussa. Tarkoitushan oli, että saisin sitten aikaiseksi opettaa sille ne alokasluokan liikkeet.. no, lopputuloksenhan saattaa arvata. :D Enhän mä mitään ollut viitsinyt tehdä. Tai no, olin mä sentään perusasennon sille opettanut, ja harjoitellut vähän paikallamakuuta, luoksepäästävyyttä ja luoksetuloa. Siis todellakin vähän. Luoksepäästävyys meni ihan älyttömän hienosti (etenkin treenimäärän huomioon ottaen), Halti pysyi nätisti istumassa ilman palkkaa, vaikka ihana tuttu tuomari tuli koskemaan. Paikallamakuu sen sijaan ei mennyt ihan niin nappiin, vaikka jäin lähelle. Kuvista tosin näin jälkikäteen, että olin ollut vähän kauempana kuin kuvittelin, hihnanmitan sijaan ehkä kolmessa metrissä. Suoraan kehänauhan takana ajettiin lämpimän aurinkoisesta säästä huolimatta moottorikelkoilla, hiihtokeskuksessa kun oltiin, ja se oli liikaa Haltille. Joskus 15 sekuntia ennen ajan loppua se sitten nousi seisomaan, mutta jäi paikalleen, joten käskin sen uudelleen maahan, uudella käskyllä se sitten pysyi loppuajan maassa. Pysyi niin hyvin, ettei meinannut nousta perusasentoon ennen kuin jollain kolmannella käskyllä.. :P 

Seuraamisissa Halti oli vähän reppana, enkä ihmettele. Ei oo reilua pyytää koiraa tekemään jotain, mitä sille ei ole kunnolla opetettu. Niinpä Halti hiippaili perässä ja näytti surkealta. Hihnaseuraaminen oli vielä ihan ok, mutta vapaana seuraaminen kauheaa laamailua. Osin tähän vaikutti kyllä sääkin, oli tosiaankin kuumaa ja aurinkoista, mutta kenttä oli osin pelkkää sulamisvesilätäkköä. Liikkeestä maahanmeno sujui yllättävän hyvin, sitäkään en nimittäin todellakaan ollut treenannut edes nimeksi. Maahanmenoa ollaan kyllä muuten treenattu joskus, joten Halti osasi kuin osasikin tän - tosin siitä vauhdista ois aika moni muukin osannut.. Sivulle nousemiseen tarvittiin taas joku ylimääräinen käsky. Luoksetulo meni sentään hienosti, sitä ollaan oikeasti jonkun verran harjoiteltukin, puolikas piste taisi lähteä vinosta perusasennosta lopuksi. Tästä lähti Haltinkin vire nousuun, kun se vihdoin tiesi, mitä tehdään. Liikkeestä seisomisen seuraamiseen se lähti yllättävän hyvin, ja törkeän suurella käsiavulla (heittoliike oikealla kädellä) se jopa pysähtyi seisomaan - ja mun ihmetykseksi pysyi seisomassa koko ajan. Tätä ei siis todellakaan ollut harjoiteltu, seisomista erillisenä kyllä, mutta.. no, Halti nyt vaan on nero. ;) Hyppy oli hauska suoritus, Halti kun oli nähnyt tokohypyn ehkä kaksi kertaa elämässään ennen tätä. Se lähti hyppäämään vissiin kolmannella käskyllä ("hyppy! vapaa! hyppy!"), ja kääntyi niin nopeasti, että kerkesi tulla takaisin esteen etupuolelle kiertämällä ennen kuin ehdin edes yrittää pysäyttämistä. Kuvista hoksasin jälkikäteen, että niin - sehän teki vaan just niin kuin agikoiralle on opetettu. Kun esteen jälkeen ei tule ohjeita, ja ohjaaja seisoo paikallaan, niin ohjaajan luoksehan kuuluu tulla. Hieno pieni koira! Nollaava virhehän se tietty tässä lajissa on, mutta hällä väliä, koira teki just niin kuin sille on opetettu. Pisteitä saatiin kolmostuloksen verran, ehkä 128 tai jotain? Joka tapauksessa sain olla tyytyväinen pikkukoiraan, joka teki just sen verran kuin osasi, tai oikeastaan vähän enemmänkin.

Möllitokon jälkeen Haltille oli vielä toinen homma tiedossa, kun Janikan tytär tarvitsi koiran junior handler -kehään. Hienosti meni, Halti käyttäytyi nätisti nuoren ohjaajansa kanssa, vaikka mua vähän huolettikin. Onneksi kehässä ei ollut muita uroksia. ;) Olin toki varmuuden vuoksi kehänlaidalla valmiina, mutta mua ei tosiaankaan tarvittu vaan juniorit olivat kehässä hienosti keskenään. Koska jostain syystä koirat joutuivat odottamaan arviointivuoroa kuumassa, aurinkoisessa kehässä, Halti oli omalla vuorollaan jo aivan sippi, kun oli kehän viimeinen koira. Siitä huolimatta hienolla esiintymisellä Haltin handleri päätyi luokan kolmanneksi! Halti pääsi toki tän jälkeen heti juomaan ja autoon lepäämään. Ilta vietettiin iloisissa merkeissä mökillä, ensin lenkkeillen Silmun ja Tiitun seurassa ja illemmalla saunoen ja paljua lämmittäen. Nimenomaan vain lämmittäen.. Mutta olipa helppoa, kun melkein kaikki koirat pystyivät olemaan nätisti keskenään! 

Sunnuntaina oli molempien poikien vuoro esiintyä omassa ulkomuotokehässään. Urosten kehät olivat samaan aikaan ja Kuru esiintyi AVO2-uroksissa ja Halti AVO1-uroksissa, luokat olivat käytännössä samankokoiset ja molemmat keskellä luokkaansa, joten tiesin että poikien esiintyminen menee päällekkäin. Niinpä mun luottohandleri Marja esitti Haltin. Ja tasan päällekkäinhän se sitten tosiaan taas meni - kun olin itse Kurun kanssa yksilöarvostelussa kehässä, katselin Marjaa viereisessä kehässä Haltin yksilöarvostelussa. :D Onneksi on avuliaita, osaavia kavereita! Kurun kehässä oli melkoista rähinää, mutta tästä huolimatta Kuru pysyi itse ihan tyynenä ja hiljaisena. Täytyy olla aika äärettömän tyytyväinen sen kehittymiseen, nuorena poikana se olis kyllä lähtenyt siihen rähjäämiseen ihan mielellään mukaan. Koko ryhmän juostessa kehää ympäri se pystyi keskittymään nätisti, vaikka ympärillä rähinöitiinkin. Yksilöarvostelussa se oli vähän nuutunut, kun oli todellakin kuumaa ja aurinkoista, mutta esiintyi kuitenkin nätisti. Tuomari totesi Kurua kopeloidessaan, että se oli kehän toinen koira, joka ei ollut läski... ja niitä koiria oli kuitenkin ennen Kurua aika monta. Kuru sai ihan mukavan arvostelun, mutta loppukehään ei tullut pääsyä, vaikka aika pitkälle pudotuspeleissä oltiinkin mukana. Päivittelen arvostelun tähän myöhemmin. 

Koska Kurun kehä loppui ennen Haltin kehää, ehdin itse viedä Haltin kokoomakehään, josta valkkailtiin loppukehään menijät. Marja varoittikin, että Halti on aika väsynyt ja kierroksilla, ja pojille tulikin pieni rähinä, kun tulin Kurun kanssa Haltin luo. Se katkesi onneksi heti mun karjaisuun, ja vein sitten Haltin kehään. Se oli tosiaan selvästi kierroksilla, ja tunsin hihnassa, kun se muiden ohi omalle paikalleen ravatessaan murisi hiljaa.. se oli niin epätyypillistä käytöstä Haltille, että totesin parhaaksi ottaa kaikki keinot käyttöön ja syötin sille kehässä tolkuttoman määrän ruokaa. Pojat siis ovat taas olleet pari viikkoa taskuruokinnalla, joten mulla oli molempien koirien ruoka treeniliivin taskussa, ja syötin sen sitten hiljaksiin kehässä Haltille. Kummasti se rauhoittuikin sitten, kun ruokaa tuli nätistä käytöksestä. :) Ei se siinä paikalla seistessään siis mitään yrittänytkään, mutta oli vähän levottoman oloinen ja väsynyt. Lopputuloksena kuitenkin meidät valittiin viimeisenä mukaan loppukehään! Tarkoitushan oli tänäkin vuonna valita loppukehään viisi erityyppistä koiraa, ja Halti on, noh, ainakin erityyppinen. Nättihän se on kuin mikä, mutta ei ehkä maailman urosmaisin. Halti sai tosi nätin arvostelun, ja päivittelen senkin tähän myöhemmin. 

Jotta pojilla ei vaan aika ehtisi käydä pitkäksi, niin käytiin Kurun kanssa vappupäivän ratoksi virallisessa tokokokeessa. Meidän oma tokoseura järjesti kokeen, joten oli tuttu kenttä ja tuttu liikkuri, mikä helpottikin mun jännitystä. Tai siis jännitinhän mä taas itseni tärviölle, mutta säilytin sentään jotenkin toimintakyvyn. Sääkin oli meille sopiva, siis "normaali vappusää", ehkä +5 astetta ja räntää alkoi sataa kokeen puolivälissä. Mutta Kurulle viileä ilma tekee hyvää! Koe alkoi normaaliin malliin paikallamakuulla, avoimessa luokassa oli viisi koiraa ja me oltiin suoritusvuorossa toisina. Reunan puolella Kurun vieressä makasi tervunarttu, toisella puolella espanjanvesikoiranarttu. Mua jännitti piilossa ollessa ihan älyttömästi, mutta onneksi jännitti muitakin.. kaikki meni kuitenkin rauhallisesti, toisessa reunassa ollut issikka oli noussut heti alussa istumaan, mutta kaikki pysyivät nätisti paikoillaan alusta loppuun. Kuru pysyi paikoillaan vähän liiankin kanssa - ei siis noussut käskystä sivulle. Tyyppivika, itsepä oon palkannut melkein aina maasta, jotta se ei ennakoisi. No, ei tosiaan ennakoinut! Meillä oli just sopivasti aikaa paikallamakuun jälkeen pieneen virittelyyn, kun tervunarttu teki yksilöliikkeet ennen meitä. Kuru oli ensin vähän aikaa häkissä, ja viimeisen liikkeen aikana leikitin vähän Kurua. 

Yksilöliikkeet tehtiin vähän sekoitetussa järjestyksessä, joten aloitettiin noudolla. Mä arvasin, että Kuru on sen verran korkeassa vireessä, että sieltä se tyyppivikana tässä liikkeessä oleva haukku tulee, ja tulihan se. Mutta ei haitannut, koska se teki niin hienon noudon!  Kuru siis haukahti pari kertaa turhautumistaan ennen kuin ehti tarttua kapulaan, mutta sen jälkeen palautti hienosti. Kerran aiemmin oon jo kouluttanut sen intohaukun tosta pois, mutta sitten treenitauon ja eräiden muiden asioiden seurauksena toi haukku on palannut, enkä ruvennut sitä ennen koetta hinkkaamaan pois, ettei käy huonosti koko noudon. Tuomarikin totesi, että oli hieno nouto, kunhan sais ilman äänitehosteita. Noudon jälkeen tehtiin kaukot, ja mua pelotti, että Kuru olis ylivireessä innostavan liikkeen jälkeen, ja roiskisi vaan menemään onnessaan. Turhaan epäilin, koska se teki ihan älyttömän siistit kaukot. :) Kunhan olin itse ensin päässyt pienen jäätymisen yli, musta tuntui noudon jälkeen etten yhtään kuullut liikkurin ohjeita enkä pystynyt keskittymään, joten oli pakko ottaa pikku nollaustauko ennen kuin olin valmis liikkeeseen. Se näköjään kannatti - jännitys väheni sen verran että pystyin ohjaamaan, ja Kuru teki niin hienosti! Ja tän liikkeen mä vielä onnistuin rikkomaan joskus pari viikkoa sitten, se ei noussut ollenkaan, mutta nyt teki kaiken hienosti ekalla käskyllä, innokkaasti, mutta pysyi kuitenkin nätisti paikallaan. Olin aivan supertyytyväinen tähän.

Loput liikkeet tehtiinkin normaalissa järjestyksessä. Seuraaminen oli muuten tosi hienoa, tuomarikin kehui, mutta ihan lopussa just ennen täyskäännöstä Kurulle tuli joku ajatushärö ja se jäi tuijottelemaan kehän viereen, siellä tais olla kettuterrieriuros. Annoin uuden seuraamiskäskyn ja tuli sitten perusasentoon. Maahanmenossa tuli pistemenetys siitä, kun Kuru haukahti seuraamisen alussa into/turhautumishaukahduksen, mutta tää ei haittaa ollenkaan. Se oli vaan niin hyvällä fiiliksellä mukana ja tsemppasi hienosti. Ja se luoksetulo.. :D Eihän se mitään pysähtynyt! Tätä on harjoiteltu kokonaisena liikkeenä verrattain vähän, joten ei se ollut mikään ihmekään. Kuru lähti käskystä sataa ja tuhatta tulemaan luokse, vähän hidasti kun annoin käsimerkin ja näytti lähinnä hämmästyneeltä, mutta tuli sitten loppumatkan suoraan luokse hitaammalla tahdilla. Seisomisessa oli alussa vähän nihkeää seuraamista, pysähtyi käsittääkseni ihan ok, mutta liikkuri käskytti "palaa koiran viereen" ja just kun olin kävelemässä Kurun ohi mennäkseni sen taakse niin kuin pitää, liikkuri lisäsi "taakse" ja Kuru kääntyi vähän mun mukaan, joten pieni pistemenetys tuli siitäkin. 

Hyppyyn olin kanssa tosi tyytyväinen, kun paluuhypyn kanssa oli ollut viime aikoina vähän ongelmia, kun sitä on harjoiteltu hyppyesteen puuttuessa aika vähän. Treenatessa Kuru vieläpä onnistui kerran paluuhypyssä kaatamaan esteen, joten oltiin otettu vain sitten korjaussarjaa jossa vahvistettiin paluuhyppyyn intoa, ja se näköjään toimi. Puolen pisteen menetys tuli siitä, että Kuru ehti vähän liikkua ennen kuin annoin istu-käskyn, tää oli ihan täysin mun omaa vikaa, vaikka tiesin ettei liikkuri käskytä tässä kohtaa, niin jäin jotenkin odottelemaan ja hidastelemaan. Kokonaisvaikutuksesta lähti yksi piste, kun Kuru haukahteli liikkeiden välillä  ja parissa liikkeessä, muuten tuomari totesi, että tosi kivannäköistä yhteistyötä. Jee! Hieno pieni koira! Tällä suorituksella saatiin yhteensä 168 pistettä ja sijoitus 2. Pisteet siis tässä: 

Paikalla makaaminen 8 
Seuraaminen taluttimetta 9 
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9 
Luoksetulo 5 
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 
Noutaminen 9 
Kauko-ohjaus 10 
Estehyppy 9,5 
Kokonaisvaikutus 9 
 

Koevideotkin ovat youtubessa, paikallamakuu: https://www.youtube.com/watch?v=LK-kyIXMij4 ja yksilöliikkeet: https://www.youtube.com/watch?v=Ru4wUm-93sg

Toukokuu jatkuu kiireisenä, ekalla kolmella viikolla meillä on neljät treenit viikossa. Hyvin järjestetty taas. :P Onneksi ahneilla koirilla riittää into tienata nameja, kun pidetään treenit tarpeeksi lyhyinä ja hauskoina. Vielä jatkuvat myös mun ohjaaman jatkopenturyhmän tokotreenit, katsotaan, mihin saakka tänä keväänä päästään.

Tiina 

tiistai, 11. maaliskuu 2014

Alkuvuoden kuulumiset

Melkoisesti on kulunut aikaa edellisestä päivityksestä, joten yritetäänpä kirjata edes jotain viiimeisen muutaman kuukauden ajalta. Vuodenvaihde meni kotona - ikävä kyllä, koska meidän nurkilla räjäyteltiin raketteja ihan estotta siitä lähtien, kun niitä rupesi kaupasta saamaan. Haltin reagointi oli selvästi pahempaa kuin viime vuonna, kuultuaan tarpeeksi monta paukkua peräkkäin se laittoin hännän koipien väliin ja kiskoi kotiin, minkä jälkeen se reagoi yksittäisiinkin kaukaisiin pamahduksiin voimakkaasti. Uudenvuodenyö vietettiin tietysti sisällä, ja kotona se oli onneksi ihan rauhassa. Testattiin Thundershirtiä, josta ei valitettavasti tuntunut olevan ulkona apua, mutta sisällä Halti oli sen kanssa rauhassa - tosin niin se oli ilmankin. Koska sen pelko voimistui noin nopeasti, totesin, että tarttis varmaan tehdä jotain, ja varasin yksityistunnin kouluttajalta, jota kaveri suositteli. Niinpä me ollaan alettu siedätyspuuhiin Hui kauhistus -cd:n avulla, ja harjoitellaan myös muuten kovien äänien sietoa hieman bang gamen tyyppisen leikin avulla. Tosin jälkimmäinen on jäänyt tekemättä - otetaanpa nyt repertuaariin. Levyä ollaan kyllä kuunneltu, mutta mä olen todella arka etenemään sen kanssa, jotta en vahingossakaan tule pahentaneeksi pelkoa. No, tulee ainakin pitkää siedätystä. Niin kauan kuin ei edetä liian nopeasti, siitä ei voi haittaakaan olla. Rakennustyömaan räjähdyksiä tai muita paukkeita Halti ei onneksi ainakaan vielä pelkää. Hyvä niin, koska noita isoja työmaita on todella paljon meidän kotinurkilla. 

Tammikuussa Kuru sai omituisen kipu(?)kohtauksen yhtenä iltana. Se oli aamulenkilläkin jo omituisen vaisu, sen sai käskeä lähtemään lenkille ja se hiippaili suurimman osan lenkistä mun takana, pörhisteli kuitenkin vastaantulijoille normaalisti. Illalla kotiin tullessa se ei sitten tullutkaan ovelle vastaan, koska sen oli vaikea nousta ylös. Luonnollisesti säikähdin ihan järkyttävästi ja lähdettiin heti Kurun kanssa Viikkiin päivystykseen. Kuru pääsi kyllä suurella vaivalla ylös kotona, ja jopa käveli itse autolle n. 100 metriä, mutta sisällä liikkuminen oli hankalaa ja vielä päivystyksessä odotellessa se istui meidän mielestä omituisen näköisesti eikä käyttänyt takapäätään normaalisti. Päivystyksessä sen tutki ensin kuonosta hännänpäähän kandi, sitten valmis eläinlääkäri. Kumpikaan ei löytänyt koirasta yhtään mitään vikaa, mutta Kuru aristi vähän lonkkien päältä painelua. Koska lonkat oli kuitenkin juuri pari kuukautta sitten uusintakuvattu ja olivat silloin puhtaat, niin uudelleen ei lähdetty kuvaamaan. Selkä tunnusteltiin huolella, koivet taivuteltiin, eläinlääkäri mittasi kuumeen ja tunnusteli eturauhasen (jota itse epäilin syyksi..), mutta mitään ei löytynyt. Mahan tunnustelu oli ainoa, joka jäi tekemättä, koska Kuru jännitti tunnustelua niin kovasti, että mahan tunnustelu oli mahdotonta lihasjännityksen takia. Kuru sai kipulääkettä heti päivystyksessä, ja jo kotiin päästyä se oli ihan normaali. Pari päivää annettiin kipulääkettä ja pidettiin levossa, mutta Kuru oli koko ajan ihan normaali. Arvoitukseksi siis jäi, mikä sitä vaivasi, mutta jostainhan sen täytyi olla kipeä, kun kipulääke kerran auttoi. Itse veikkaan mahakipua, Kurulla oli ollut aiemmin samalla viikolla maha vähän löysällä (muttei ripulilla kuitenkaan), olisko sitten äitynyt sinä iltana niin pahaksi. Onneksi se ei ole uusinut tuon jälkeen.

Kuru kävi myös muutama viikko sitten fyssarilla, kun halusin tsekata, ettei kyse ollut mistään ontumavaivasta, ja tulihan se muutenkin tarpeeseen. Käytiin tällä kertaa uudella fyssarilla Käpylässä, ja Kuruhan tykkäsi kuin hullu puurosta. Tykkäähän se ihmisistä muutenkin, mutta pistää usein uudelle hierojalle tai fyssarille hanttiin. Tällä kertaa Kuru antoi kuitenkin käsitellä jopa takajalkoja todella hyvin, pani hanttiin vasta pitkien venytysten jälkeen ja silloinkin vain lyhyen aikaa ja vähän. Fyssari sai jopa tutkia sitä varvasta, jonka koukistajajänne on katkennut jo silloin nuorena. Fyssari ei löytänyt Kurusta muuta vikaa kuin kireät takareidet, ja pienempiä jumeja selästä. Jännästi Kurun takajalat kuitenkin taas suoristuivat pihtiasennosta ja töpöttäväksi muuttunut takaliike piteni normaaliksi, kun käsiteltiin koira kuntoon. :) Varattiin jo valmiiksi seuraava aika Katselmusta edeltävälle viikolle, dopingit kuntoon nääs. 

Haltilla on onneksi ollut kaikki kunnossa. Agitreeneissä ollaan käyty ahkerasti, ollaan tehty jonkin verran vauhti- ja motivaatiotreeniä, ja se on myös kantanut hedelmää. Välillä tosin ollaan edelleen sorruttu sykeröiden suhertamiseen, mutta täytyy nyt muistaa jatkossakin keskittyä enemmän siihen vauhtiin ja intoon. Keppejä ollaan saatu treenattua parempaan kuntoon myös, etupalkalla (ja ohjaajan ollessa hiljaa!) se jo pujottelee taas vauhdikkaasti ilman ohjureita. Ollaan siis samassa pisteessä kuin viime keväänäkin, se viimekesäinen keppien hajoaminen on siis vihdoin paikattu.. Viime treeneissä sain jopa edistyttyä sen verran, että Haltin etupalkka oli vasta mutkaputken päässä keppien jälkeen, ja siitä huolimatta Halti onnistui pujottelussa. Ekalla kerralla tuli kyllä tokavikasta välistä ulos, mutta ei paineistunut korjaamisesta, vaan teki sitten seuraavalla kerralla vauhdilla ja oikein. :) 

Lisäksi oon mennyt lupaamaan, että meen Kurun kanssa avoimen luokan tokokokeeseen toukokuussa, ja Haltin kanssa tänä vuonna alokasluokkaan. Jälkimmäinen piti luvata, että sain kaverin lupaamaan että vie oman koiransa myös alokkaaseen. :P No, Haltihan osaa tällä hetkellä melkein tulla sivulle ilman käsiapua ja mennä maahan. Treenaamista ois siis vähän tehtävänä.. ollaan me onneksi myös paikallamakuun alkeita hiukan tehty, mutta välimatkaa en oo vielä lisännyt liikkeeseen juuri ollenkaan. Ilmoitin Haltin kuitenkin hetken mielijohteesta myös Katselmuksen möllitokoon, joten jos tässä vaikka tulis treenattua vähän ahkerammin ennen sitä! Kurun avoimen liikkeet alkavat olla ihan hyvällä mallilla, tosin luoksetulon pysäytystä en oo uskaltanut kovin montaa kertaa kokeilla kokonaisena liikkeenä, koska se on niin älyttömän hyvä ennakoimaan.. kaukot alkavat pysyä jo kasassa, paitsi että korkeassa vireessä sain edelleen sen saman virheen esiin just viime viikolla, mutta pääsääntöisesti se on ihan ok. Hyppyä ollaan tehty joskus viime vuoden puolella viimeksi, mutta silloin siinä ei ollut ongelmaa, ja seisomisessakin se tuntuu jo pysyvän paikallaan, vaikka kävelen taakse enkä viereen. 

Haltin kanssa käväistiin myös hieman spontaanisti poropaimennustapahtumassa turistireissulla viime viikonloppuna. Poropaimennus oli tänä vuonna Rovaniemellä, ja kun agitreenikaveri kysyi edellisenä viikonloppuna, ollaanko menossa ja todettiin molemmat että jää väliin kun ei ole oikein reissuseuraa.. niin siitä se sitten lähti. Testi oli tänä vuonna uusittu, ja olihan se mielenkiintoista katsottavaa. Perjantaina ja sunnuntaina oli eri tuomarit, ja testin suorituskin näytti vähän erilaiselta. Hyvä kuitenkin, että puuha näytti nyt paljon turvallisemmalta sekä poroille että koirille - ei hallitsematonta laukottamista. Lauantaina nähtiin taas astetta taitavampia koiria kutsukilpailussa, johon osallistui työkoiria ja aikaisempien vuosien kisamenestyjiä. Hieman huvitusta aiheutti kyllä se, että porot karkasivat isosta aidasta ennen kisan alkua, ja milläpä ne haettiin... no moottorikelkalla (ja lopulta kisajärjestäjän koiralla pitkän ajan päästä), vaikka paikalla olis tosiaan ollut niitä työkoiriakin. :P Joka tapauksessa hieno reissu, paljon hienoja koiria ja niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja. Ja Haltillakin meni mökkikavereiden kanssa pääsääntöisesti tosi hienosti - se jopa lenkkeili irti kaverin nartun kanssa niin, että toinen uros oli kiinni. Kerran tuli sanomista, kun olivat samalla hajulla tms. ja kaverin uros totesi Haltille olevansa herra ylipäällikkö, josta Halti ei sitten ollut ihan samaa mieltä.. mutta se meni onneksi vain pienellä rähinällä ohi, ja jatkossa me ihmiset sitten oltiin tarkempia, eikä rähinöitä enää sattunut. 

Muuten ollaan elelty ihan tavallista elämää, ollaan lenkkeilty kavereiden kanssa ja köllötelty kotona normaaliin tahtiin. Ensi kuussa on taas Katselmus, sitä reissua tässä innolla odotellaan! 

Tiina 

torstai, 28. marraskuu 2013

Haltin luonnetesti 24.11.2013

Halti käväisi tosiaan sunnuntaina luonnetestissä, ja pääsi kyllä yllättämään positiivisesti. Olen mä aina tykännyt sen luonteesta, se on todella kiva ja helppo koira, mutta ajattelin sen olevan aika paljon nössykämpi. Mutta aika paljon arkielämässä vaikuttaa se, että "isoveli valvoo", eli Kuru on sen verran vahva auktoriteetti sen elämässä. Kun sai mennä yksin, niin esiin tulikin ihan vahvasti omilla tassuillaan seisova pikkutyyppi. 

Tällaiset pisteet tuomarit (Lea Haanpää ja Tarja Matsuoi) antoivat Haltille:

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma
Yhteensä siis +155

Kuten todettu, en tosiaan osannut oikein arvellakaan, mitä Halti testissä tekee. Ehdottomasti isoin ylläri oli tosiaankin tuo laukausvarmuus. Myös taisteluhalu yllätti - Halti kun ei oo lähellekään yhtä innokas taisteluleikkien leikkijä kuin Kuru (jonka taisteluhalu on myös arvioitu +2:n arvoiseksi). Kyllä Haltikin vähän leikki testissä, mutta taisteluhalua näkyi ilmeisesti myös muualla testin aikana. Mä annoin ihan tarkoituksella Haltille "vapaat tassut" jo meidän tullessa testialueelle - se siis sai vetää esim. meidät sisään kutsuneen Petran luokse ihan vapaasti ja hyppiä vasten tervehtimään, samoin kuin mikrosirun tarkastanutta Anua se sai vapaasti tervehtiä omaan riehakkaaseen mutta kuitenkin somaan tapaansa. (Sen vasten hyppiminen on aika nättiä verrattuna vaikkapa Kurun tekemisiin - en oo koskaan saanut mustelmia Haltin yli-innokkuudesta, mutta Kurun vasten hyppimisestä on aina näkyvät seuraukset. :D) Niinpä Halti sai jo heti alkuun ajatuksen, että nyt saa tehdä omia ratkaisuja, niin kuin pitikin. 

Tuomareitakin se siis tervehti luonnollisesti omaan tyyliinsä häntä heiluen, korvat länässä, onnellisena, kun on ihmisiä, ihanaa! Ja hyppi varmaan taas vasten.. Alkuhaastattelussa kerroin mm. Haltin rakettikammosta ja siihen johtaneesta tilanteesta, josta molemmat tuomarit naurahtivat, että koirasta saa helpomminkin rakettipelkoisen. Niinpä.. Haltilla oli ihan omat puuhat menossa kun me keskusteltiin, se loikki mua vasten ja jopa haukkui. Siis se mun hiljainen ja rauhallinen koira.. Kun tuomari rupesi leikittämään Haltia, se lähti ihan hyvin saalistamaan keppiä ja jopa tarttui siihen. Kaikista liikuttavinta kuitenkin oli, että kun se oli muutaman kerran saalistanut kepin itselleen (ei se siitä taistellut, joten tuomari antoi sen voittaa kepin heti), se tuli tarjoamaan sitä mulle hyppäämällä vasten, "nyt leikitään!". Maailman somin pikkukoira! Kepin jälkeen tuomari leikitti sitä pehmeämmällä rengaslelulla, jossa Halti vähän roikkuikin - hurjilla äänitehosteilla. Tuomari naureskeli, että on se yhdellä hampaalla kiinni, kun Halti tapansa mukaan otti vaan sievästi etuhampailla ja repiessä lelu jäi vain yhden kulmahampaan taakse. Ei oo ihan isoveikan tasoista koko suun otetta. ;) 

Kelkalla Halti yllätti olemalla tosiaan aika reipas. Se lähti alkuun  mun eteen pöhisemään kelkalle ja kun kelkka tuli lähemmäs ja rupesi pelottamaan, sinkosi jonnekin mun taakse ja sivulle rähisemään. Ja kiskoi ihan kunnolla hihnaa, että on se jotain kevätjuhlaliikkeitä siellä ilmeisesti tehnyt. Ihan hihnan päästä se jäi katsomaan kelkkaa kun se pysähtyi, mutta kun mä käännyin kelkkaa kohti, se tuli sitten itse katsomaan ja toteamaan sen vaarattomaksi. Ja olis halunnut leikkiä kelkan pipolla ja perässä tulevalla kanisterilla. En tiedä miten se reagoi kelkkaan kun käveltiin ohi, keskityin vaan katsomaan itse eteenpäin. Puolustushalun kanssa kävi niin kuin arvasinkin, Haltin kanssa ei kannata lähteä nakkikiskajonoon uhoamaan. :P Tuomari hyökkäsi, Halti seisoskeli mun edessä ja katseli, että mitä ihmettä toi nainen oikein tekee, ai sillä on tommonen risu, voisin vähän leikkiä sillä risulla.. ja jäi tuomarin kanssa ihan onnellisena, kun täti rapsuttaa. Ja tuli kovaa luokse niin kuin aina, mamman mussukka. 

Haalarille Halti taisi sanoa jonkun ruman sanan singotessaan, mutta väistö oli musta ihan järkevä. Haalarin ohi kävelystä en juuri muista muuta kuin sen, että Halti olis halunnut kovasti käydä moikkaamassa haalarin vetäjän ja tynnyrinpyörittäjän. Tynnyriltäkään mulla ei oo oikein muistikuvaa, se ei tainnut olla Haltille mitenkään paha juttu? Ei se ainakaan mitään suurta väistöliikettä tehnyt kun ei kiskaissut narua. Pienellä houkuttelulla se tuli tsekkaamaan tynnyrinkin ihan vaarattomaksi - ja ois leikkinyt silläkin. Pimeässä huoneessa se toimi käsittääkseni ihan järkevästi, mulla on tosin itsellä niin huono hämäränäkö etten nähnyt sitä koko aikaa. Istuin huoneen nurkassa, se kävi kiertämässä huoneessa olevan parisängyn ja meni siis alle puolen metrin päästä mun edestä - muttei huomannut, tai tullut ainakaan moikkaamaan. Se kierteli huoneissa ihan rauhassa ja kävi tsekkailemassa kaikki paikat, mun nähdäkseni sillä ei ollut mitään hätää siellä. Aikansa kierreltyään se tuli sitten tökkäämään mua nenällä ja kehuin - ja se pisti nenän maahan ja rupesi nuolemaan lattiasta jotain hajua. :P Tuomaritkin nauroivat, ettei sillä ollut mitään hätää mun luokse, se ei edes häntäänsä heilauttanut, kun kehuin.. Sillä oli siellä ihan omat hommat kesken. Mutta ei sitä pimeä tai pressu lattialla häirinnyt. 

Terävyyskokeessa jätin sen seinään ja lähdin itse nurkan taakse katsomaan muiden ilmeistä, miten käy. Ihan hiljaista oli, ja toista tuomaria nauratti - Halti oli kuulemma päästänyt hyökkääjän noin puoliväliin matkaa ennen kuin oli huomannut koko tyyppiä (oli haistellut jotain hajuja siinä) ja sen jälkeen ollut sitä mieltä, että ihmiset ovat kivoja eikä ollut uskonut, että joku voisi tehdä pienelle koiralle pahaa. Kun tuomari oli tullut ihan lähelle, se oli vaan laittanut silmät kiinni ja todennut, että lyö sitten, jos kerran on pakko. Se on kyllä ihan ylikiltti pieni eläin. Laukauksia mä tosiaan jännäsin etukäteen sen rakettipelon takia. Mutta ilmeisesti se ei ollut juurikaan reagoinut, itse en taas katsonut koiraa kun kiellettiin, mutta sen verran ymmärsin palautteesta, että Halti oli paukut kuullut, mutta ei pelännyt. Hyvä niin. Jälkikäteen kuulin katsojalta, että Halti oli tosiaan ottanut paukut ihan coolisti, "yksi päivän parhaista". Mutta luonnetesti ei tosiaan kerro koko totuutta koiran ääniherkkyydestä. Yllätys sinänsä, että se ei reagoinut rämisevään tynnyriinkään sen enempää, mutta ei se kyllä rakettien ja ukkosten lisäksi muihin ääniin olekaan arjessa reagoinut. Saa nähdä, mihin suuntaan toi ääniherkkyys menee. 

Ei se sitten mennyt testissä rikki, tosiaankaan! Tää vain kertoi mulle, että en tunne koiraani - :D - minkä tiesinkin etukäteen. Se on kohdannut niin vähän asioita yksin, että vaikea oli tietää, mitä se noista sanoo. Mutta kyllä sillä on sen verran palikat kohdillaan päässä, ettei sitä mikään järkyttänyt. Mun kiltti ja rauhallinen pikkukoira, joka ei koskaan vedä hihnassa tai hauku, meni iloisesti haukkuen häntä pystyssä hihnassa vetäen haasteesta toiseen. Ja näytti siltä, ettei saanut vielä Linnanmäestä tarpeekseen. Sillä lailla! Joku mulle totesikin, että tätä lisää Haltille. Niinpä, kyllä se ansaitsee päästä tekemään juttuja ihan itsekseen useamminkin kuin kerran viikossa agitreeneihin. Loppupalautteessa tuomarit totesivat, että "tää on niin salakavala, ettei mekään huomattu sitä". :D Totesivat siis Haltin olevan niin läpeensä ystävällinen, ettei se voi kuvitella, että ihminen olisi paha. Kauhean kiltti ja mukava koira kaikin puolin, ja katsojiakin nauratti sen onnellinen elämänasenne ja iloinen suhtautuminen ihan kaikkeen. Ei se pieni mammanmussukka pienestä hätkähtänyt. Onneksi testistä on video jossain vaiheessa tulossa, niin näkee sitten kaiken sen, mikä jäi nyt itseltä havainnoimatta.

Tiina

perjantai, 22. marraskuu 2013

Perusjuttuja jännää viikonloppua odotellessa

Pojat ovat viettäneet taas ihan normaalia viikkoa, lauantaina käytiin totuttuun tapaan Haltin agitreeneissä ja kavereitakin on viikolla ehditty nähdä, pimeydestä huolimatta. Kurun toipuminen hammaslääkärireissusta on mennyt hyvin, lääkkeen antamisessa ei ollut mitään ongelmia. Se sai siis nestemäistä kipulääkettä, joka meni niin ruuan seassa kuin ruiskulla suoraan suuhun annosteltuna mainiosti alas. Nyt lääkityskin on jo loppunut, mutta vielä annan Kurulle varmuuden vuoksi märkäruokaa, koska kahteen viikkoon ei saanut syöttää mitään kovaa. Siispä en anna edes nappuloita, otetaan mieluummin varman päälle. Suu ei ole näyttänyt Kurua vaivaavan, mutta kun ajeltuun kohtaan jalassa alkoi kasvaa karva takaisin, sitä piti Kurun mielestä nuolla. Ja nuolla, ja nuolla. Ihan punaiseksihan se sai sen nuoltua, mutta onneksi Kirsu tuli jälleen apuun ja saatiin kauluri ikuisuuslainaan meille. Kummasti on auttanut siihen koipeen.. tosin nää litimärät säät varmaan hidastavat sen paranemista. 

Haltin agitreenit menivät ihan näppärästi, tosin alkuun Halti tuli kepeiltä pois aina tokavikasta välistä ja näytti hämmentyneeltä. Kun useammallakaan toistolla ei saatu vikaa väliä onnistumaan, laitettiin taas vikaan väliin yksi ohjuri. Ja sitten saatiinkin onnistuneet suoritukset, joista megapalkka. Välissä tehtiin myös radanpätkää. Tällä kertaa päätettiin tehdä vain kuusi ekaa estettä (seitsemäs olisi ollut kepit), koska loppupuoli radasta oli melkoista kääntöä ja vääntöä muutamalla esteellä. Siispä ilon kautta, ja tehtiin Haltin kanssa nopeaa ja hauskaa pätkää. Kaiken hyvän lisäksi se vielä loppui putkeen, joten loppupalkasta Halti sai vahvistusta sille, että putkeen kannattaa mennä täysiä. :) Sitten tehtiin taas kepit - ja mä uuno onnistuin jotenkin sohlaamaan ohjurin vikaan väliin väärinpäin. D'oh..... ja Halti-parka vieläpä yritti mennä siitä oikeinpäin. Voi perjantai... enkä ees tajunnut heti, että oli kyse mun virheestä, vaan luulin, että Halti oli mun huomaamatta tullut jostain välistä ohi tms. No, homma korjattiin ja Halti pujotteli nätisti oikein, mutta kyllä otti päähän, että piti tossa itse mokata. Tehtiin vielä loppuun vauhdikkaasti se sama radanpätkä, niin Haltille jäi varmasti treenistä hyvä mieli.

Tiistaina käväistiin mammojen kanssa taas mummolenkillä Pakilan (tai ehkä oikeammin Ogelin) maastoissa. En lakkaa ihastelemasta Beanaa - se on vain niin käsittämättömän iloisen oloinen mummeli nykyään. Ehkä se on jotain vanhuudenhöpsähtämistä, mutta olkoon - se on sitä taatusti vain hyvällä tavalla. Ihana mummo. Ja ihana mummo on Tiitukin, jolle Kuru näköjään nykyisin alistuu joka kerta. Ja joka kiljuu innosta, kun tuttu auto ajaa pihaan. Aika kivaa olla niin odotettu! Heti perään keskiviikkona nähtiin myös Kuura, jonka kanssa käytiin totuttuun tapaan hihnalenkillä Haltialassa. On kyllä kiva nähdä, kuinka pojat pystyvät rauhoittumaan toistensa seurassa nätisti - Kurukaan ei vaivaudu edes antamaan kurinpalautusta, vaikka Kuura ajautuisikin vahingossa lähelle. Ja Kuurasta on selkeästi tullut äijämäisemmän näköinen, ja karvaahan sillä on aina ollut varmaan tuplasti isäänsä nähden. :D 

Nyt on vuorossa vähän ylimääräistä jännitystä, kun viikonloppuna on Haltin vuoro käydä luonnetestissä. Lauantaina mä olen itse apukäsinä testeissä, joten Haltin vuoro koittaa vasta sunnuntaiaamuna. Ihan kiva, että ehdin lauantaina nähdä, miten homma toimii tällä radalla, aiemmin olen käynyt vain yhdellä toisella radalla seuraamassa testejä. Ja mielenkiintoista nähdä kymmenen koiran testit, niitä on aina jännä seurata. Pitää vaan muistaa riittävä vaatetus, niin ei tartte palella. Vähän kyllä jänskättää Haltin testi.. en tiedä, onko se liian vässykkä testattavaksi. Se on semmoinen kiltti pieni mussukka - entä jos se menee rikki? Ja kun mä tiedän jo valmiiksi, että se ei kestä paukkuja, niin oonkohan mä liian epäreilu pistäessäni sen testiin, kun siellä ne paukut tulevat vielä sen kaiken kuormituksen päälle.. ääh. 

On todella hankala arvioida, miten Halti reagoi testissä. Se on aina ollut sellainen, että kysyy multa ensin ohjeet, tai ainakin katsoo, mitä Kuru tekee. Yleensä ensimmäistä. Mutta toisaalta siitä on löytynyt hämmästyttävää itsenäisyyttä esim. poropaimennustestissä (joo, todella... ei tarvinnut kuunnella ohjeita, vaikka niitä yritettiin karjua. :P ) ja joskus agikentälläkin. Aika vähän tulee nykyään lenkitettyä koiria erikseen, joten Haltilla ei oikeastaan ole ollutkaan niitä tilaisuuksia ratkaista asioita itse. Onneksi me ollaan sentään käyty agitreeneissä säännöllisesti, siellä se on saanut toteuttaa itseään ilman Kurua, mutta toisaalta, aika tarkkaan mun ohjeillahan sielläkin mennään. 

Mitä se sanoo kelkalle? Käsittämättömän vaikea sanoa. Se ei yleensä elämässä oo mitenkään ääritarkkaavaisena havainnoimassa mitään outoja juttuja - sillähän on kaverina erittäin vilkas Kuru, joka kyllä kertoo ennen muita, jos maailmassa on joku vikana. No, jos Halti ei siitä kelkasta pahasti järkyty, niin voisin kuvitella, että se käy aika nopeasti tsekkaamassa itsenäisesti kelkan, niin se ainakin arkielämässä tekee vähän oudoille jutuille. Mutta ne ovat kyllä niin eri kaliiberia kuin kelkka, että vaikealta tuntuu ennustaminen. Ja puolustushalun testaus.. jaa-a, ei se oo tainnut ikinä kokea ihmiseltä tulevaa uhkaa, ja vaikka oiskin, niin Kuruhan hoitaa kyllä homman tehokkaasti sen puolesta. Voisin kuvitella, että pikkukoira on hieman järkyttynyt, että (ihanat!) ihmiset voivat käyttäytyä noin, ja jättää homman mun hoidettavaksi. Ja olisin syvästi epäuskoinen, jos se ei suostuisi sen jälkeen olemaan tuomarin käsiteltävänä. 

Haalariin ja tynnyriin reagoimista mun on myös hyvin vaikea ennustaa. Se ei oo tähän asti ollut mikään ääriliikkeiden koira - en mitenkään usko, että se on niin vilkas kuin Kuru, jonka väistöt olivat rajuja ja pitkiä. Kyllä Haltikin varmaan aika pitkälle väistää - ainakin tynnyrin räminän voisi kuvitella olevan paha juttu? - mutta ei se varmaan ihan niin kovasti reagoi kuin Kuru. Mutta tätä on tosiaan vaikea etukäteen arvata arjen perusteella, kun ei tommosia juttuja vaan tapahdu. Pehmeä se kyllä on arjessa, mutta kuinka pehmeä.. jaa-a. Enemmän se on kuitenkin ehkä ohjaajapehmeyttä, mutta kyllä siitä löytyy sitä pehmeyttä myös suhteessa ulkoisiin ärsykkeisiin, määrästä en osaa sanoa. Sittenpä näkee, mutta kun se ei tosiaan oo mikään ääripään koira, niin veikkaan ettei se toisella kierroksella nyt äärettömän järkyttynyt olis. 

Pimeä huone - no vielä vaan vaikeammaksi menee ennustaminen. Alustat eivät ole tuottaneet Haltille mitään ongelmia, mutta näinköhän sille tulee edes mieleen käyttää nenäänsä ja etsiä mut sieltä? Ja on siinä vähän muitakin tekijöitä tietysti. Seinässä voisin kuvitella, että se tuskin puolustaa itseään. Ainakin se on niin pienenpieni kiltti mammanmussukka muuten, että on vaikea uskoa, että siitä irtoaisi kovin paljoa itsensä puolustamista. Sitäpaitsi se rakastaa ihmisiä niin kovasti, ettei se vaan voi ymmärtää että joku tekis pahaa pienelle kiltille koiralle. Laukauksiin se todennäköisesti reagoi, eihän se koskaan itse asiassa laukausta oo kuullut, mutta raketteihin ja nykyään myös ukkoseen se reagoi. Joten todennäköisesti pelkää laukauksiakin. Raketteja se kestää muutamia kaukaa ammuttuna, mutta läheltä ampuminen saa hännän laskemaan, joten odotan samaa tässäkin. No, toivotaan, että se ei silti mee ampumisesta rikki.. oi voi. Kun nyt kestäis palikat kasassa kaikki osiot, se on tärkeintä. Ihan vähän meinaa tosiaan emäntää jännittää, jos ei voinut tätä jo muuten päätellä. 

Tiina 

torstai, 14. marraskuu 2013

Hyvät uutiset hammaslääkärireissulta

Viime kirjoituksen jälkeen ryhdistäydyin sentään sen verran, että tulin opettaneeksi Haltille, että pantaan tarttuminen ja siitä vetäminen on kiva juttu. Tai siis, nyt sitä on harjoiteltu kotiympäristössä, vielä pitää harjoitella ulkona, hallilla jne. Eikä siitä tietysti oo haittaakaan, jos sitä vielä vahvistelee lisää kotonakin. Mutta kuitenkin, äkkiä se sieltä tuli, kun vaan ryhtyi toimeen. Kyllä ahneus on kiva ominaisuus koirassa! Vähän siinä treenatessa tuli jo sitä palkan tavoitteluakin - kiskoin pannasta, Halti kiskoi vastaan ja tavoitteli palkkaa, selvästi siis tajusi mistä se palkka tulee, koska palkat olivat piilossa eivätkä houkuttimena. Hyvä homma. 

Parit agilitytreenitkin on siis vetäisty tässä välissä, ja varsinkin ensimmäiset olivat kyllä erinomainen vauhtitreeni meille. No, radalla toki oli puomi ja A, eikä Halti osaa vielä kontakteja, joten jokaisella kontaktilla oli targetti ja vauhti loppui aina siihen. Mutta ihan erinomaisia pätkiä saatiin näistä töksähtelyistä huolimatta, mäkin muistin radan (!), ja Halti ampui putkeen sellaista vauhtia, etten oo tainnut koskaan nähdäkään. Jess. :) Toisessakin treenissä saatiin onneksi hyviä vauhtipätkiä, vaikka alku takaakiertopyörityksineen meinasi vähän syödä vauhtia ja intoa. Mutta tosi hyviäkin pätkiä oli, ja kun virtaa vielä oli, Halti osasi hakea mm. pituusesteen tosi hyvin vähän vaikeammastakin kulmasta. On se taitava. Kepitkin menevät nyt hallilla ilman ohjureita, tosin vikassa välissä on nyt tullut pariin otteeseen joku ajatushärö, ja Halti on tullut tokavikasta välistä ulos. Mutta onnistumisia on onneksi tullut enemmän. Ja palkankaan ei enää aina tarvitse olla valmiina keppien päässä targetilla, vaan Halti pujottelee kyllä mua tuijottelematta vaikka palkka lentäiskin kädestä. Mutta paljon harjoitusta tähän vielä tarvitaan. 

Kuru teki myös hallilla vähän tokojuttuja, kun meidän vuorolla oli niin vähän osallistujia että treeniaikaa jäi. Vähän se meinaa ottaa alkuun häiriötä agiesteistä, mutta tosi nopeasti se keskittyy sitten seuraamiseen kun vähän rykäisee kertoakseen ettei se vilkuilu ole sallittua. Luoksetulojakin on treenattu, sekä suoraa luoksetuloa että tolpan kiertoja pysäytyksineen. Kerran myös yhdistin käsimerkkipysäytyksen varsinaiseen luoksetuloon. Pysähtyihän se, mutta viiveellä, ja ilme oli selvästi hämmästynyt - "ai voiko tää tulla tässäkin liikkeessä". eli tarttee vähän taiteilla sen kanssa.. se on niin hyvä ennakoimaan, että taatusti pysähtyy ennen aikojaan jos tätä hinkataan kokonaisena liikkeenä, mutta näköjään sille pitää kuitenkin kertoa, että tää pysähtyminen voi kuitenkin joskus  liittyä luoksetuloon. :P No, onneksi toukokuuhun on vielä pitkä aika.. Hallilla myös kaukokäskyt ovat yllättäen menneet ihan nappiin, vaikka viimeksi otin helpompien toistojen jälkeen muutamia toistoja jopa 5m matkalta. Hyvähyvä, sillä oli nimittäin vire ihan kohtalainen kuitenkin, mutta teki silti tarkasti. Ei se tosin sellaisessa riehuvireessä ollut kuin usein.. vaan jospa se vireenhallintakin tästä helpottuis. Toisella kertaa treenattiin myös tokohyppyä, eikä Kurulla ollut siinä mitään ongelmaa. Istui käskystä, ei tarvinnut apuja. Pari kertaa tuppasi jäämään vähän lähelle estettä, joten otin pari toistoa targetin kanssa, että joutui menemään kauas ja jätin homman sitten hautumaan. 

Kuru kävi myös tiistaina elämänsä ekan kerran hammaslääkärissä. Nyt reilun 6 vuoden iässä sillä oli sen verran hammaskiveä, että se oli ihan järkevää poistaa. Samalla lähtivät ne pari etuhammasta, jotka olivat saaneet tällin silloin pari vuotta sitten poropaimennustestissä Kurun jäätyä poron alle. Hampaista otettiin röntgenkuvat ja Kennelliittoonkin lähetettiin ilmoitus, niin Kuru saa sitten hammastodistuksen näyttelyitä varten. Jos me nyt semmoisiin enää erehdytään menemään. :P Oli kuulemma jonkun poskihampaan välissäkin kepinpalasia (no ylläri..) ja ien oli siitä vähän vetäytynyt, mutta kepinpalasten poiston jälkeen oli ihan ok eikä tässä vaiheessa vaatinut toimenpiteitä. 

Ja kun Kuru kerran rauhoitettiin, samalla otettiin röntgenkuvat lonkista ja selästä. Vähän se oli selkäänsä taas aristanut (kun fyssarikäynnistä on taas aikaa..), joten ajattelin maksaa omasta mielenrauhastani. Ja luojan kiitos, ne kuvat olivat puhtaat! On kyllä aika kiva juttu, että tyypillä on vielä 6-vuotiaanakin ihan puhdas selkä ja lonkat, vaikka se ei tosiaankaan oo elämässään mitenkään säästellyt itseään. Reikäpää mikä reikäpää. Eläinlääkäriinkin se olis taas vetänyt nelivedolla, kun on niin siistiä. Tuntui ihan kamalalta jättää Kuru-murunen sinne rauhoitettuna, kun vasta neljän tunnin päästä sain käydä hakemassa sen kotiin. Oli se silloinkin vielä ihan pöllyssä, mutta käveli kuitenkin omin jaloin. Reppana.. Halti haisteli tyypin tarkkaan, kun tultiin kotiin, eikä ihme, Kuru haisi munkin nenään ihan sairaalalta. 

Lenkillä ollaan käyty taas pikku-Kuuran ja mammojen kanssa. Noissa säkkipimeissä illoissa, parhaimmillaan vielä tuulella ja vaakatasossa tulevalla sateella höystettynä on paljon mukavampaa lenkkeillä seurassa. Vaikka se sitten tarkoittaakin hihnalenkkeilyä tietä pitkin, mutta kuitenkin. Ja pojat ovat kyllä onnellisia kavereita tavatessaan, vaikka eivät riehumaan pääsekään. Kurustakin on tullut pehmo: se on nyt alistunut pariinkin otteeseen mammoja tavatessaan, mennyt maahan jopa kyljelleen ja ollut korvat länässä Tiitun edessä. Uskomatonta - se kun oli sellainen pullistelijaukko vielä vähän aikaa sitten mammojenkin seurassa. :D 

Tiina